Varikon torni -laatukilpailun tavoitteena oli toteuttaa Hartaanrannan uuden asuntoalueen ja tulevien asuntomessujen maamerkkirakennus. Siitä on suunniteltu jo alkuvaiheessa maan korkeinta puukerrostaloa.
– Puukruunu-kilpailuehdotuksessa Varikon alueelle on sovitettu kerrostalo suunniteltuun ympäristöön sekä massallisesti että materiaalien osalta onnistuneesti. Se muodostaa tunnistettavan, Hartaanselänrannan ominaispiirteitä korostavan maamerkin sekä lähi- että kaukomaisemassa, todetaan palkinnon perusteluissa.
Oulun kaupunki järjesti yhteistyössä Osuuskunta Suomen Asuntomessujen, Ympäristöministeriön ja Suomen arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa laatukilpailun tontin luovuttamiseksi ja puukerrostalon rakentamiseksi Asuntomessuille Ouluun 2025.
Kilpailu oli suunnattu suunnittelijoille ja rakentajille muodostamille monialaisille ryhmille, joilla on kyky suunnitella ja toteuttaa uutta innovatiivista korkeaa puuarkkitehtuuria. Kilpailuaika oli 29.4.-17.10.2022.
Täysin vaatimukset täyttäviä ehdotuksia tuli vain yksi. Saatujen kilpailuehdotusten vähäisyys osoittaa kilpailun järjestäjien mukaan sen, että tehtävä koettiin varsin haastavaksi rakennuksen poikkeuksellisen korkeuden, puumateriaalin käytön suosimisen sekä toteutusaikataulun ja rakennusalan suhdanteen sekä riskien asettaessa riman erittäin korkealle.
Kilpailun arviointiryhmä suosittelee jatkokehittämisen käynnistämistä yhdessä voittaneen työn tekijöiden kanssa.
Kilpailuehdotus ja tietoja kilpailusta löytyy Hartaanselän asuntomessualueen verkkosivuilta.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.