Hyppää sisältöön

Käytetyistä paristoista ja akuista johtuvasta tulipalosta voi joutua itse vastuuseen

Pelkästään syksyn aikana on sattunut useita tulipaloja, jotka ilmeisesti syttyivät väärin käsitellyistä paristoista tai akuista.

Kuvassa kierrätykseen päätyneitä paristoja.
Pienet (alle 25 cm) laitteet sekä kannettavat paristot ja akut voi viedä maksutta kierrätykseen niitä myyviin kauppoihin ja isommat kunnallisille aluekeräyspisteille. Arkistokuva. Kuva: Ida-Maria Björkqvist / Yle
Ari Welling
Avaa Yle-sovelluksessa

Vanhoissa akuissa ja paristoissa piilee tulipalovaara. Pitkään lataamattomana ollut akku voi mennä uudelleen ladattaessa oikosulkuun. Paristot ja akut voivat aiheuttaa vaaratilanteen myös, jos niitä säilötään läjissä.

Pelastusalan ammatillista perus- ja täydennyskoulutusta Suomessa järjestävä Pelastusopisto sekä paristojen ja akkujen kierrätystä Suomessa organisoiva Paristokierrätys eli Recser kävivät läpi viranomaisille kirjattuja hälytystehtäviä.

Pelkästään viime syksynä tilastoon on kirjattu noin viisi tulipaloa, joissa todennäköinen aiheuttaja voi olla väärin käsitelty tai hävitetty paristo tai käytöstä poistettu akku. Litiumakkujen aiheuttamia tulipaloja lienee kuitenkin huomattavasti virallisia tilastoja enemmän.

Aluepalopäällikkö Sebastian Holm Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kertoo, että myös Lounais-Suomessa on tuoreita kokemuksia paristojen aiheuttamista tulipaloista.

– Eräällä kesämökillä oli tapana heittää vanhat paristot television jalustana olleen lipaston laatikkoon. Sopivasti siellä niiden navat olivat osuneet yhteen ja jouduimme sammuttamaan paloa.

Holm muistuttaa paristojen ja akkujen oikeaoppisesta säilytyksestä ennen niiden viemistä keräykseen.

– Pariston navat kannattaa teipata kiinni ja viedä ne viipymättä keräykseen. Missään nimessä niitä ei kannata jättää suuria määriä mihinkään pahvilaatikkoon. Tällöin saattaa syntyä todellinen vaaratilanne.

Kuluttajan tulee noudattaa kierrätyksestä annettuja ohjeita

Paristokierrätyksen toimitusjohtaja Liisa-Marie Stenbäck muistuttaa yrityksen tiedotteessa, että kuluttaja on velvollinen huolehtimaan paristoista ja akuista myös sen jälkeen, kun ne on poistettu käytöstä.

– On hyvä muistaa, että myös kuluttajalla on vastuuta kierrätyksen turvallisuudesta. Jos annettuja ohjeita ei noudata, voi joutua vastuuseen aiheutuneista vahingoista, Stenbäck muistuttaa.

Laitteita tai akkuja ja paristoja ei saa heittää sekajätteeseen. Käytöstä poistetut akut aiheuttavat vuosittain vaikeita tulipaloja väärän jätteen seassa. Sekajätteen käsittelyprosesseissa akku voi kolhiintuessaan tai puristuessaan mennä oikosulkuun ja aiheuttaa vaikeasti sammutettavan palon, josta leviää myrkyllisiä kaasuja.

Otsikkoa muutettu 9.1.2023 kello 15.35

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella 10. tammikuuta kello 23 asti.

Suosittelemme