Etelä-Karjalassa lumimyräkkä meni ohi ilman suurempia hankaluuksia.
Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, että maanantai-ilta ja tiistain vastainen yö olivat rauhallisia.
Sähkökatkoja oli lähinnä Lappeenrannan alueella joitakin satoja.
Maanantain liikenne on perinteisesti muita viikonpäiviä rauhallisempi, joten sekin saattoi osaltaan vähentää esimerkiksi liikenneonnettomuuksien määrää.
– Toisaalta esimerkiksi kaatuneita puita aletaan havaita vasta työmatkaliikenteen alkaessa, joten tilanne voi vielä muuttua aamun aikana, kertoo päivystävä palomestari Timo Tahvanainen Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.
Pöllyävä lumi ja lumiset tiet vaikeuttavat liikennesäätä myös tänään tiistaina.
Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.