Hyppää sisältöön

Yrittäjä jännittää uunin äärellä, onko ihmisillä vielä rahaa pitsaan: ”Jos asiakkaita vain käy, kyllä me pärjätään”

Pitseriayrittäjät ovat huolissaan sähkön hinnasta, mutta vielä enemmän asiakkaista ja heidän vähenemisestään.

Vastapaistettu pizza on asetettu pakkauslaatikkoon.
Kuva: Jaana Polamo / Yle
Emma Halla-Aho

Energiakriisi näkyy väistämättä myös pitserioissa, joissa uunit on pidettävä kuumana aamusta iltaan.

Yrittäjien mukaan sähköllä toimivat laitteet ovat yhtä kovassa käytössä, kävi ravintolassa sitten yksi tai sata asiakasta päivän aikana.

Viime vuoden aikana monen pohjalaispitserian sähkölasku on tuplaantunut. Pitsa-alan yrittäjät ovat sitäkin enemmän huolissaan asiakkaista ja heidän vähenemisestään.

– Vaikka on kovakin sähkölasku, niin jos asiakkaita vain käy, kyllä me pärjätään. Suurin huoli on se, että ihmiset ei käytä enää rahaa, kun peruseläminen maksaa jo niin paljon, pohtii kälviäläisen Pekan Pizzan yrittäjä Pekka Boren.

Hänen mukaansa tämänhetkinen tilanne on paljon pahempi kuin kaksi vuotta sitten ravintolasulkujen aikaan.

– Moni yrittäjä on joutunut laittamaan luukkunsa kiinni, kun on tehnyt uuden ja kalliimman sähkösopimuksen, Boren kertoo.

Nykyisellä hintakehityksellä hyvävarainen pitseria pystyy selviämään vuoden tai pari, arvioivat vaasalaisen Illyriansin yrittäjäveljekset Fatos ja Faton Kavaja.

Pitserioissa yritetäänkin etsiä säästökeinoja selvitäkseen tulevasta.

Pekan pizzassa säästöä on haettu käyttämällä arkisin vain toista uunia. Viikonloppuna ravintolassa lämpenevät molemmat uunit, kun ihmisiä käy enemmän.

Borenin mukaan kalliimman sähkön kanssa kyllä pärjää, jos vain asiakkaita käy.

Pizzerian tiskin takana kokki paistaa pitsaa ja kuvan etuosassa on kasa pizzalaatikoita.
Kokkolalaisen Pizzeria Marzianon yrittäjä Emrullah Pajar on pyörittänyt pitseriaa yksin ilman työntekijöitä jo viisi vuotta. Kuva: Kaje Komulainen / Yle

Lapualaisesta pitseria Elmasta puolestaan kerrotaan, että sähkön säästäminen ei onnistu, koska jääkaappeja ja uunia ei voi käyttää aiempaa vähempää.

Vaasalaisen Dallas Pizzan yrittäjä Stefan Asplund ei halua siirtää 20 sentin pizzakohtaista hinnankorotusta asiakkaan maksettavaksi.

– Olen huolissani siitä, miten asiakkailla riittää maksukykyä mikäli tilanne jatkuu tällaisena, Asplund pohtii.

Kannattavuutta laskee myös se, että raaka-aineiden kulut ovat nousseet. Esimerkiksi kymmenen litraa paistoöljyä maksoi aikaisemmin kymmenen euroa, kun nyt siitä saa maksaa 40 euroa.

Jauhojen ja pahvipakkausten hinnat ovat kohonneet lähes samaa vauhtia.

Grilli muutti uusiin tiloihin ja hankki aurinkopaneelit – nyt se joutuu irtisanomaan työntekijöitä, koska sähkölasku uhkaa kuusinkertaistua

Kun korona tuli, yrittäjäperheen kasvatti Johannes Ylinen pisti pystyyn pizzaketjun – ”Lapsesta asti olen nähnyt, kuinka isä on ottanut riskejä ja selvinnyt niistä”

Suosittelemme