Tamperelainen opettaja Tuuli Vuolteenaho on opettanut valmistavilla luokilla yli 20 vuotta. Juhannuskylän koululla opettavan Vuolteenahon luokassa on tällä hetkellä 16 oppilasta, joista kahdeksan on pakolaistaustaisia.
Luokassa katsotaan joka viikko uutiset, myös sotaa käsittelevät aiheet. Osa 7.–9. luokkalaisista oppilaista intoutuu jakamaan kokemuksiaan, ja halukkaille annetaan aikaa ja tilaa puhua. Teini-ikäiset oppilaat seuraavat joka tapauksessa tarkkaan kotimaansa tilannetta sosiaalisen median kautta.
Vaikka luokassa ei vältetä kriiseistä puhumista tai traumojen kohtaamista, Vuolteenaho ei halua niitä erikseen kaivaakaan esiin.
Keskustelut alkavat usein opetuksen yhteydessä. Esimerkiksi perheestä puhuttaessa oppilas on saattanut kertoa, että äiti, isä tai sisko, toisinaan kaikki, ovat kuolleet. Silloin Vuolteenahon mielestä tärkeintä on vain olla ja kuunnella nuorta.
Osa oppilaista saattaa avata suunsa myös täysin yllättäen.
– Kerran eräs nuorista kertoi kesken tehtävien tekemisen tulleensa veneellä Suomeen. Hän kertoi reitistään ja siitä, että yksi veneessä olleista kuoli. Sitten hän jatkoi tehtävien tekemistä eikä halunnut sanoa enempää, Vuolteenaho kertoo.
Pakolaislapset tarvitsevat tutkijan mielestä erityistukea
Pakolaisuudesta tai pakolaistaustaisten lasten erityistarpeista ei uskalleta Suomessa puhua. Pakolaiskasvatus on suorastaan tabu, arvioi Tampereen yliopiston apulaisprofessori Mervi Kaukko.
– Se on lasten näkymätisöintiä. Lisäksi puhumattomuus aiheuttaa sen, ettei yhteiskunnalta liikene tarvittavia resursseja tai koulutusta opettajille työnsä tueksi, Kaukko painottaa.
Pakolaisuutta ei mainita opetussuunnitelmissa tai juurikaan suomalaisessa kasvatustieteellisessä tutkimuksessa. Kansainvälistä pakolaiskasvatustutkimusta, ”refugee education”, on tehty 2000-luvun alusta asti.
Kriisimaista saapuvien oppilaiden määrä on kasvanut Suomessa voimakkaasti, eikä pakkomuuton tarve ei tule lähivuosina helpottamaan. Tampereella valmistavan opetuksen tarve on ollut tänä vuonna suurempi kuin vuonna 2015.
Tästä syystä pakolaiskasvatus on tehtävä näkyväksi Mervi Kaukon mielestä myös opetussuunnitelmassa.
Tutkija: Kiertoilmaukset eivät auta pakolaislasta
Puhuessaan pakolaiskasvatuksesta Suomessa Kaukon tutkimusryhmä on saanut osakseen pöyristelyä. Termi on koettu lapsia leimaavaksi ja negatiiviseksi.
Opetushallituksen opetusneuvos Katri Kuukka tunnistaa, mistä Kaukko puhuu. Sanansa on aseteltava nykypäivänä tarkasti, ja moni voi varoa sanan pakolainen käyttöä. Hän painottaa, että Suomen kouluissa tarjottavat tukimuodot koskevat kaikkia eri perustein maahan muuttaneita oppilaita. Tämä on yksi syy siihen, miksi opetussuunnitelmassa ei mainita erikseen pakolaisoppilaita.
Suomessa puhutaan integraatiosta, kieli- ja kulttuuritietoisesta opetuksesta sekä erilaisista oppimisen haasteista.
Tasa-arvoon ja samanlaisuuteen tähtäävät hyvät opetuskäytännöt voivat Mervi Kaukon mukaan kääntyä pakolaislasta vastaan. Hänestä erilaiset kiertoilmaukset ovat ongelma.
– On aivan eri asia, tuletko pakolaisleiriltä vai työperäisen maahanmuuton mukana. Pakolaisuus liittyy lapsen kokemuksiin ja elämäntilanteeseen, ei suoraan lapsen osaamiseen. Termin on oltava tarkka ja taustan tiedossa, jotta lapsesta ei tule vain lista puuttuvia kykyjä ja taitoja, Kaukko sanoo.
Taustan häivyttäminen voi tuntua pahalta
Mervi Kaukko toimii Fulbright-tutkijana Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa. Yhdessä Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen ja Åbo Akademin tutkijoiden kanssa hän tutkii sitä (siirryt toiseen palveluun), millaista tukea pakolaistaustaisille oppilaille kouluissa tarjotaan. Tutkimushankkeeseen kuuluvaan kyselyyn vastasi yhteensä 267 suomalaista 1.–9. luokkalaisten opettajaa, rehtoria tai ohjaajaa.
Opettajilta kysyttiin, miten he käsittelevät pakolaisuutta luokassaan. Opettajien vastauksissa näkyi tutkijoiden lähtöoletus arkuudesta.
Puhumattomuutta perusteltiin oppilaan edulla ja iällä. Opettajat halusivat tarjota koulussa lapselle turvapaikan ja mahdollisuuden keskittyä muihin asioihin.
– Lasta ei haluttu kuormittaa eikä eroista haluttu tehdä numeroa, Kaukko listaa.
Mukaan mahtui myös opettajia, jotka aktiivisesti toivat keskustelua humanitaarisista kriiseistä ja pakolaisuudesta luokkahuoneisiinsa. Valtaosa sijoittui ääripäiden välille: puhumiselle tehtiin tarvittaessa tilaa, mutta siihen ei haluttu painostaa.
Mervi Kaukon mukaan opettajien tarkoitus suojella etenkin pieniä lapsia vaikeilta aiheilta on hyvä, mutta kolikolla on kääntöpuolensa.
– Lapselle voi jäädä sellainen kuva, että hänen pitää häivyttää osa itsestään ja taustastaan. Tausta on vahva osa lapsen identiteettiä, hän pohtii.
Opettajilla on halua tukea, muttei keinoja vaikeiden asioiden käsittelyyn
Monet opettajat ovat arkoja, koska keinot vaikeiden asioiden käsittelyyn voivat olla hataralla pohjalla tai puuttua kokonaan.
Kaukon haastatteluissa opettajat kertoivat tarvitsevansa tietoa ja koulutusta kohdata vaikeita asioita, rikkonaiset koulutustaustat ja lasten mahdolliset traumat.
Jos henkilökunta saisi tietoa oppilaan aiemmista elämänolosuhteista, heidän olisi helpompaa ymmärtää, kuinka vaativaa uuteen maahan sopeutuminen on.
– Opettajilla on motivaatiota ja tahtoa tukea pakolaistaustaisia oppilaita parhaalla mahdollisella tavalla. Haastatteluissa korostui lapsen edun ajattelu, Kaukko summaa.
Tampereen Juhannuskylän koulun valmistavan 1.–2. luokan opettajan Hanna-Leena Johanssonin mukaan pakolaistaustaisten oppilaiden kohtaaminen vaatii opettajalta tarkkaa tunneälyä ja toisinaan myös omien tunteiden nielemistä.
– Eräs lapsi kertoi ylpeänä, miten monta mitalia häneltä löytyy kotoa ja mistä kaikesta hän on ne saanut. Kuuntelin mielenkiinnolla lasta, mutta samaan aikaan mietin perheen äidin kertomaa siitä, että koti oli tuhoutunut kokonaan. En tietenkään voi sanoa pienelle lapselle, ettei mitaleita saatikka kotia enää ole, Johansson kertoo.
Sekä Tuuli Vuolteenaho että Hanna-Leena Johansson pohtivat, että heidän tärkein tehtävänsä opettamisen lisäksi on luoda oppilaille arkeen selkeät ja turvalliset rutiinit.
– Pyrin luomaan lapselle niin sanotusti normaalin elämän eli säännöllisyyttä ja ennakoitavuutta arkeen. Tiedostan, että osalla lapsista voi olla traumataustaa, ja saatan peilata käytöstä siihen. Joku voi reagoida vahvasti jo esimerkiksi siihen, että oma luokka vaihtuu yllättäen toiseen, Johansson sanoo.
Opettaja toivoo koulutusta traumojen tunnistamiseen
Moninaisuus kuuluu opettajakoulutuksiin, mutta niiden sisältö vaihtelee Opetushallituksen opetusneuvoksen Katri Kuukan mukaan paljon. Esimerkiksi traumaperäisen käyttäytymisen tunnistamiseen ei ole yhtenäistä koulutusta. Nyt opettajat voivat nojautua vapaaehtoisiin koulutuksiin ja Opetushallituksen nettisivuilta löytyviin materiaaleihin.
Opettaja Tuuli Vuolteenaholle jokaisen valmistavalle luokalle tulevan oppilaan tarina tulee tutuksi alkuhaastattelussa ja viimeistään kouluarjessa. Hänestä aineenopettajat tarvitsisivat enemmän koulutusta pakolaistaustaisten oppilaiden kohtaamiseen.
Hanna-Leena Johansson toivoisi koulutusta muun muassa traumojen tunnistamiseen. Välillä on vaikeaa tulkita, onko lapsen käytös traumaperäistä vai tavallista ikään kuuluvaa käytöstä. Hän toivoisi koulutuksiin vertaistukea sekä terveydenhuollon ja psykologin näkökulmaa.
Koulutus pakolaislasten kohtaamiseen on Kuukan mielestä juuri nyt ajankohtaista.
Ukrainan sodan jatkuessa Suomeen saattaa ensi vuoden aikana tulla arvioiden mukaan 40 000 uutta ukrainalaista pakolaista.
– Täydennyskoulutus opettajille olisi varmasti paikallaan, Kuukka pohtii.
Suomalaisopettajat ovat taitavia luomaan läheisen suhteen pakolaislapsen kanssa
Haastatellessaan pakolaislapsia Suomessa ja Australiassa Kaukko huomasi, että monella heistä oli tarve kertoa taustastaan ja kokemuksistaan.
Kaukko muistuttaa, etteivät lapset itse ajattele kotimaasta lähdön tai Suomeen muuton olevan vain huono asia. He toivovat, ettei heidän kokemuksiaan ohitettaisi. Haastatteluissa lapset kertoivat haluavansa jakaa myös hyviä muistoja kotimaastaan.
Mervi Kaukko on tutkinut myös oppilaiden onnistumiskokemuksia kouluissa ja sitä, miten koulu voi tukea lapsia onnistumisissa. Suomalaiset opettajat loistivat tässä tutkimuksessa. He onnistuivat luomaan oppilaisiin läheisen suhteen.
Myös opettaja Hanna-Leena Johansson kokee, että yksi hänen tärkeimmistä tehtävistään on luoda turvallinen suhde lapseen ja tämän perheeseen.
– Käytän luottamuksen rakentamiseen paljon aikaa, sillä perheen vointi heijastuu myös lapsen koulunkäyntiin. Haluan heidän tietävän, että olen heidän ja lasten edun puolella.
Voit kommentoida 21. joulukuuta kello 23 saakka.