Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden Phs196-koodilla aiemmin tuntema naarasnorppa on nimetty uudelleen.
Idean takana on eduskunnan Love Saimaa -ryhmä, joka sopivan norpan löydyttyä antoi tämän nimeksi Rouva Puhemies.
Kyseessä on eduskunnan nimikkonorppa, jonka toivotaan lisäävän norppatietoutta ja yhä uhanalaisen eläinlajin näkyvyyttä ja merkityksellisyyttä. Kuva Rouva Puhemiehestä luovutettiin eduskunnan puhemies Matti Vanhaselle maanantaina 19. joulukuuta.
Tutkijoiden mukaan Rouva Puhemies on tunnettu vuodesta 2015 ja kaikki siitä tehdyt havainnot sijoittuvat noin seitsemän kilometrin säteelle Saimaan Haukivedelle. Tutkijoiden mukaan se on synnyttänyt ainakin kaksi kuuttia, joista ainakin toinen on selvinnyt aikuisikään saakka.
– Rouva Puhemies pyrkii kovasti sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon ja ainakin yhden kuutin se on synnyttänyt apukinokseen vuonna 2017. Lisäksi vuonna 2020 Rouva Puhemiehen poikanen syntyi ponttoneista ja turvekuvusta koostuvaan keinopesään, kertoo tutkimusavustaja Piia Mutka Itä-Suomen yliopistosta.