Ympäri vuorokauden avoinna olevan marketin parkkipaikka on Lahdessa suosittu nuorten kohtaamispaikka.
Aatu Salminen on ajellut Heinolasta Lahteen viettämään iltaa. Hän on tuunannut menopelinsä 1980-luvun henkeen.
– Laitettiin sosiaaliseen mediaan viestiä, että onko täällä kysyntää ja ihmisiä, joita voisimme tulla tervehtimään, kun olemme täällä ”isolla kylällä”.
Kesäkuussa 2020 uusi tieliikennelaki teki tarpeettomasta ja häiritsevästä ajosta kiellettyä koko maassa, kun ennen muutosta vastaava ajo oli kiellettyä vain taajamissa. Salminen tietää, että huviajelua karsiva laki on kiristynyt.
– Minua poliisi ei ole ikinä autolla pysäyttänyt. Mutta sellainen tieto on, että jos näkee poliiseja torilla Heinolassa ajamassa, niin ei saa ajaa kolmea kertaa toria ympäri tai tulee sakot ainakin.
Ajelussaan Salminen ei jämähdä tiettyyn rinkiin.
– Välillä vaihtelee suuntaa, mihin ajelee. Mieluusti käyn jossain myös pysähtymässä kaupassa tai käy moikkaamassa kavereita kylän toisessa päässä.
Salmiselle ajelu ei ole turhaa tai tarpeetonta. Se toimii mielen rauhoittajana. Samalla näkee maailmanmenoa ja kavereita. Illan jatkon suunnitelma on selvä.
– Tästä ajelen katsomaan, onko halpaa bensaa tarjolla ja sitten takaisin kohti Heinolaa.
Korona näkyi paikoin kortteliralli-innossa
Poliisihallituksen tilastot kertovat, että poliisi kirjasi toissa vuonna koko maassa 183 rangaistusta korttelirallista. Viime vuonna poliisi jakoi 239 rangaistusta eli liki kolmanneksen toissavuotista enemmän. Poliisin antamat rangaistukset korttelirallista siis lisääntyivät sen jälkeen, kun uusi tieliikennelaki tuli voimaan.
Luvuissa mukana ovat autot, mopot ja moottoripyörät.
Tänä vuonna kirjauksia on toistaiseksi runsaat 150.
– Koronan aikana kortteliralli tiivistyi. Nuoret alkoivat kokoontua parkkipaikoilla, joissa ajettiin esimerkiksi autot vierekkäin ja juteltiin siinä kuulumiset sekä vietettiin aikaa, sanoo ylikonstaapeli Pasi Havusela Hämeen poliisista.
Havaitessaan häiritsevää, kovaäänistä autoilua, mopoilua tai moottoripyöräilyä poliisi puuttuu siihen. Häiritsevästä ajosta voi seurata 100 euron liikennevirhemaksu.
– Rikkeisiin puutumme heti ja näkyvästi, jotta sillä olisi myös ennaltaehkäisevää vaikutusta, Havusela sanoo.
Viime viikonloppuna Havusela oli mukana Heinolassa jakamassa määräaikaisia ajokieltoja seitsemälle nuorelle autoilijalle. Tuore lumi oli saanut heidät kokeilemaan sivuluisuja kaupungin keskustassa.
– Mukana oli tapaus, jossa kolme autoa ajoi peräkkäin koko kaistan leveydeltä sivuluisua paikassa, jossa oli suojateitä ja muuta. Tämä ei ole kuitenkaan tyypillistä ajelua, vaan pääsääntöisesti nuoret ja nuoret aikuiset ajavat säntillisesti.
Huviautoilu ei ole pelkkää ajanvietettä
Hämeen poliisin ylikonstaapeli Pasi Havusela ymmärtää nuorten ajeluiden sosiaalisen puolen. Keskustassa ajelulla on hyötyjäkin, niin kauan kuin se ei ole häiritsevää.
– Nuoria tai nuoria aikuisia ei pidä kokonaan estää ajamasta esimerkiksi kaupunkien keskustoissa. Se lisää ajokokemusta ja ajoneuvon hallintaa, mikä edesauttaa liikenneturvallisuutta.
Osalle nuorista autoilussa kyse on tärkeästä osasta elämää.
– Tämä on kivaa ajanvietettä. Tutustuin myös tyttöystävääni, kun kaveriporukalla kruisailtiin. Auton äänet eivät ole tärkeitä, sanoo Vili lahtelaisen huoltoaseman pihalla.