Uuden vuoden juhlissa kuplat pitävät pintansa taantumasta huolimatta.
Alkon viinien tuotepäällikön Karina Tiihosen mukaan samppanjan ja kuohuviinien myynti kolminkertaistuu uuden vuoden alla, eikä tämä vuosi tee siihen poikkeusta sumeista talousnäkymistä huolimatta.
Tiihosen mukaan kuohuviineistä italialainen prosecco on viime aikoina ylittänyt suosiossa suomalaisten kestosuosikin espanjalaisen cavan. Uusi nousija kuohuviinien joukossa ovat crémant-kuohuviinit. Niitä tuotetaan Ranskassa kahdeksalla eri viinialueella sekä Luxemburgissa. Crémant-kuohuviinit ovat hinnaltaan samppanjaa edullisempia.
Tiihonen muistuttaa, että samppanjassakin on erilaisia hintaluokkia riippuen vuosikerrasta ja samppanjatyylistä. Se pysyy kuitenkin muita kuohuviinejä kalliimpana, sillä sitä valmistetaan yksinoikeudella Champagnen maakunnassa Ranskassa.
Viinien myynti laskusuunnassa
Vaikka kuohuvia kuluu vuodenvaihteen juhlissa, paljastavat Alkon marraskuun myyntitilastot, että samppanjan myynti on laskenut vuoden takaisesta liki 15 prosenttia. Samppanjan suosio on Tiihosen mukaan viisinkertaistunut Suomessa 2000-luvulla.
Samppanjan myynnin on sanottu kulkevan käsikädessä talouden heilahteluiden kanssa. Ilmiötä kutsutaan nimellä samppanjaindeksi. Samppanjan myynnin lasku voikin viitata siihen, että hintojen nousu ja alkuvuodelle ennakoitu taantuma saa nyt monet nipistämään luksustuotteista, joihin samppanjakin mielletään.
Alkon tilastojen mukaan viinien myynti kokonaisuudessaan on laskenut viime vuodesta kymmenisen prosenttia, samoin oluiden ja panimotuotteiden. Väkevien alkoholien myynti on laskenut vähiten, noin viisi prosenttia.
Hintojen nousu on tänä vuonna syönyt suomalaisten ostovoimaa. Inflaatio ylitti marraskuussa yhdeksän prosentin rajan. Alkon tuotteissa hinnat ovat kuitenkin nousseet vain pari prosenttia.
Tiihosen mukaan tavarantoimittajat määrittelevät tuotteiden hinnat kaksi kertaa vuodessa. Seuraavan kerran hintoja päivitetään keväällä. Mahdollisia hinnannousuja hän ei vielä suostu arvailemaan.
Juhlat jatkuvat, vaikka sitten pienemmällä budjetilla
Elinkustannukset nousevat, mutta juhlista ei tingitä.
Näin sanoo Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkija Essi Pöyry, jonka mukaan talouden sumuiset näkymät eivät vähennä ihmisten halua juhlia ja kokoontua yhteen.
Päinvastoin, monilla on hänen mukaansa nyt patoutunutta juhlimisen tarvetta.
– Sosiaalisista hetkistä on nyt niin pitkään pitänyt luopua, ettei niistä enää hevillä luovuta. Nyt halutaan mennä baariin ja ravintolaan tai järjestää isommat juhlat, vaikka sitten kotona ja nyyttäriperiaatteella, Pöyry sanoo.
Pöyryn mukaan ihmiset etsivät nyt keinoja juhlistaa pienemmällä budjetilla ja edullisempia tuotteita, jotka luovat samaa tunnelmaa.
– Ehkä nykytilanne pakottaa ihmiset miettimään, onko juhlissa kyse samppanjasta vai yhdessäolosta.
Luksusteollisuus porskuttaa myös ensi vuonna
Luksusteollisuus ei ainakaan vielä osoita hiljentymisen merkkejä talouden hiipumisesta huolimatta – päinvastoin.
Konsulttiyhtiö Bain & Companyn tutkimuksen mukaan luksustuotteiden myynnin odotetaan kasvavan maailmanlaajuisesti 3– 8 prosenttia ensi vuonna. Alan liikevaihto on kokonaisuudessaan noin 350 miljardia euroa.
Financial Timesin mukaan luksusteollisuus näyttäisi olevan vähemmän haavoittuvainen talouden heilahteluille kuin vuoden 2008 talouskriisin aikana. Luksustuotteita ostaa yhä laajempi ja nuorempi joukko ihmisiä. Sen lisäksi koronapandemia opetti sekä kuluttajia että yrityksiä sietämään paremmin talouden epävarmuutta.
Luksustalot ovat tänä vuonna takoneet muhkeita voittoja. Ranskalaisen luksusjätin ja muun muassa samppanjaa tuottavan LVMH Moët Hennessy Louis Vuittonin tämän vuoden myynnit olivat lokakuussa mitattuna liki 20 prosenttia suuremmat kuin viime vuonna. Yhtiön toimitusjohtaja Bernard Arnaud nimettiin joulukuussa maailman rikkaimmaksi mieheksi.