Loskaa tulee taivaan täydeltä. Pietarsaaren teollisuusalueella sijaitsevan hallin isot halogeenivalot lämpenevät pikkuhiljaa, ja muutaman minuutin kuluttua sali kirkastuu.
Pian lämpö nousee myös lattian tasossa. Musiikki kuuluu ulos asti, kun päivän ensimmäinen crossfit-tunti alkaa.
– 20 sekuntia, vielä jaksaa!
Kuutta laatikoiden päälle hyppivää, kuntopyörällä polkevaa ja lääkepalloja viskovaa aamuvirkkua kannustaa maailman parhaimmistoon ikäluokassaan kuuluva Kajsa Ojala.
Osallistujien yläpuolella kello tikittää näyttäen jäljellä olevan ajan.
– Ainakin kroppa saa kunnon herätyksen, yksi osallistujista huohottaa summerin soidessa tauon merkiksi.
Tauko ei kestä kuin kymmenkunta sekuntia ennen kuin seuraava setti jo alkaa.
– Ja sitten mennään, taistelkaa!
Kesällä Ojala sijoittui neljänneksi lajin MM-kisoissa Crossfit Gamesissa luokassa 35–39-vuotiaat. Viime vuonna hän voitti samassa ikäluokassa Functional Training -maailmanmestaruuden, jossa on kyse samasta lajista, mutta toisen liiton järjestämästä, eikä aivan yhtä arvostetusta kisasta.
Ojala joutuu usein puolustelemaan vimmattua harjoitteluaan henkilöille, joille itsensä uuvuttaminen on vieras asia. Toisaalta hän ymmärtää, ettei kaikilla ole halua tehdä samaa mitä hän tekee.
– Ehkä olen vähän vinksahtanut. Helpommalla pääsisi, jos lojuisi sohvalla ja katselisi Netflixiä, Ojala sanoo Ylen Sportliv-sarjassa.
Aina nauttinut rääkistä
Kajsa Ojala, 40, löysi crossfitin noin kymmenen vuotta sitten tultuaan äidiksi. Aiemmin telinevoimistelua ja salibandyä harrastanut nykyinen crossfitsalin omistaja hurahti lapsen saatuaan juoksuun. Täysin.
– Kävin rattaiden kanssa juoksemassa ihan tolkuttomia kilometrejä. Se meni ihan överiksi, mutta pelkäsin kuollakseni, että minusta tulisi ”pullaäiti”.
Samoihin aikoihin hän yritti löytää harjoitteita, joita pystyisi tekemään kotona joutumatta aina lähtemään kuntosalille. Silloin hän tutustui toiminnallisen harjoitteluun. Ja hurahti taas.
– Minua on aina kiehtonut kova harjoittelu ja kun löysin crossfitin, olin samantien myyty.
Hän sanoo jääneensä koukkuun kovatehoista voima- ja kestävyystreeniä yhdistävän lajin monipuolisuuteen. Hän ei vierasta kovan harjoitusrääkin tuomaa kipua.
– Ovathan voimistelu ja salibandykin raskaita, mutta tässä tulee vielä yksi ulottuvuus lisää, kun joutuu esimerkiksi korkealla sykkeellä nostamaan painoja vaikka lihakset jo tärisevät.
Nautinnollinen kipu
Aamun ensimmäinen ryhmätunti on ohi. Osallistujien kasvot loistavat punaisina ja ovat hiestä märät.
Heillä on päivän treeni jo tehtynä. Kajsa Ojala sen sijaan aloittaa päivän ensimmäisen kunnon treeninsä.
Ohjelmassa on voimaharjoittelua ja kolme kuudentoista minuutin mittaista kovatehoista intervallivetoa, joihin kuuluu pyöräilyä, soutua, erilaisia punnerruksia ja kahvakuuladrillejä.
Luvassa on takuuvarmasti kivulias annos maitohappoa.
– Harjoittelun kuuluu olla kovaa ja tehokasta. Mitä järkeä on pyöriä salilla pari tuntia tehden jokusen setin siellä täällä?
Ojala aloittaa. Ensimmäinen intervalli sisältää kahvakuulanostoja ja pyöräilyä. Ensin 45 sekuntia töitä, sitten lyhyt tauko ja seuraavat 45 sekuntia ahertamista. Näin hän jatkaa kunnes kello ilmoittaa, että ensimmäiset 16 minuuttia ovat tulleet täyteen.
Kahdentoista minuutin jälkeen huomaa jo silmämääräisesti, että lihaksissa alkaa painaa. Ilmeet kertovat selvästi, että maitohappo rupeaa kertymään, mutta Ojala jatkaa hellittämättä kunnes summeri soi.
Hän istahtaa lattialle raskaasti hengittäen ja ottaa kulauksen vettä.
– Pitää totutella kehoa kivun tunteeseen, jotta tietää missä raja kulkee ja kuinka pitkälle kipukynnystä voi venyttää ennen kuin on pakko lopettaa.
Sitä tunnetta haluaa aina vaan uudestaan.
Kajsa Ojala
Kiputiloja on erilaisia. Kipu, johon Ojala viittaa, on se kun keuhkoja polttaa, lihakset tärisevät, sydän hakkaa ja keho viestittää ettei kykene enempään. Sellainen kipu tuntuu juuri sillä hetkellä sietämättömältä, mutta toisaalta voi luottaa siihen, että kipu hellittää, kun lopettaa.
– Siinä kamppailee pään sisäistä ristiriitaa vastaan, kun keho pyytää lopettamaan mutta aivot pakottavat jatkamaan. Jaksaa, jaksaa! Vielä vähän! taistele!
Ojalalle kipu on osoitus siitä, että hän on tehnyt parhaansa ja että harjoitus on ollut tarpeeksi raastava ja kova. Kipu ei ole vaarallista niin kauan, kun se on hallinnassa.
Hän jatkaa treeniään. Seuraavat 16 minuuttia hän viettää rekkipunnerrusten ja hiihtäjien suosiman vetolaitteen parissa.
Nytkin huomaa muutamassa minuutissa, että aivot pieksevät Ojalaa jatkamaan vaikka keho huutaa lepoa. Hänen katseestaan voi kuitenkin tuskan keskeltä nähdä häivähdyksen nautintoa.
– Se tunne, kun lopettaa ja tuska laukeaa, veri rupeaa taas kiertämään oikeisiin kohtiin ja lämmin tunne valtaa kehon... Silloin tuntee itsensä tyhjäksi ja tyytyväiseksi. Sitä tunnetta haluaa aina vaan uudestaan.
Riittämättömyyden tunne
Summeri soi, toinen intervalli on suoritettu.
Tällä kertaa Kajsa Ojala puuskuttaa edellistä kertaa raskaammin. Hörppy vettä ja katse kelloon. Vielä hetki lepoa ennen viimeistä, soutua ja käsiseisontapunneruksia sisältävää sarjaa. Viimeinen 16 minuutin taistelu alkaa.
Kovat harjoitukset ovat olennainen osa Ojalan arkea. Jos hän sairauden tai loukkaantumisen vuoksi ei pääse harjoittelemaan, hänestä tulee levoton ja hän tuntee olonsa epämukavaksi.
– Harjoittelu saa minut voimaan hyvin ja minun on saatava päivittäinen annokseni. Muuten tunnen itseni jotenkin riittämättömäksi.
Riittämättömyyden tunne on asia, jonka kanssa Ojala joutuu taistelemaan niinä päivinä, jolloin suunniteltu treeni jää tekemättä. Hän tuntee, ettei ole tehnyt kaikkeaan oman kuntonsa hyväksi.
Hän on aina janonnut kehitystä. Oli sitten kyse lapsuuden voimistelusta, nuoruuden salibandysta tai aikuisiän crossfitistä. Pelko siitä, että ei ole riittävän hyvä, on aina läsnä.
– Olen 40-vuotias, luulisi että siitä olisi päässyt eroon jo tässä iässä.
Kehityksen himoa ruokkii muilta saatu vahvistus. Hän haluaa olla vahva – ja kilpailuissa muut saavat todistaa tehdyn työn tulokset.
– Nautin siitä, kun muut sanovat, että ”vau Kajsa, sinä olet niin vahva ja jaksat nostaa noin paljon”. Kaikkihan haluavat tulla nähdyksi ja saada hyväksyntää ja vahvistusta.
Yritän parhaani mukaan hidastaa rappeutumista.
Kajsa Ojala
Vuosien myötä Ojala on joutunut huomaamaan, että keho ei enää koko ajan kykene suorittamaan samalla tasolla kuin joskus ennen. Ennen hän harjoitteli samalla intensiteetillä treeneissä ja kisoissa, mutta sitä kroppa ei enää kestä.
– Ennen piti olla verenmaku suussa joka treeneissä. Nyt olen oppinut olemaan itselleni armollisempi.
Tavoitteena on jatkossakin pärjätä kilpailuissa. Siitä Ojala ei ole valmis tinkimään.
– Minusta ei ehkä enää tule paljon vahvempi, nopeampi tai kestävämpi, mutta yritän parhaani mukaan hidastaa alamäkeä ja rappeutumista. Ja jos haluaa pärjätä kisoissa, on treenattava kovaa.
Viimeistä intervallia on jäljellä puoli minuuttia. Aivot käyvät ylikierroksilla piiskatessaan lihaksia jatkamaan. Vielä vähän, kohta loppuu!
Ojala taistelee sitkeästi viimeiset sekunnit ja kiskoo vielä muutaman raivoisan soutuvedon. Summerin soidessa hän heittäytyy lattialle ilmaa haukkoen. Sydän hakkaa täydellä teholla kuljettaen kaivattua happea lihaksiin.
Hetken Kajsa Ojala näyttää leijuvan toisessa ulottuvuudessa. Sitten hän nousee lattialta.
– Aah… hän saa sanotuksi ja samalla leveä hymy leviää hänen kasvoilleen.
Huomenna hän on takaisin tuttujen halogeenivalojen loisteessa hakemassa samaa, koukuttavaa tunnetta.
Magnus Eklöv
