Hyppää sisältöön

Peking uhkasi matkustusrajoituksia asettaneita maita ”vastatoimilla” – Kiina ja EU mittailevat toisiaan pandemian merkeissä

Kiinan höllennettyä koronarajoituksia maan tartuntalukemat nousevat nyt jyrkästi. Muun muassa USA ja muutamat EU-maat asettivat jo Kiinasta saapuville matkustusrajoituksia, ja tästä ei Pekingissä pidetty.

Euroopan komissio on tarjonnut Kiinalle apua maan koronatilanteen kanssa, niin asiantuntijoiden kuin koronarokotusten kautta. Toistaiseksi Kiina aikoo selvitä viruksen leviämisestä omin avuin.
Veikko Eromäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa länsimaista reagoi tiukasti koronaviruksen leviämiseen Kiinassa maan rajoitusten höllentämisen myötä. Aikaisemmin muun muassa USA, Italia ja Iso-Britannia asettivat maahan saapuville kiinalaismatkustajille esimerkiksi pakollisia koronavirustestejä. Tällä viikolla Australia ja Kanada liittyivät testejä vaativiin maihin. Myös Ruotsi ilmoitti ottavansa testipakon käyttöön.

Peking ei ole matkustusrajoituksista mielissään.

– Mielestämme tiettyjen maiden Kiinalle asettamilla matkustusrajoituksilla ei ole tieteellisiä perusteita, Kiinan ulkoministeriön edustaja Mao Ning sanoi päivittäisessä tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Ningin mukaan matkustusrajoituksia asettaneet maat yrittävät hyödyntää koronarajoituksia poliittisten päämäärien tavoittelussa.

– Aiomme toteuttaa vastatoimia, jotka pohjautuvat vastavuoroisuuden periaatteeseen, Ning uhkasi.

Vielä on epäselvää, mitä tällaiset vastatoimet voisivat olla. Ningin puheista ”vastavuoroisuudesta” voisi kuitenkin arvioida, että nämä voisivat liittyä jollain tavalla matkustamiseen.

Kiina höllensi viime vuoden lopulla vuosia jatkuneita, äärimmäisen tiukkoja koronarajoituksiaan. Tämä on johtanut koronatartuntojen määrän nopeaan kasvuun, kun miltei puolentoista miljardin ihmisen maassa vielä sairastamattomat saavat nyt tartunnan.

Maailman terveysjärjestö WHO penää Kiinalta ajantasaista kuvaa pandemian etenemisestä, mutta toistaiseksi Kiinan raportoimat numerot vaikuttavat matalilta: viime perjantaina Kiina kertoi noin 5 000 uudesta koronatartunnasta ja yhdestä koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta.

EU tarjoaa Kiinalle ylijäämärokotteita

Esimerkiksi Ranskassa keskiviikosta alkaen jokaisen Kiinasta saapuvan pitää esittää negatiivinen koronavirustesti, joka on otettu edellisen 48 tunnin aikana. Lisäksi lentokentillä voi joutua satunnaiseen koronavirustestiin.

– Toimimme kuten roolimme hallituksena edellyttää; suojelemme ranskalaisia, Ranskan pääministeri Elisabeth Borne totesi tiistaina maan yleisradioyhtiölle.

Euroopassa ei kuitenkaan ole yhtenäistä mielipidettä matkustusrajoituksista. Esimerkiksi Suomessa testeille ole nähty tarvetta, sillä THL:n mukaan tällaisillä toimenpiteillä ei uusien virusmuunnosten leviämistä ole aikaisemminkaan estetty.

EU-maat neuvottelevat paraikaa yhteisistä linjanvedoista asian suhteen. Tiistai-iltana Euroopan komissio kertoi, että enemmistö jäsenmaista haluaisi koronatestit Kiinasta tuleville matkustajille ennen matkalle lähtemistä. Varsinaisia päätöksiä toimista olisi tarkoitus tehdä keskiviikkona.

EU on kuitenkin tarjonnut Kiinalle auttavaa kättä koronatilanteen hoidossa. Tiistaina Euroopan komission edustaja Dana Spinant totesi EU:n tarjonneen Kiinalle koronarokotteita jo kuukausia sitten, ja toisti tarjouksen olevan yhä voimassa.

Usealla unionin jäsenmaalla on isoja ylijäämiä eri mRNA-koronarokotteita, joiden teho vaikuttaa tutkimusten perusteella olevan parempi kuin kiinalaisten, inaktivoituun virukseen perustuvien koronarokotusten.

The Time Magazinen mukaan Kiinalla on ollut haasteita eritoten vanhemman väestön rokottamisessa. Maassa on vuoden 2020 väestölaskennan perusteella noin 191 miljoonaa yli 65-vuotiasta, eli kyseessä on valtava määrä ihmisiä.

Kun koronarajoituksia alettiin viime vuoden lopulla poistaa, maan hallinto aloitti nopean kampanjatyön yli 60-vuotiaiden rokottamiseksi, jotta viruksen levitessä terveydenhuoltokriisiltä vältyttäisiin. Ovelta ovelle kiertäneet viranomaiset tarjosivat jopa rahaa vastikkeena koronarokotuksen ottamisesta.

Kiinan vanhempi väestö on ollut epäileväinen rokotteita kohtaan, vedoten muun muassa tarinoihin vakavista sivuoireista. Kiinan virallisten lähteiden mukaan Kiinan 60-vuotiaista ja sitä vanhemmista kaksi koronavirusrokotetta saaneiden osuus oli noin 86.4 prosenttia marraskuun alussa.

Juttua päivitetty 3.1.2023 kello 19.22 Juttuun lisätty tieto siitä, että suurin osa EU-maista haluaisi Kiinasta saapuvien koronatestaukset käyttöön.

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Suosittelemme