Hyppää sisältöön

Jäikö joku syksyn puhutuimmista tv-sarjoista katsomatta? Keräsimme yhdeksän katseluvinkkiä joulunpyhiksi

Suosituissa sarjoissa käsitellään perhesuhteita, ihmiskauppaa ja seikkaillaan tutuissa fantasiamaailmoissa.

Kuvakooste sarjoista. Kolmen naisen kasvot.
Syksyn kehuttuihin sarjoihin kuuluvat muun muassa House of Dragon, Paratiisi ja Wednesday. Kuva: HBO,Tiia Öhman / MRP, Netflix
Ville Vedenpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Syksyn 2022 suosituimmista tv-sarjoista monet ovat jo toisella tuotantokaudella, mutta ne vaan keräävät entistä enemmän kehuja. Mukana on myös uusia tulokkaita, joista monet ovat kotimaista tuotantoa.

Wednesday

Kaksi pelokasta tyttöä hämärässä.
Netflixin supersuositun Wednesday-sarjan pääosaa esittää Jenna Ortega (oik). Kuva: Netflix

Syksyn suurin hitti on ollut Tim Burtonin tuottama ja osittain ohjaama Netflix-sarja Wednesday. Se kertoo The Addams Family -elokuvistakin tutusta teinitytöstä Wednesday Addamsista (Jenna Ortega), joka lähetetään Kuunapäivän sisäoppilaitokseen. Siellä synkkä ja sarkastinen goottityttö päätyy selvittämään murhamysteeriä.

Wednesday nousi avausviikollaan Netflixin kaikkien aikojen katsotuimmaksi sarjaksi. Päähenkilön esittämästä tanssista on tullut myös maailmanlaajuinen Tiktok-hitti. Sen koreografian on tehnyt näyttelijä Jenna Ortega itse.

The White Lotus

Isokokoinen nainen ja pienempi mies  kohtaavat toisen pariskunnan joka on selin.
The White Lotus -sarjan toisella kaudella lomaillaan Sisiliassa. Yhtä päähahmoista esittää Jennifer Coolidge (toinen vasemmalta), joka sai roolistaan Emmy-palkinnon ensimmäiseltä kaudelta. Kuva: WarnerMedia

Palkitussa The White Lotus -sarjassa ollaan nyt sisilialaisessa luksuslomakohteessa. Ensimmäisellä kaudella hotellivieraita ja hotellin henkilökuntaa seurattiin havaijilaisessa hotellissa. Viikon aikajanalle sijoittuvat tapahtumat päätyvät jälleen kuolemaan, mikä käy selväksi heti sarjan alussa.

Mike Whiten luoma, käsikirjoittama ja ohjaama sarja on sekoitus satiiria, ihmissuhdedraamaa ja jännäriä. Sarjassa amerikkalainen valkoinen eliitti kipuilee ja joutuu törmäyskurssille paikallisten kanssa.

The White Lotuksen 2021 julkaistu ensimmäinen kausi keräsi kymmenen Emmy-palkintoa. Se nosti myös pitkän uran tehneen näyttelijän Jennifer Coolidgen uuteen suosioon.

The White Lotus on katsottavissa HBO Max -palvelussa.

Ohuella langalla

Poliser från dramaserien Tunna blå linjen står samlade vid en polisbil.
Ohuella langalla -sarja pyrkii kuvaamaan poliisien toimintaa Malmössä mahdollisimman realistisesti. Kuva: SVT / Anagram

Suosittu ruotsalaissarja Ohuella langalla (Tunna blå linjen) jatkaa toisella kaudellaan Malmön poliisien työn ja yksityiselämän seuraamista.

Cilla Jackertin käsikirjoittamassa sarjassa partiopoliisit Magnus, Sara, Jesse, Faye, Leah ja Dan nähdään realistisempina kuin poliisisarjoissa yleensä. Monikulttuurinen Malmö nähdään sellaisena kuin se oikeastikin. Toisella kaudella käsitellään muun muassa ihmiskaupan uhreja.

Ohuella langalla -sarjan toinen kausi on katsottavissa Yle Areenassa.

House of the Dragon

Turkiskaulukseen puettu nutturapäinen nainen.
Milly Alcock näyttelee House of Dragon -sarjassa prinsessa Rhaenyraa. Kuva: HBO Max / BACKGRID / AOP

Yksi koko vuoden sarjatapauksia on ollut supersuositun Game of Thronesin spin off House of the Dragon. Sen taustalla on George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarja ja sen maailmaan sijoittuva Fire and Blood, jota ei ole suomennettu.

House of the Dragon kertoo tarinan Dance of the Dragonsista, verisestä Targaryenin suvun sisällissodasta, joka käytiin satoja vuosia ennen Game of Thronesin tapahtumia.

Isolla rahalla tehtyä sarjaa on kehuttu visuaalisuudesta ja sen on sanottu vetävän vertoja edeltäjälleen.

House of the Dragon on katsottavissa HBO Max -palvelussa.

Rakkaat lapset

Rakkaat lapset -komediasarjan tähdistö.
Rakkaat lapset -sarjan taustalla on Siskonpedistä tutut tekijät. Kuva: Yellow Film & TV/Yle

Jouluna monet ovat perhesuhteiden äärellä, joten vertaistukea voi löytyä kahdeksanosaisesta Rakkaat lapset -sarjasta. Se on suositun Siskonpeti-sarjan tekijöiden uusi komedia.

Sarjassa neljä siskosta (Pirjo Heikkilä, Niina Lahtinen, Krisse Salminen ja Sanna Stellan) kokoontuvat lapsuudenkartanoonsa hoitamaan aivoinfarktista toipuvaa äitiään (Miitta Sorvali), joka elämänsä ehtoopuolella tylyttää lapsiaan. Samalla siskokset päätyvät käsittelemään omia elämänkriisejään. Siskoksia kismittää myös lastenkirjailijaäidin lempilapsi (Joonas Nordman), joka edelleen asuu kartanossa.

Rakkaat lapset pureutuu kaikille tuttuihin kipeisiinkin perhesuhteisiin huumorin kautta. Käsikirjoituksesta vastaavat Niina Lahtinen ja Anna Brotkin, jonka käsialaa on myös suosittu Aikuiset-sarja.

Rakkaat lapset on katsottavissa Yle Areenassa.

Paratiisi

Paratiisi-sarjan Hilkka Mäntymäki ja Andrés Villanueva seisovat kallioisella rannalla.
Paratiisi-sarjan toisella kaudella selvitetään jälleen rikoksia Oulussa ja Espanjan Aurinkorannikolla. Pääosissa nähdään Riitta Havukainen ja Fran Perea. Kuva: Tiia Öhman / MRP Matila Röhr Productions Oy

Kehuttu Paratiisi-sarja vie toisella kaudella oululaisen rikostutkija Hilkka Mäntymäen (Riitta Havukainen) takaisin Espanjan Aurinkorannikolle tutkimaan tuntemattoman suomalaismiehen murhaa.

Hilkka ja hänen espanjalaiset kollegansa Luisa Salinás (María Romero) ja Andrés Villanueva (Fran Perea) päätyvät tutkimaan kansainvälistä rikollisorganisaatiota.

Paratiisin toinen kausi käsittelee ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita kuten taloudellista eriarvoisuutta sekä ihmis- ja elinkauppaa.

Paratiisi on katsottavissa Yle Areenassa.

Munkkivuori

Lapsi, äiti ja ja isä kerrostalon pihassa.
Munkkivuori-sarjassa Mirko (Viljami Loponen) muuttaa äitinsä Annen (Laura Birn) ja isänsä Markun (Joonas Saartamo) kanssa äidin lapsuudenkotiin. Kuva: Elisa Viihde

Käsikirjoittaja-ohjaaja Jani Volasen Munkkivuori sijoittuu 1980-luvulle ja helsinkiläiselle asuinaluelle, jossa alkaa tapahtua kummia. Pihapiiristä katoaa lapsi ja aikuiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Tapahtumia seurataan pihan lasten näkökulmasta.

Kymmenosaista Munkkivuorta on kutsuttu Suomen Stranger Thingsiksi. Se on Netflixin suosikkisarja, jossa niin ikään kuvataan nuoren pojan katoamista esiteinien kaveriporukan näkökulmasta ja samalla ammennetaan 80-luvun nostalgiasta.

Munkkivuori on katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa.

Karen Pirie

Två polisdetektiver, en kvinna och en man, tittar på en datorskärm. Scen ur krimserien Karen Pirie.
Karen Pirie (Lauren Lyle) on uransa alkuvaiheessa oleva rikosetsivä. Ratkaisematonta murhaa hänen kanssaan selvittää Jason Murray (Chris Jenks). Kuva: ITV

Brittiläisessä jännityssarjassa ratkotaan 25 vuotta sitten tapahtunutta naisen murhaa, joka nousee uudelleen esiin suositussa podcast-sarjassa. Ratkaisematonta rikosta päätyy ratkomaan ylikonstaapeli Karen Pirie (Lauren Lyle), jolle juttu on ensimmäinen ja alaisia on vain yksi.

St. Andrewsin kaupungissa tapahtuneessa murhassa oli aikoinaan pääepäiltynä kolme opiskelijaa, mutta ketään ei tuomittu. Sarjassa sukelletaan 25 vuoden takaisiin tapahtumiin ja ajankuvaa luo tuolloin suosiossa ollut brittipop.

Karen Pirie perustuu skotlantilaisen menestyskirjailijan Val McDerminin dekkarisarjaan.

Sarja on katsottavissa Yle Areenassa.

Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset

Valkoinen vaaleahiuksinen nainen haarniskassa ihmisjoukon keskellä.
Morfydd Clark nähdään Mahtisormukset-sarjassa nuorena Galadrielina, joka lähtee Sauronin perään. Kuva: Amazon Studios Kuva: Amazon Studios

Syyskuussa ensiesityksensä saanut Mahtisormukset on kaikkien aikojen kallein tv-sarja. Amazon kulutti ensimmäiseen tuotantokauteen yli 400 miljoonaa dollaria.

J.R.R. Tolkienin luomaan fantasiamaailmaan sijoittuva sarja kertoo Keski-Maan vaiheista tuhansia vuosia ennen Tolkienin kirjojen tapahtumia.

Sarjan pohjana on kätetty Tolkienin kirjoituksia Keski-Maan historiasta. Vaikka tarina on uusi, sarjassa nähdään tuttuja hahmoja Galadrielista Isilduriin.

Mahtisormukset on katsottavissa Amazon Prime video -palvelussa.

Puuttuiko joku oma suosikkisi listasta? Voit keskustella aiheesta 26.12. klo 23 asti.

Kamppailu katsojista kiihtyy: suoratoistopalvelut haalivat yleisöä vaikka tappiolla

Suosittelemme