Sosiaalisen median provokaattorina tunnetuksi tullut Andrew Tate pidätettiin Romanian pääkaupungissa Bukarestissa paikallista aikaa myöhään torstaina.
Andrew'n lisäksi poliisit ottivat kiinni hänen veljensä Tristanin ja kaksi Romanian kansalaista vuorokauden ajaksi. Poliisit tekivät pidätyksen yhteydessä myös ratsian veljesten taloon, josta löydettiin muun muassa ampuma-aseita.
Nelikko on epäiltynä ihmiskaupasta, raiskauksesta sekä järjestäytyneen rikollisryhmän perustamisesta, Romanian poliisi tiedottaa.
Ryhmä on ollut rikostutkinnan alaisena kuluvan vuoden huhtikuusta lähtien.
Syyttäjien mukaan epäillyn rikollisryhmän tarkoituksena on ollut värvätä, majoittaa ja käyttää hyväksi naisia pakottamalla heidät tuottamaan pornografista sisältöä, jota on ollut tarkoitus myydä verkossa maksusta.
Syyttäjät kertovat tavoittaneensa kuusi naista, joita nelikon epäillään käyttäneen hyväkseen.
Perjantai-iltana oikeus päätti, että epäillyt pysyvät kiinniotettuina ainakin seuraavan 30 vuorokauden ajan.
Lisää aiheesta: Greta Thunbergille kuittaillut somejulkkis Andrew Tate pidätetty epäiltynä ihmiskaupasta
Romanian alhainen elintaso edistää ihmiskauppaa
Brittiläis-amerikkalainen entinen potkunyrkkeilijä Andrew Tate, 36, tunnetaan räikeän naisvihamielisistä puheista. Tate on saanut useita porttikieltoja kaikille tunnetuimmille sosiaalisen median alustoille.
Tate on asunut Romaniassa vuodesta 2017 lähtien. Hän sanoi viime kesänä haluavansa asua maassa, jossa ”korruptio on kaikkien ulottuvilla”.
Vuonna 2007 EU:hun liittynyt Romania on kamppaillut pitkään ihmiskaupan kanssa. Romaniassa ihmiskauppa keskittyy naisten ja lasten pakotettuun prostituutioon.
Euroopan komission tilastoinnin mukaan Romaniassa joutui vuonna 2020 ihmiskaupan uhriksi 596 ihmistä, joista vajaa puolet kuljetettiin ulkomaille.
Todennäköisesti uhreja on huomattavasti virallisten tilastojen numeroita enemmän.
EU:n tilastoinnissa Romaniassa lähes 80 prosenttia ihmiskaupan uhreista on naisia. Noin kolme neljäsosaa on seksuaalisen hyväksikäytön uhreja.
Romaniasta ihmiskaupataan uhreja erityisesti muihin EU-maihin. Yleisimmät kohteet ovat Britannia, Saksa, Italia, Espanja ja Ruotsi.
– Suurin syy on taloudellinen tilanne. Länsi-Euroopan maihin verrattuna Romanian elintaso on matala, kertoo Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Hannu Kortelainen Ylelle.
Kortelainen johtaa Suomessa valtakunnallista ihmiskauppaan erikoistunutta tutkintaryhmää.
Kansainvälisen valuuttarahaston tilastoinnin mukaan Romanian asukaskohtainen bruttokansantuote on EU:n toiseksi matalin Bulgarian jälkeen.
Romania yrittää saada ihmiskauppaa kuriin
EU:n tilastojen valossa Romanian tilanne on kuitenkin kohentunut. Tietoon tulleiden ihmiskaupan uhrien määrä saatiin lähes puolitettua 2010-luvulla.
Myös Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Romania on tehostanut viime vuonna toimiaan ihmiskaupan ehkäisemiseksi.
Raportissa esimerkiksi huomioitiin, että Romania oli viime vuoden aikana lisännyt ihmiskauppatapausten tutkintoja sekä nostanut syytteitä ja tuominnut useita ihmiskauppiaita.
Kortelainen sanoo, että Suomesta katsottuna Romanian toimenpiteet eivät ole kuitenkaan toistaiseksi saaneet Suomessa havaittavaa romanialaisten ihmiskauppaa laskuun.
– Määrä on ollut aika lailla tasainen viime vuosien ajan.
Kello 22.54: Lisätty perjantai-illan tiedot oikeuden päätöksestä pitää epäillyt kiinniotettuina seuraavan 30 päivän ajan.