Yksi talviurheilulajien viime vuosien haasteista on ollut lumen puute. Tällä kaudella maastohiihdossa on oltu vanhan ongelman äärellä. Tour de Skin Val Müstairissa takaa-ajokisa jouduttiin kisaamaan lyhyemmällä radalla heikon lumitilanteen takia. Myös Oberstdorfin kisoissa lunta oli niukasti.
Maastohiihdon maailmancup-kausi jää Tour de Skin jälkeen parin viikon tauolle, jonka jälkeen Italian Livignossa sivakoidaan sprintit ja parisprintit. Siitä viikon päästä Ranskan Les Rousses'ssa olisi määrä hiihtää kolme henkilökohtaista kilpailua.
Les Rousses olisi urheilijoille tärkeä näyttöpaikka helmi-maaliskuun vaihteessa pidettäviä Planican MM-kisoja silmällä pitäen.
Kisaviikonlopun järjestäminen on kuitenkin hämärän peitossa lumipulan takia. Paikan päällä näkyvissä kuvissa ei ole lainkaan lunta. Les Rousses'n jälkeen maailmancupissa hiihdetään ennen MM-kisoja ainoastaan Italian Toblachissa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna.
– Tärkeintä olisi, että sinä viikonloppuna pystyttäisiin kilpailemaan. Sieltä ei ole tullut kuitenkaan vielä tietoa siitä, mikä on latujen tilanne, Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen sanoo.
Kansainvälisen hiihtoliiton kilpailujohtaja Michael Lamplot uskoo, että järjestäjällä on tarpeeksi osaamista lumen tuotantoon. Suurin ongelma on lämmin sää. Paikkakunnalle on luvattu kovia plussakelejä tuleviksi viikoiksi.
– Ainoa, mitä puuttuu, on kylmä sää, Lamplot sanoo.
Pitää olla b-suunnitelma
Les Rousses'in kilpailu on jouduttu perumaan aiemminkin. Vuosi sitten syynä oli koronavirustilanne.
– Moni maa on tippunut viime vuosina maailmancupin kisoista pois. Se on totta, että se on ollut monta kertaa kalenterissa, mutta siellä ei ole kertaakaan kilpailtu, Pasanen toteaa.
Lamplot sanoo, että FIS:n tavoitteena on mennä Ranskaan kilpailemaan. Hänen mukaansa kisan järjestämisen eteen tehdään kaikki, jotta maailmancup-kisa pystyttäisiin kilpailemaan suunnitellusti.
– Tietenkin pitää olla b-suunnitelma ja varmistaa, että kuitenkin kisataan.
Ranska on tärkeä kisapaikka Kansainväliselle hiihtoliitolle. Miehissä Ranska on ollut vuosikaudet etenkin kova viestimaa.
– Yleisö ja fanit siellä ansaitsevat maailmancupin kisan, Lamplot muistuttaa.
Miten vaikuttaisi Niskaseen?
Yle Urheilun asiantuntija Toni Roponen muistuttaa, että Les Rousses'n keliolosuhteet voivat kohentua nopeastikin. Hän toivoo, että FIS:llä on katsottuna kisa Les Rousses'n varalle. Viime kaudella moni maailmancupin kisa jouduttiin perumaan.
– Pitää olla vaihtoehtoinen paikka. Planican MM-kisoja varten ne ovat todella tärkeitä näyttöpaikkoja monille. Oleellisinta on, että löytyy joku korvaava paikka ja samalla kilpailuformaatilla.
Kilpailuviikonlopusta tekee myös mielenkiintoisen, että Les Rousses olisi luultavasti Iivo Niskasen seuraava kansainvälinen kilpailu.
Les Rousses'n kisaohjelmassa on perinteisen sprintit, 10 kilometrin vapaan väliaikalähtökisa sekä 20 kilometrin yhteislähtö perinteisellä hiihtotavalla. Kaksi jälkimmäistä kisaa palvelisivat hyvin Niskanen MM-valmistautumista.
– Iivolle oleellista on, että hän saa kilpailuja mahdollisimman nopeasti. Hän hiihtää varmasti viikon päästä jossain ja sitten on SM-hiihdot. Sillä ei ole loppujen lopuksi merkitystä, ovatko ne perinteisen vai vapaan kisoja. Kunhan hän saa kovia kilpailuja joko Suomessa tai ulkomailla.
Roponen uskoo, että Niskanen pääsee kisaamaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna maailmancupissa.
– FIS:llä on kova paine saada jotkut kilpailut siihen, Roponen viittaa Les Rousses'n kisaviikonloppuun.
Roponen sanoo, että FIS:n pitäisi ottaa mallia Kansainväliseltä ampumahiihtoliitolta.
– He ovat selkeästi valinneet kilpailut sellaisiin paikkoihin, joissa ne on järkevä järjestää. Toki heilläkin on lumiongelmia. Pitää miettiä entistä tarkemmin, missä ja milloin kisoja järjestetään. Val di Fiemme ja Toblach ovat loistavia esimerkkejä siitä, ettei kilpailuja ole tarvinnut yleensä perua.