Tuore tutkimus antaa lisätietoa varhaislapsuuden kodin kosteusvaurion tai näkyvän homeen yhteydestä lasten astmaan. Niiden haitallinen vaikutus on erityisesti havaittavissa tiloissa, joissa lapsi pääasiassa oleskelee.
– Oleskelutiloissa ollut kosteusvaurio varhaislapsuuden kodissa oli yhteydessä pysyvään astmaan, jota meidän tutkimuksessamme kuusi prosenttia lapsista sairasti, kertoo johtava tutkija Anne Karvonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Myönteistä oli, että pienten lasten ohimenevään, lähinnä infektioiden yhteydessä esiintyvään astmaan kodin kosteusvaurioilla ei ollut yhteyttä. Lasten infektioihin liittyvä oireilu on pysyvää astmaa yleisempää.
Pediatric Allergy & Immunology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa kosteusvaurioiden yhteyttä lasten astman erilaisiin alatyyppeihin. Alatyyppien riskitekijöissä on osittain eroja, ja niiden ymmärtäminen on tutkijoiden mukaan tärkeää ennaltaehkäisyn ja hoidon kannalta.
Lasten astmalla on kymmeniä riskitekijöitä
Astma ja allergiat ovat länsimaissa lapsuusiän yleisimpiä pitkäaikaissairauksia.
Tutkijat painottavat, että lasten astman mahdollisia riskitekijöitä tunnetaan kymmeniä, joista kosteusvauriot ovat vain yksi tekijä.
– Muita astman riskitekijöitä ovat esimerkiksi vanhempien tupakointi, äidin raskaudenaikainen tupakointi ja lapsen ylipaino. Toki myös äidin ja isän allergiset sairaudet lisäävät riskiä sairastua astmaan, Anne Karvonen sanoo.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa oli mukana runsaat 340 Suomessa asuvaa lasta, joiden kotona oli havaittu kosteusvaurio tai näkyvää hometta, kun lapsi oli alle vuoden ikäinen. Vuosina 2002–2005 syntyneitä lapsia seurattiin kuuden vuoden ikään asti kyselytutkimusten ja tutkimuskäyntien avulla.
Tutkimus on osa LUKAS-syntymäkohorttitutkimusta, joka selvittää elinympäristön mikrobialtistuksen suojaavia tai haitallisia vaikutuksia lasten astman ja allergisten sairauksien kehittymisessä.
Enemmän aiheesta:
Tutkimus: Lapset, joiden vanhemmat hengittivät tupakansavua, sairastuvat todennäköisemmin astmaan
THL: Maamme pientaloista 15 prosentissa on varma kosteusvaurio