Helsingin käräjäoikeus velvoittaa Lääkevahinkovakuutuspoolin maksamaan korvauksia Pandemrix-rokotteen aiheuttamasta narkolepsiasta ja sen aiheuttamista haitoista. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Kanteita oli nostanut seitsemän ihmistä, jotka eivät olleet saaneet narkolepsiahaitoistaan korvauksia Lääkevahinkovakuutuspoolilta, koska heillä narkolepsia oli todettu yli kaksi vuotta rokotteen ottamisen jälkeen. Poolin mukaan rokotus lisäsi narkolepsiaan sairastumisen riskiä kahden vuoden ajan, minkä jälkeen erityistä riskiä ei enää ole ollut todettavissa.
Kanteiden mukaan kaikkien oireilu alkoi kuukausien kuluessa rokotteen ottamisesta. Oireita ei kuitenkaan diagnosoitu narkolepsiaksi tai niistä ei tehty riittäviä kirjauksia potilastietoihin.
Käräjäoikeus katsoi, että syy-yhteys rokotteen ottamisen ja sairastumisen välillä oli olemassa, vaikka narkolepsia todettiin yli kaksi vuotta rokotuksen jälkeen. Oikeus velvoitti Lääkevahinkovakuutuspoolin maksamaan kantajille korvausta tilapäisestä haitasta sekä vahvisti heille aiheutuneen pysyvän haitan haittaluokan.
Oikeuden päätöksen mukaan asianomaisille korvataan ansiomenetysten ja muiden kulujen lisäksi menetyksiä narkolepsian aiheuttamista pysyvistä haitoista. Korvauksia hakeneita edustaneen Suomen potilasvahinkoavun mukaan korvaukset ovat vähintään kymmeniä tuhansia euroja yhtä hakijaa kohden.
Oikeuden ratkaistavana oli myös kahdeksas kanne, jossa rokotteen ja narkolepsian välinen syy-yhteys oli jo todettu ja kyse oli kantajalle maksettavista korvauksista. Käräjäoikeus korotti kantajalle aikaisemmin pysyvästä haitasta määriteltyä haittaluokkaa. Oikeus velvoitti Lääkevahinkovakuutuspoolin maksamaan hänelle korvausta haittaluokkien erotuksen edellyttämän määrän sekä korvauksen ansionmenetyksestä.
Haittakorvausta merkittävämpänä tekijänä lakitoimisto pitää käräjäoikeuden vahvistusta rokotteen ja narkolepsian syy-yhteydelle, jolloin kaikki sairaudesta aiheutuvat haitat ja menetykset korvattaisiin loppuiän lääkevahinkovakuutuksesta. Tällöin korvattavien vahinkojen määrät voivat ajan myötä nousta yhteensä yli 10 miljoonan euron luokkaan.
Lisäksi Suomen potilasvahinkoavun mukaan ne henkilöt, jotka ovat aikanaan tehneet Lääkevahinkovakuutuspoolille korvaushakemuksen, mutta saaneet kielteisen päätöksen sen seurauksena, että oireet olivat potilasasiakirjojen perusteella alkaneet yli 2 vuotta rokotteen antamisen jälkeen, voivat nyt hakea asiansa uudelleenkäsittelyä Poolista.
Lääkevahinkovakuutuspooli antoi narkolepsiaepäilyistä 236 myönteistä ja 131 hylkäävää korvauspäätöstä. Hylätyistä vahinkoilmoituksista perusteena oli 93 tapauksessa, että korvauksenhakijan oireet olivat alkaneet yli kahden vuoden kuluttua rokotuksesta.
Muokattu klo 13.10: Tarkennettu määrättyjä korvauksia niin, että mukaan on laskettu viivästyskorot. Lisätty myös lakitoimiston arvio tulevista lääkevahinkovakuutuksen korvauksista.
Muokattu 22.12.2022 klo 15.05 kappaletta, jossa kerrotaan korvauksia hakeneille maksettavista rahoista. Tarkempia korvaussummia ei ole vielä tiedossa.