Vapaaehtoisille arkunkantajille on tarvetta.
Kysyntää ovat lisänneet yhteiskunnan muutokset sekä perheiden ja sukujen pienentyminen. Jos saattajia on vähän tai hautajaisiin osallistujat iäkkäitä, arkunkantajia on vaikea löytää.
Kajaanin seurakunnassa vapaaehtoisia arkunkantajia on kymmenkunta. Yksi heistä on 1,5 vuotta vapaaehtoisena toiminut kajaanilainen Hannu Väisänen.
Väisänen on ollut hautajaisissa vapaaehtoisena arkunkantajana noin 40 kertaa. Hän halusi aloittaa vapaaehtoistyön, kun näki televisiossa ohjelman, jossa siunaustilaisuudessa oli paikalla vain pappi ja kanttori.
– Samoihin aikoihin veljeni kuoli. Hautajaisissa kantajina oli naisväkeäkin, kun miehiä ei ollut tarpeeksi. Ajattelin, että kun seurakunta on kaikissa ihmisen elämävaiheissa mukana, miksi ei voisi olla konkreettisesti saattamassa ihmisiä viimeiselle matkalle.
Väisänen kysyi Linnantauksessa kokoontuvalta miesten piiriltä, olisiko siellä kiinnostuneita kantajia. Halukkaita löytyi heti neljä, ja pian vapaaehtoisia oli koossa niin, että hautajaisiin löytyy tarvittaessa kuusi kantajaa.
– Joskus hautaustoimisto pyytää neljää kantajaa, mutta mielestäni varsinkin talvisin kuusi voi olla hyvin tarpeen. Kapuamme alumiinisten lankkujen päälle laskemaan arkkua. Jos siellä seisoo lumessa ja jäässä, jalka voi lipsahtaa. Se voi olla vaarallista touhua.
Väisäsen mukaan vapaaehtoisen arkunkantajan tulee olla kaiken aikaa tahdikas ja ottaa omaiset huomioon. He voivat laulaa haudalla vielä virren ja nostaa vihreän muovikannen haudan päälle, jotta omaiset saavat laskea sille seppeleet ja kukkalaitteet.
Tähän vapaaehtoisen arkunkantajan tehtävä myös päättyy.
– Viime lauantaina meitä kysyttiin ensimmäisen kerran osallistumaan myös muistotilaisuuteen, mutta kieltäydyimme siitä kohteliaasti, Väisänen kertoo.
Aiheesta voi keskustella 10. tammikuuta kello 23 asti.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.