Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon toiminta Pelén ruumiinvalvojaisissa herätti runsaasti kritiikkiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Infantinon nähtiin ottavan maanantaina Pelén avoimen arkun lähellä älypuhelimella kuvia itsestään ja muutamasta muusta henkilöstä.
Infantino vastasi tiistaina kritiikkiin toteamalla, että Pelén entisiä pelikavereita ja perheenjäseniä oli pyytänyt häntä ottamaan kuvia kanssaan.
– Mitä selfieen tulee, Pelén joukkuekaverit pyysivät ryhmäselfietä, mutteivät tienneet, miten sellainen otetaan. Halusin olla avulias ja otin yhdeltä heistä puhelimen ja otin meistä kaikista hänelle kuvan, Infantino sanoi Instagramissa.
Infantino kertoi ihailevansa ja kunnioittavansa Peléä ja ruumiinvalvojaisia niin paljon, ettei hän ”ikinä tekisi mitään epäkunnioittavaa”.
Viime torstaina kuolleen Pelén arkku oli maanantaista tiistaihin vuorokauden ajan esillä jalkapallolegendan entisellä kotistadionilla Santosissa. Sieltä se kuljetettiin tunteja kestäneessä hautajaiskulkueessa pitkin Santosin katuja yksityiseen siunaustilaisuuteen.