Hyppää sisältöön

Lappi pärjää muuta Suomea paremmin matkailussa – venäläisten turistien tilalle ovat tulleet muut ulkomaan matkailijat

Viisumirajoitusten, rahapulan ja inflaation vuoksi venäläisiä ei enää näy Lapin turistikeskuksissa. Venäläismatkailijoiden lovea on saatu paikattua aasialaisilla ja eurooppalaisilla turisteilla.

Saariselällä on tänäkin loppiaisena ulkomaisia matkailijoita, kuten Espanjassa asuva japanilainen Tatsuya Kubota.
Sari Pöyhönen

Venäläiset turistit ovat kaikonneet Suomesta ja Lapista, mutta Lappiin tilalle ovat tulleet aasialaiset ja eurooppalaiset. Muualla Suomessa poisjääneitä matkailijoita ei ole saatu korvattua yhtä hyvin kuin Lapissa.

Aiemmin venäläiset kutsuivat Saariselkää “Murmansk kakkoseksi”, koska uudenvuodenlomalla murmanskilaiset suuntasivat mielellään runsaan 300 kilometrin päähän Saariselälle.

Nyt venäläisiä ei näy, koska turistiviisumeja ei heille myönnetä.

Tosin murmanskilaisilla ei olisi paljon varaakaan lähteä lomailemaan Suomeen, koska hinnat ovat nousseet myös itänaapurissa. Monet heistä viettävät loman kotiseudulla.

Venäläinen perheenäiti Jevgenia Lukovitskaja, 39, viettää uudenvuodenlomansa minibudjetilla: olemalla kotona Murmanskissa ja joogaamalla. Edes Kirovskiin, vain kahdensadan kilometrin päässä olevaan suosittuun talvikohteeseen ei ole varaa lähteä.

– Kaikki hinnat ovat nousseet: asumiskustannukset, ruoka, kaikki. Jos kävisimme lomalla vaikka vain Kirovskin Snezhnaja derevnja -lumikylässä, liput maksavat satoja ruplia per henkilö. Se olisi nelihenkiseltä perheeltä iso summa. Lisäksi sinne pitäisi mennä, ja bensan hinta on myös noussut, Jevgenia Lukovitskaja sanoo puhelimitse.

Tällä hetkellä Jevgenia Lukovitskaja on hoitovapaalla. Perheessä on kaksi lasta, 2-vuotias poika ja 15-vuotias tytär.

Lukovitskajan perhe, kuten monet muutkin murmanskilaiset hänen mukaansa, viettävät uudenvuoden lomat kyläillen ystävien luona, kävelyllä kotikaupungissa ja enintään lähialueella eli muualla Kuolan niemimaalla. Moskovaan, Pietariin tai muualle Venäjälle saati Suomeen lomalle matkustaminen olisi liian kallista.

– Oli rajat kiinni ja turistiviisumit kielletty tai ei, matkustaminen Suomeen lomalle on mahdotonta hintojen nousun ja rahapulan takia, Lukovitskaja sanoo.

Murmansk on ollut Lapin matkailun kannalta merkittävä, itse kaupungissa on noin 300 000 asukasta ja Murmanskin oblastissa eli hallintoalueella kaikkiaan noin 670 000 ihmistä.

Kolme ihmistä katsoo kameraan: isä ja äiti hymyilevät, keskellä isän kainalossa piileskelee vienosti hymyilevä lapsi.
Japanilainen perheenisä Tatsuya Kubota on Lapissa kolmatta kertaa. Hän asuu Barcelonassa, Espanjassa. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Vuodesta 2014 Lukovitskien perheellä oli traditio käydä aina uutenavuotena Suomessa muutaman päivän lomalla. Yleensä he vierailivat Pohjois-Suomessa: Rovaniemellä, Kemissä, Oulussa tai muilla paikkakunnilla.

Nyt traditio on katkennut. Koronarajoitukset tulivat voimaan, ja vuosi 2019 jäi viimeiseksi Suomen-matkavuodeksi.

– Koronan jälkeen odotimme kovasti, että pääsemme taas matkustamaan Suomeen, mutta sitten tuli tämä tilanne, Lukovitskaja sanoo ja viittaa Venäjän hyökkäykseen Ukrainassa ja turistiviisumeiden kieltämiseen venäläisiltä.

Muualta Venäjältä tulee nyt paljon turisteja pohjoiseen Murmanskin alueelle. Heitä kiehtovat talven eksotiikka ja revontulet. Venäjän valtio tukee omia, kotimaan matkailuhankkeita. Nyt on menossa paras matkailusesonki Murmanskissa, koska venäläiset viettävät uudenvuodenlomaa ja myös joulua.

Katso videolta, miten venäläiset viettävät tammikuun alussa lomia:

Tammikuun alku on Venäjällä loma-aikaa. Venäläinen joulu on eri aikaan kuin meillä. Uusi vuosi on vuoden suurin juhla.

Lappi onnistunut matkailussa paremmin kuin muu Suomi

Venäläisten matkailijoiden hotelliyöpymiset Suomessa ovat romahtaneet. Ennen koronarajoituksia vuonna 2019 Lapin hotelleissa yöpyi melkein 60 000 venäläistä, kun viime vuonna marraskuun loppuun mennessä yöpyjiä oli vain reilu 4 000.

– Ja näistäkin suurin osa oli varmasti tammi-helmikuun aikana ennen Venäjän hyökkäyssodan alkamista Ukrainaan 24. helmikuuta, arvioi toimitusjohtaja Timo Lappi Matkailu- ja ravintolapalvelut ry MaRasta.

Lapin mukaan myös Venäjän osittaisen liikekannallepanon jälkeen ja ennen turistiviisumien lopettamista elo–syyskuussa oli venäläisturistien määrä kasvussa.

Ulkomaalaisten turistien tuomista matkailutuloista tuli venäläisiltä 19 prosenttia vuonna 2019, mutta korona-aika laski luku laski noin kolmeen prosenttiin.

– Venäläisiä jää nyt tulematta todella paljon eikä Suomen matkailuala enää laske venäläisten varaan yhtään mitään. Ja tilanne on sellainen, ettei edes haikalla sen perään, Timo Lappi sanoo.

Toisin kuin muualla Suomessa, matkailuala vetää hyvin Lapissa. Lappiin tulee turisteja yhä enemmän Timo Lapin mukaan etenkin Alankomaista, Italiasta, Ranskasta, Tanskasta ja Puolasta.

– Pohjois-Suomessa on tehty pitkäjänteisesti työtä. Matkailualueet ja -yrittäjät ovat ymmärtäneet laittaa hynttyyn yhteen. He ovat pystyneet korvaamaan venäläisten, kiinalaisten ja japanilaisten matkailijoiden poisjäämisen. Lappi on onnistunut erittäin hyvin saamaan matkailijoita muualta, mutta muu Suomi ei ole pärjännyt, varsinkaan Etelä-Suomi. Helsingissä hotelliyöpymisissä ollaan kolmasosa jäljessä, Timo Lappi kertoo.

Enemmän aiheesta:

Suomi kieltää venäläisten matkailijoiden maahantulon – ulkoministeri Haavisto: Tämä on hyvin tiukka ratkaisu

Venäläisten Lapin matkailussa on pieniä piristymisen merkkejä – turistimäärä ei ole pienentynyt neljään vuoteen

Suosittelemme sinulle