Pohjois-Savon käräjäoikeus on tänään perjantaina antanut tuomion laajassa nuuskaringissä. Oikeus tuomitsi päätekijät vankeuteen.
Kaksi iisalmelaista miestä salakuljetti apureidensa kanssa Ruotsista Suomeen lähes 5 400 kiloa nuuskaa myyntitarkoituksissa. Nuuskaa haettiin Tornion kautta elokuun 2020 ja tammikuun 2021 välisenä aikana yhteensä 28 kertaa. Nuuska kuljetettiin Suomeen kuorma-autoilla, joihin tekijät olivat rakentaneet kätkötilat.
Nuuskaringin toiminta paljastui viimeisen lastin jäätyä Tullin haaviin.
Kaksi päätekijää on tuomittu Pohjois-Savon käräjäoikeudessa kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden sekä kahden vuoden ja viiden kuukauden vankeuteen. Tuomiot he saivat salakuljetuksesta, törkeästä veropetoksesta sekä tupakan myyntirikoksesta.
Miehet välttivät nuuskakaupalla noin kahden miljoonan euron verot. He ehtivät myydä tuomastaan nuuskasta eteenpäin vajaan 4 800 kiloa. Miesten arvioidaan tienanneen nuuskakaupoilla jopa 200 000 euroa. Salakuljetettua nuuskaa on ollut kaupan muun muassa Lappeenrannassa, Lahdessa ja Kotkassa.
Ehdollista vankeutta apureille, päiväsakkoja ostajille
Miesten apureina toimineet miehet saivat ehdollista vankeutta. Toinen apuri tuomittiin salakuljetuksesta ja törkeästä veropetoksesta vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, toisen tuomion pituudeksi tuli vuosi ja kaksi kuukautta.
Nuuskarinkiin liittyen myös kolme muuta henkilöä tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Heistä kaksi myi eteenpäin laittomasti tuotua nuuskaa. Molemmat tuomittiin vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa törkeästä veropetoksesta ja tupakan myyntirikoksesta.
Lisäksi kuusi muuta henkilöä sai tuomion laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä. Heille tuli maksettavaksi 40–95 päiväsakkoa, joiden summat vaihtelevat 240 eurosta 2 185 euroon.