Hyppää sisältöön

Päivystyksessä oli hetken nolla sänkyä vapaana, toinen potilas odotti petiä ambulanssissa: ylilääkärin mukaan TAYSin tilanne pahempi kuin koskaan

Hoitajapula sulkee Pirkanmaalla vuodeosastoja, mikä voi pahentaa päivystyksen tilannetta entisestään.

Acutan päivystyksessä on historian pahin tilanne, kuvaa ylilääkäri ja vastuualuejohtaja Mikko Franssila.
Tampereen yliopistollisen sairaalan päivystyksessä Acutassa on ylilääkäri, vastuualuejohtaja Mikko Franssilan mukaan sairaalan historian pahin tilanne. Kuva: Juha Kokkala / Yle
Anu Leena Hankaniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Tiistaina Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin päivystyksessä Acutassa oli hetken aikaa nolla sänkyä vapaana.

Acutan vastuualuejohtaja, ylilääkäri Mikko Franssila huokaisee, että onneksi juuri sillä hetkellä ei tullut uutta sänkypaikkaa tarvitsevaa potilasta. Normaalisti uusia potilaita tulee tunnissa 20.

Yhtenä toisena päivänä yksi potilas joutui odottamaan ambulanssissa sisällä, että hänelle saatiin monitoripaikka.

Yle on uutisoinut Helsingin ja Uudenmaan päivystyskriisistä. Päivystysongelmien kriisi näkyy myös Pirkanmaalla.

Lisää: Ambulanssit eivät ole päässeet Jorvin sairaalan päivystykseen 10 päivään – johtaja: HUS-alueen päivystykset ovat lähellä täydellistä pysähdystä

– Tilanne on varmaan pahin sairaalan historiassa. Ei ole helppoja päiviä ollut, Franssila kuvaa.

Harmaan rakennuksen seinässä lukee Tays päivystys Acuta.
Acutassa on aamulla jo 20-40 potilasta odottamassa. Ruuhkat eivät koske vain iltoja ja viikonloppuja. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Kädestä suuhun

Acutassa on ollut usein alle viisi vapaata sänkypaikkaa, vaikka yhteensä sänkyjä on 65.

– Puolenpäivän jälkeen eletään kädestä suuhun. Kun yksi potilas lähtee, toinen tulee tilalle, Franssila sanoo.

Tilanne on ollut paha jo kesästä 2021, mutta nyt se on vaikeutunut.

Yhteensä Acutassa käy noin 240 potilasta päivässä.

TAYS tiedotti ruuhkista keskiviikkona myös Twitterissä. Tviitissä sairaala kehottaa soittamaan numeroon 116117 ennen Acutaan tuloa.

Jatkohoitopaikkojen puute ja hoitajapula pahentavat

Franssilan mukaan Acuta selviäisi, jos se saisi keskittyä perustehtäväänsä. Nyt kuitenkin potilaspaikat täyttyvät nopeasti, sillä potilaita ei saada siirrettyä jatkohoitoon palveluiden vähyyden takia.

Jos vanhus asuu kotona, ei tarvitse olla Franssilan mukaan iso vaiva, ettei kotihoito kolmesti päivässä enää riitä. Jos muuta hoitoa ei ole, potilas tulee Acutaan.

Toimittaja Antti Kurra kertoo, millaiseen jamaan sairaaloiden päivystykset ovat ajautuneet

Tilanteen odotetaan pahenevan jouluna, sillä hoitajapula sulkee vuodeosastoja sijaispulan vuoksi.

– Influenssa nostaa päätään ja liukkaat kelit ovat tulossa. Tämä voi olla potilasturvallisuusriski.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti keskiviikkona, että jatkohoitoa odottavien hoitaminen on tänä vuonna sitonut noin 100-120 hoitajaa. Tästä syystä sairaalaan perustetaan tammikuussa uusi jatkohoito-osasto. Jotta sinne saadaan riittävästi henkilökuntaa, kiireetöntä hoitoa joudutaan supistamaan.

Pirkanmaalla päivystystä on ympärivuorokautisesti vain Acutassa ja TAYS Valkeakoskella. Siksi ambulansseja ei käännytetä muihin sairaaloihin. Kiireelliset tilanteet on tähän mennessä voitu hoitaa. Joitakin potilaita on jouduttu käännyttämään takaisin omaan terveyskeskukseen, elleivät he ole tarvinneet sairaalahoitoa.

– Joudumme tekemään linjauksia, joita normaalisti ei tehtäisi, Franssila pahoittelee.

Tästä talvesta ennustetaan hankalaa tautitalvea. Helsingin lastensairaalassakin rs-virus täyttää jo vuodepaikkoja. Samalla koronapandemia jatkuu ja influenssakaudesta odotetaan vakavaa. Kuuntele:

Voit kommentoida juttua 15.12. kello 23 asti.

Juttua muokattu 14.12. kello 11.38: Juttuun lisätty TAYSin tviitti.

Suosittelemme sinulle