Alkuviikolle on ennustettu selvästi viime päiviä kireämpiä pakkasia, ja sään kylmememinen lisää selvästi sähkönkulutusta Keski-Suomessa. Esimerkiksi 15 asteen pakkasella Jyväskylän sähkönkulutus kasvaa suunnilleen 5–10 prosenttia verrattuna viiden asteen pakkaseen.
Sähköpulan riski on näissä oloissa silti pieni, arvioi Jyväskylän kaupungin omistaman energiayhtiön Alvan käyttöpäällikkö Sakari Kauppinen. Tilanne voisi olla toinen, jos pakkasasteita olisi kymmenen enemmän ja kylmä rintama peittäisi Suomea laajalti.
– Silloin lähestytään tiukkaa paikkaa. Vikaantumisia ei silloin siedetä, ja oman tuotannon ja tuonnin olisi syytä toimia normaalisti. Tilanne on tietysti sitä haastavampi, mitä pidempään kova pakkasjakso kestää. Jos tuulee jonkin verran, niin se auttaa aina tilannetta, Kauppinen sanoo.
Kauppinen korostaa sitä, että sään kylmetessä itse kunkin on entistä suotavampaa kiinnittää huomiota omaan sähkön käyttöön.
– Jos pystyy omaa kulutusta ajoittamaan niille tunneille, jolloin sähkönkulutusta on vähemmän, niin se kaikkien kuluttajien etu ja koko Suomen etu. Sähkön hintakin on silloin halvempi, Kauppinen sanoo.
Sähkömarkkinan kireyttä lisää juuri nyt se, että Ruotsissa on kaksi ydinvoimalaa poissa käytöstä huoltotöiden vuoksi, toinen ensi viikolle saakka ja toinen muutaman viikon ajan.
– Pelivaraa ei oikein ole niin paljon kuin pitäisi olla. Olkiluoto kolmosreaktorin saaminen täyteen käyttöön helpottaisi tilannetta, Kauppinen sanoo.
Viime perjantaina kerrottiin, että Olkiluoto viivästyy jälleen, tällä kertaa ainakin helmikuun 6. päivään saakka.