Lieksassa toverinsa hukuttanut noin 40-vuotias mies on tuomittu taposta ja varkaudesta yhdeksän ja puolen vuoden vankeuteen. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi tuomionsa tänään tiistaina.
35-vuotias uhri löytyi hukkuneena Lieksan Jokikadun päässä olevalta uimarannalta 20. heinäkuuta. Useiden todistajien mukaan miehet viettivät rauhallista iltaa rannalla alkoholia juoden. Ennen puolta yötä nuorempi miehistä löytyi rannalta hukkuneena.
Syytetty kiisti oikeudessa syytteet, joiden mukaan hän olisi hukuttanut toverinsa painamalla tämän pään veden alle. Häntä syytettiin myös uhrin Zippo-sytyttimen anastamisesta.
Syytetty kertoi oikeudessa, että hän ja uhri nauttivat alkoholia ja käyttivät keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä illan aikana. Syytetty poistui hetkeksi sivummalle virtsaamaan, takaisin tullessaan hän havaitsi toverinsa veden varassa. Syytetty kertoo rientäneensä auttamaan ystäväänsä raahaten hänet hiekalle.
Tämän jälkeen hän ei kuitenkaan tarkastanut vedessä olleen kuntoa tai soittanut apua, sillä oletti toverinsa vain sammuneen.
Teon motiivi jäi ratkaisematta
Oikeus piti kertomusta epäuskottavana. Uskottavuutta heikensi myös se, että hänen kertomuksensa esimerkiksi pelastamistilanteesta on vaihdellut. Hän ei myöskään osannut kertoa oikeudelle kaikkia olennaisia yksityiskohtia, kuten mihin uhri oli jäänyt hänen poistuessa hetkeksi paikalta.
Oikeuden mukaan itsemurhan todennäköisyys oli olosuhteet ottaen erittäin epätodennäköinen. Myöskään tapaturma ei näytä todennäköiseltä.
Koska kaikki muut hukkumiseen johtaneet syyt olivat epätodennäköisiä, oikeus tuomitsi lieksalaismiehen toverinsa taposta.
Tuomittu ja uhri olivat kaveruksia, eikä heillä todistajien havaintojen perusteella ollut illan aikana riitaa. Oikeus ei löytänyt hukuttamiseen motiivia, joten teko on saanut todennäköisesti alkunsa päihtymyksestä.
Oikeuden mukaan tuomitun on täytynyt pitää uhrin kuolemaa varsin todennäköisenä, ku hän on pitänyt tämän päätä veden alla. Hänet tuomitaan taposta ja uhrin sytyttimen varastamisesta yhdeksän vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen.