Suomen osallistumista Afganistanin operaatioon motivoivat vuosina 2001–2021 piilotellut tavoitteet, jotka olivat osittain ristiriidassa julkilausuttujen tavoitteiden kanssa.
Ulkopoliittisen instituutin tänään julkaiseman tutkimusraportin mukaan Suomen toimintaa Afganistanin operaatioissa ohjasi erityisesti halu ylläpitää ja vahvistaa kansainvälisiä kumppanuuksia. Vastaavissa selvityksissä Norjassa ja Ruotsissa on saatu samankaltaisia tuloksia.
Upin tutkimuksen pääaineisto koostuu 64 haastattelusta, joissa kuultiin päätöksenteossa, suunnittelussa ja toimeenpanossa mukana olleita tai niitä läheisesti seuranneita henkilöitä.
Raportin tekijät Katariina Mustasilta, Tyyne Karjalainen, Timo R. Stewart ja Mathilda Salo kirjoittavat, että Afganistanin kansainväliseen interventioon osallistumisen päätöksentekoa ohjasivat Suomessa halu pitää yllä suhteita erityisesti Yhdysvaltoihin ja Natoon.
Aihe on aiemminkin ollut esillä julkisuudessa, mutta tutkittua tietoa asiasta ei ole ollut. Upin tutkimuksessa ”kumppanuustavoite” nousi selkeästi tärkeimmäksi syyksi operaatioon osallistumiselle.
Moni haastateltava koki, että Suomi myös onnistui piilotavoitteessaan, vaikka Afganistanin operaatio epäonnistui. Ajatuksen tiivistää erään haastateltavan sitaatti:
”Oltiin 20 vuotta erittäin poliittisesti epäsuositussa operaatiossa mukana, ja tänä keväänä se on vaikuttanut siihen, miten Suomen Nato-hakemus menee läpi. Yhdysvallat sanoi 9/11 jälkeen: olette joko meidän kanssa tai meitä vastaan.”
Päätavoite jäi ”hyvän tekemisen” alle
Ongelmallista raportin mukaan on se, että niin sanottua kumppanuustavoitetta ei tuotu selvästi esille, kun Suomen osallistumisesta tehtiin päätöksiä.
Kaikki eduskuntapuolueet tukivat Suomen osallistumista. Syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskujen jälkeen sitä pidettiin yleisesti selviönä.
Virallisissa selonteoissa korostettiin Afganistanin vakauttamista ja afganistanilaisten auttamista sekä erityisesti naisten, tyttöjen ja muiden haavoittuvien ryhmien tukemista.
Tällainen ”Suomi hyväntekijänä” -tavoitteenasettelu oli hyvin linjassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan arvopohjan ja periaatteiden kanssa. Se tarjosi raportin mukaan poliittiseen konsensukseen tarvittavan oikeutuksen.
Raportissa nostetaan esimerkiksi eduskunnan lähetekeskustelu Afganistaniin lähetettävästä suomalaisesta tukiosastosta vuonna 2009. Tuolloin opposition kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) totesi, että ”perustelu osallistumiselle ei voi olla mikään Nato-solidaarisuus tai kolmansien osapuolten toivomus, vaan meidän nimenomaan oma perustelumme ja harkintamme siitä, mikä tukee vakautta Afganistanissa”.
Yhdysvalloille operaatiossa oli koko ajan kyse ensisijaisesti terrorismin kitkemisestä.
Tutkijoiden mukaan jatkossa vastaavan osallistumisen perusteiden tulisi olla läpinäkyviä niin, että ne olisivat selkeästi esillä ja arvioitavissa.
Auttamistavoite motivoi osallistujia
Vaikka afganistanilaisten auttaminen ei ollut todellinen päätavoite, yli 80 prosenttia tunnisti sen yhtenä toiminnan perusteena.
Turvallisuustilanteen huonontuessa ja taistelutoimien kiihtyessä Afganistanissa myös suomalaisten toiminnan luonne muuttui. Koko operaation aikana kaksi suomalaista kuoli ja 15 haavoittui.
Julkisuudessa on kerrottu, että suomalaiset olivat useita kertoja taistelukosketuksessa. Omaa joukkoa suojatakseen suomalaiset vastasivat tuleen ja saivat ilmatukea. Tilanteissa surmattiin vastapuolen taistelijoita.
Yksilötasolla myös afganistanilaisten auttaminen ja esimerkiksi tyttöjen koulutuksen parantaminen motivoivat sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuneita.
Jotkut haastateltavista pitivät silti naisten ja tyttöjen asian korostamista lähinnä retorisena oikeutuksena Suomen osallistumiselle sotilaalliseen toimintaan. Upin raportin mukaan Suomi kuitenkin piti systemaattisesti esillä ihmisoikeusnäkökulmaa kansainvälisellä tasolla.
Afganistania ei yritetty kunnolla ymmärtää
Raportin mukaan on merkittävää, että Suomi ei vaikuta systemaattisesti oppineen ymmärtämään Afganistania tai edes pyrkinyt siihen. Enemmän oppia saatiinkin Yhdysvalloista.
Raportin mukaan yksi keskeisimpiä oppeja on se, että intervention kohteena olevan maan ja konfliktin olosuhteita pitäisi pyrkiä ymmärtämään. Tätä ei Afganistanin osalta otettu lähimainkaan riittävästi huomioon, vaan useiden haastateltujen mukaan lähdettiin ”soitellen sotaan”.
Operaatiosta saatiin myös oppia, josta on hyötyä maanpuolustukselle. Tällaista oli esimerkiksi johtajakokemus sodan kaltaisista olosuhteista ja suomalaisten reserviläisten osakseen saama arvostus.
Varjopuolena useissa haastatteluissa nousi esiin joidenkin suomalaisten ongelmat alkoholinkäytössä. Ongelmaksi nähtiin myös se, että koska onnistumisista oli tärkeää raportoida, seurauksena oli ”läpitunkeva epärehellisyys” tilannekuvasta, jota välitettiin kotimaahan.
