Yksinäisyys on yksi suurimmista ikäihmisten terveysriskeistä (siirryt toiseen palveluun). Joulun aikaan monilla iäkkäillä yksinäisyyden kokemukset korostuvat entisestään.
Tapasimme yksinäisyyttä kokeneita Helsinki Mission järjestämässä joulujuhlassa, johon osallistui Helsingissä yli 100 ikääntynyttä.
”Ihmiset kaipaavat läheisyyttä ja keskustelua”
Kahdeksan vuotta eläkkeellä ollut Maritta Lehikoinen toimii tukihenkilönä. Hän on tullut mukaan Helsinki Missioon Lions Clubin toiminnan kautta järjestämään kahvituksia yhteislaulutilaisuuksiin.
– Toivoisin vanhustenhuollon palaavan entisajan vanhainkotityyppisiin ratkaisuihin. Siellä tulisi sosiaalisuutta ihmisille, siellä olisivat hoitajat paikalla, eikä heidän tarvitsisi kiertää ympäri kaupunkia ja käyttää hoitoon tarvittavaa aikaa ihan muuhun, Lehikoinen sanoo.
Hän on seurannut kotihoitoa ystävänsä kautta. Kotihoitajat ovat pääosin ystävällisiä, mutta heidän aikansa on riittämätön.
– Hoitotyöt, kuten lääkkeiden jakelu, tulee tehdyksi, mutta muuhun ei jää aikaa. Ihmiset kaipaavat yhdessä olemista, läheisyyttä ja keskustelua. Siihen pitäisi panostaa paljon enemmän.
Lehikoinen kokee oman elämänsä mielenkiintoiseksi ja toivoo voivansa tehdä vapaaehtoistyötä vielä pitkään.
”En jää kädet ristissä odottamaan noutajaa”
Sara Korolainen kertoo urheilevansa ja pitävänsä kunnostaan huolta. Hän kuitenkin asuu yksin.
– Kun on yksin, tulee araksi puhumaan. Käyn lenkillä, ja urheilen myös kotona. En jää kädet ristissä odottamaan noutajaa.
Korolainen siivoaa, pesee pyykit ja laittaa ruoan itse ja kertoo saavansa voimaa siitä, että pystyy olemaan omatoiminen. Hän nostaa esille myös kristillisen arvopohjan.
– Rukouksessa on voimaa, sen olen huomannut. Rukoilen paljon. Voin jutella Taivaan isän kanssa päivittäin. Siitä tulee hyvä olo.
Kun ahdistaa, hän laulaa, ja se lohduttaa. Korolainen kertoo rukoilleensa myös, että hän pääsisi pois sitten, kun ei enää itse jaksa.
Korolainen kokee, että hänellä on ollut hyvä, pitkä elämä. Jotakin olisi voinut ehkä tehdä toisinkin.
– Ihmissuhteissa tekisin toisin. Olen periksiantava luonne. Ottaisin terävämmin kantaa.
”Paperien pyöritys tuntuu turhanaikaiselta, kun olisi voinut tehdä hoitotyötä”
Myös Kaarina Rehel on tullut mukaan Helsinki Missioon Lions Clubin kautta. Yksinäisyys on tullut tutuksi sukulaisten kautta.
– Autan vieläkin yhtä sukulaista, joka asuu palvelutalossa.
Rehel kertoo lukeneensa lehdestä, miten järkyttävä tilanne on hoitoalalla. Vanhuksille ei ole paikkoja.
– Yksinäiset ihmiset lähetetään takaisin koteihinsa avuttomina. Kun he eivät pärjää, ambulanssi hakee heidät ja sama rumba alkaa uudelleen. Tämä on todella suuri kysymys tällä hetkellä.
Rehel on puhunut muiden yksin elävien kanssa tulevaisuudennäkymistä.
– Ihanteellista olisi yhteinen kolhoosiasunto, johon voisi hankkia yhdessä omat palvelut. Näyttää siltä, ettei yhteiskunnalta niitä meille tule.
Rehel ihmettelee, miksi asiaa ei ole pystytty hoitamaan, vaikka jo vuosikymmeniä on tiedetty, että suuret ikäluokat alkavat tulla tässä vaiheessa siihen tilanteeseen, etteivät enää pärjää kotonaan.
– Yhteiskunta ei ole ottanut tätä vakavasti.
Rehel pohtii, että maalta kotoisin olevana hän olisi tarvinnut enemmän rohkeutta lähteä ulkomaille joksikin aikaa. Hän kertoo käyneensä vanhoilla päivillään Ruotsissa. Ehkä ammatinkin olisi voinut valita toisin.
– Jälkikäteen ajatellen olisi ollut antoisampaa kouluttautua johonkin ihmisiä auttavaan ammattiin. Olen kauppatieteilijä. On sekin hyvin monipuolista, mutta joskus paperien pyöritys tuntuu turhanaikaiselta, kun olisin voinut tehdä hoitotyötä.
”Tämä muuttuu sinkkuyhteiskunnaksi”
Hannu Porkka pitää muiden kohtaamista tärkeänä. Hän toteaa, että yksinäisyyttä on muillakin kuin ikääntyneillä.
– Voi olla suomalaisesta kulttuurista johtuvaa, mutta maailmalla on paljon enemmän yhtenäisyyttä. Huolehditaan toisista. Ehkä korona-aika on lähentänyt täälläkin.
Porkka on kiitollinen, kun on päässyt kaupungin päivätoimintaan, jossa kohtaa ihmisiä jopa kahdesta kolmeen kertaa viikossa.
– En tiedä, tekisinkö mitään toisinkaan. Elämä vie mennessään. Nykyisin koulutus kannattaa. Lasten ja nuorten kannattaa kouluttautua, vaikka se tuntuisi välillä raskaalta.
Porkka kertoo saaneensa töitä helposti ja nykyistä lyhyemmillä koulutuksilla, mutta yhteiskunta menee eteenpäin ja koulutusta tarvitaan enemmän.
– Ennen myös avioiduttiin nuorina. En tiedä, onko pahasti sanottu, mutta tämä muuttuu hyvin paljon sinkkuyhteiskunnaksi. Ikävä kyllä.
”Kuuntelen radiota, se auttaa”
Sinikka Vainikka kertoo olevansa seurallinen luonne ja kokevansa yksinäisyyttä koko päivän.
– Hirveän hiljaiseita tuntuu ja raskaalta. Makaan sängyssä ja kuuntelen radiota. Se auttaa.
Vainikan elämä on ollut hänen mielestään vilkas ja kiva kaikin puolin.
– Elämä on ollut hyvä. Täytyy toivoa, että olisi seuraa enemmän.
Vainikalla on kolme lasta, kaksi Suomessa ja yksi ulkomailla. Hän on saanut kaksi kaveria Helsinki Mission ja Omakotisäätion kautta.
”Päivä kerrallaan”
Tuula Pellonpojan näkökyky on heikentynyt, joten hän on joutunut luopumaan aiemmista harrastuksistaan ja monista asioista. Enää hän ei voi esimerkiksi maalata, mitä on tehnyt paljon aiemmin.
Myös jalat ovat heikentyneet, joten liikkuminen on vähäisempää.
Pellonpoika on kiitollinen ihmisistä, jotka auttavat. Hänen luonaan käy muun muassa nuorukainen lukemassa. Nykyisin hän voi myös kuunnella laitteen avulla Helsingin Sanomia.
– Minulla on kolme lasta, kolme lastenlasta ja viisi lastenlastenlasta, mutta heillä on omat perheet, touhut ja työt. Eivät he ehdi aina käymään.
Pellonpoika ei osaa sanoa, mitä tekisi elämässään toisin. Yksi asia on kuitenkin varma.
– Tein parhaan ratkaisun tullessani uskoon vuonna 1974. Vaikeuksia on ollut, ne on tarkoitettuja. Niin kuin ovat päiväsi, niin ovat voimasi. Päivä kerrallaan eteenpäin.
Juttua on muokattu 28.12. klo 8.35. Joulujuhlaan osallistui reilut 100 ikääntynyttä, ei 200, kuten jutussa alun perin todettiin.
