Keskustelu suomalaisen pelaajakasvatuksen laadusta on virinnyt kuluvan syksyn aikana. Vaikka kotimaisella kiekolla pyyhkii NHL:n eliittitasolla paremmin kuin koskaan, on kuultu huolestuneita puheenvuoroja suomalaispelaajien valmiuksista pelata Pohjois-Amerikan korkeaoktaanista tempotaitojääkiekkoa.
Moni nuori suomalainen on NHL:ssä vaikeuksissa. Palataan ongelmiin kohta.
Toki Aleksander Barkov, Mikko Rantanen ja Sebastian Aho etunenässä ovat pelaajia, jotka ovat olleet NHL:n eliittitasolla jo tovin. Patrik Laineen ura on edennyt enemmän vuoristoradalla, mutta numerot puhuvat tamperelaishyökkääjän puolesta.
Edellä mainitun kvartetin jälkeen olemme vielä nähneet Roope Hintzin ja Miro Heiskasen näyttävät murtautumiset aivan lajin absoluuttiselle huipulle.
Huippujen lisäksi massaakin on. Suomi on tuottanut pelaajia NHL:ään ihan hyvään tahtiin, jos lukuja verrataan vaikkapa Ruotsiin.
Vuosien 2016 ja 2022 välillä Suomesta on varattu NHL:ään 123 ja Ruotsista 190 pelaajaa. Suomalaisten onnistumisprosentti on lähes ruotsalaisten tasoa: suomalaisvarauksista 18,7 prosenttia (23 pelaajaa) on pelannut tällä kaudella NHL:ssä, ruotsalaisista tasan 20 prosenttia (38 pelaajaa).
– On hyvä muistaa, että olemme aika pieni maa ja meiltä pääsee vuosittain yhä ihan kohtuullinen määrä pelaajia NHL:ään. Totta kai meidän silti pitää edelleen kehittää toimintaamme, jotta saamme niitä enemmän sinne, maajoukkueen päävalmentaja ja 2016 junioreiden MM-kultaluotsi Jukka Jalonen sanoo.
Suomea ei kannata pelaajien kasvattajana verrata Kanadaan tai Venäjään, ei edes Yhdysvaltoihin, mutta Ruotsin kanssa olemme kyenneet pääosin etenemään rinta rinnan. Ruotsi on toki tuottanut massaa enemmän, mutta varauskierrosten peräkierroksiltakaan ei ole viime vuosina löytynyt kansankodista NHL:ään juuri enempää tekijämiehiä kuin Suomelta.
Jos tarkastellaan kierroksia 4–7, Ruotsilta löytyy viime vuosilta yksi helmi: Jesper Bratt, kuutoskierrokselta. Muuten on palattava vuoteen 2014 löytääkseen Viktor Arvidssonin, Gustav Forslingin ja Viktor Olofssonin kaltaisia peräkierrosten merkittävämpiä löytöjä. Suomelta löytyy viime vuosilta Juuso Pärssinen, Matias Maccelli sekä Niko Mikkola.
Puolustajat Suomi-kiekon sokea piste
Suomalaisen pelaajakasvatuksen heikkous maailman eliittitasolla on puolustajat. Suomi on tuottanut Ruotsia paremmin hyökkääjiä NHL:n kattokerroksiin, mutta puolustajissa tilanne kääntyy murskaavasti Ruotsin eduksi.
Näin on ollut todella pitkään. Suomi on pystynyt tuottamaan NHL-eliittiin parinkymmenen edellisvuoden aikana yhden huipputason kiekollisen puolustajan eli Heiskasen.
Edellinen varaus, josta todella kuoriutui laadukas kiekollisen pelaamisen kärkipuolustaja NHL:ään, on Joni Pitkänen vuodelta 2002. Toki Rasmus Ristolainen pelasi Buffalossa neljä 40 pisteen kautta, mutta tämän pelaajaprofiili näyttäytyy hyvin toisenlaisena juuri nyt, kun turkulaisen pitäisi 28-vuotiaana pelata uransa parasta jääkiekkoa.
Suomella on NHL:ssä kahdeksan selkeästi joukkueensa vakiokokoonpanoon kuuluvaa puolustajaa ja näistä vain Heiskanen on joukkueensa kärkipelaaja. Olli Määttä, Esa Lindell, Jani Hakanpää, Ristolainen ja Mikkola ovat ennen muuta omaan pään perusluutia.
Henri Jokiharju ja Juuso Välimäki ovat edelleen eteenpäin pyrkiviä kiekollisia pelaajia.
Vuosina 2010–2015 NHL:ään varattiin 22 suomalaispuolustajaa, joista enää viisi pelaa NHL:ssä. Kuudes, Markus Nutivaara on ollut jo pitkään sivussa NHL-kuvioista vammojen vuoksi.
Ruotsista varattiin 2010–2015 NHL:ään 57 puolustajaa, joista 13 pelaa edelleen.
Sittemmin varatuista Heiskanen nousi tähtiin välittömästi, mutta muuten on ollut hiljaisempaa.
Pelkästään 2016 ja 2017 suomalaispakkeja varattiin 15. Näistä paikkansa taalaliigassa on vakiinnuttanut ainoastaan Jokiharju. Markus Niemeläinen, Robin Salo, Urho Vaakanainen, Ville Heinola, Lassi Thomson ja Santeri Hatakka, jopa Välimäki ovat vielä isosti prosessissa.
Samaan aikaan Ruotsi on tuottanut NHL-tasolle jo läjän puolustajia. Rasmus Dahlin on pelipaikkansa parhaimmistoa Heiskasen tavoin, minkä lisäksi länsinaapurista löytyy Timothy Liljegreniä ja monta muuta jo NHL:ssä jo vakituisemmin pelaavaa puolustajaa – ja nimenomaan kiekollisia puolustajia.
– Ruotsista tulee isokokoisiakin kiekollisia puolustajia, kun meillä jako on aina ollut selkeämmin, että isoista tulee puolustavampia peruspuolustajia ja pienemmät ovat kiekollisia. Se, miten ruotsalaiset tekevät isokokoisten pakkien kanssa töitä kiekollisten taitojen kehittämiseksi, on todella hyvää, Jalonen kehuu.
– Meillä on tietyssä iässä isokokoisen ja ehkä kömpelömmän pelaajan kohdalla tehty helposti se päätös, että tämä jätkä on peruspuolustaja. Koolla ei ole mitään tekemistä pelikäsityksen kanssa. Toivottavasti myös isokokoisemmat pelaajat saavat jatkossa enemmän tukea hyökkäämiseen. Ylipäätään meidän pitää tehdä pakkien kanssa hommia paremmin.
Vuosina 2016–2022 varatut ruotsalaispuolustajat ovat pelanneet NHL:ssä 1350 ottelua ja tehneet 456 (93+363) tehopistettä. Suomalaisten lukemat ovat 893 ja 268 (60+208). Kun potista lasketaan pois Heiskasen 161 (31+129) pistettä, jäljelle ei jää paljoa kahdeksalle pelaajalle.
– Ruotsi on puolustajien kanssa erityistapaus. He tuottavat pelaajamäärään nähden varmasti eniten puolustajia, jopa enemmän kuin pohjoisamerikkalaiset. He tekevät arjessa kiekollisten taitojen kanssa asioita laadukkaasti ja siihen meidänkin pitäisi pyrkiä, Jalonen muistuttaa.
Miksi näin on?
Miten suomalainen jääkiekko on ajautunut reijoruotsalaisten, ristosiltasten, tepponummisten, kimmotimosten ja jyrkilumpeiden jälkeen tilanteeseen, missä se ei kykene tuottamaan puolustajia lajin huipulle?
– Varmaan aika laaja kysymys, mihin ei ole yksiselitteistä vastausta, 980 NHL-ottelua Ottawassa, Vancouverissa ja Tampassa urallaan pelannut Sami Salo huokaisee naurahtaen.
Selvää ainakin on, että pelin vaade myös puolustajille on kovempi kuin koskaan aiemmin – etenkin niille, jotka aikovat tehdä leipänsä kärkipuolustajana ensimmäistä ylivoimapelikoostumusta pyörittäen. Etenkin luistelutaito erottelee vuonna 2023 akanat jyvistä tylyllä tavalla.
– SM-liigan ja NHL:n välinen kuilu on vain kasvanut niistä ajoista, kun minä pelasin. Luistelu on suurin asia, mikä sitä kuilua on kasvattanut.
Salo nostaa esille myös pelityylien erot. SM-liigassa paljon nähty passiivinen trap ei valmista pelaajia taalaliigaan.
– Ei se parasta mahdollista peliä ole, jos ajatellaan, että pelaaja on menossa Pohjois-Amerikkaan. Kaukalon koko kuitenkin määrittää, miten pelataan. Jos lähdet hölmönä isossa askissa juoksemaan, niin kylmät käy. Ei ole sattumaa, miksi tietyt joukkueet ovat menestyneet jatkuvasti.
Jalonen muistuttaa, ettei pelaajien kouliminen NHL:ään ole liigaseurojen ensisijainen tehtävä.
– Kun SM-liigassa aletaan kasata joukkuetta, niin ei siellä ensimmäisenä ajatella, että tässä ollaan kasvattamassa pelaajia NHL:ään. Kyllä ensimmäinen tehtävä on menestyä kotoisessa sarjassa. Kuitenkin 90 prosenttia pelaajista ei koskaan pelaa NHL:ssä peliäkään, Jalonen toteaa.
– Tietenkin heille pitää antaa mahdollisimman hyvät eväät, harjoitella arjessa oikealla tavalla ja pelata tietyllä tavalla myös aktiivista jääkiekkoa, mutta jokainen valmentaja viime kädessä päättää, millaisella pelillä hän kokee omalla joukkueellaan olevan parhaat mahdollisuudet pärjätä, Jalonen jatkaa.
Kaukaloiden pienentäminenkään ei ole Salon mukaan suora avain onneen.
– Ei se ole tae painepelistä. Poistaisiko pieni kaukalo trappipelin Suomesta, epäilen. Näkyy NHL:ssäkin ohjauspelejä. Toki kysyä sopii, miksei joka puolella pelata samankokoisessa kaukalossa.
Jalonen vierastaa SM-liigan syyllistämistä.
– Ei SM-liiga estä ketään pääsemästä NHL:ään. Kun pelaaja tulee liigaan 18–20-vuotiaana, niin siellä on aika paljon tehty töitä aiemmin. Jos ikävuosina 8–18 hommia ei ole tehty oikein, et luultavasti ehdi NHL-junaan. Nuo vuodet pitkälti määrittävät, onko pelaajalla eväitä NHL:ään, Jalonen linjaa.
Pitkää peliä
Toki tuoreimpien suomalaisvarausten kanssa on jaksettava seurata peliä pidempään. Puolustajille pelin vaade on NHL-tasolla niin kova, että vain todelliset poikkeusyksilöt puhkeavat kukkaan nuorella iällä. Läpimurto saattaa tapahtua vasta 25 vuoden tienoilla.
Sami Salo siirtyi Pohjois-Amerikkaan 24-vuotiaana ja pelasi parasta jääkiekkoaan noin kolmekymppisenä.
– Kyllä sitä kannattaa miettiä, että lähteekö sinne, jos ei ole ihan varma, että on siihen valmis. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Puolustajille sinne sopeutuminen ottaa pidempään, ja siellä olet harjoituksia myöten joka päivä suurennuslasin alla. Vedät hieman puolivaloilla yhdet treenit, niin kylmät käy, Salo sanoo.
– Vaatimustaso hyökkääjään verrattuna on eri maailmasta voittamisen ja häviämisen kulmasta. Ei NHL:ssä voi ottaa kuuden pakin joukkoon pelaajaa, että katsotaan, miten ”Masan” käy. Voit ottaa 12. hyökkääjäksi viiden minuutin pelaajan ja hän selviää. Vain maailmanluokan pelaaja Heiskasen tyyliin menee Liigasta tai SHL:stä suoraan NHL:ään, Jalonen tietää.
Salo peräänkuuluttaa myös pelaajan vastuuta.
– Paljon on kiinni pelaajan omasta motivaatiosta, kuinka paljon on valmis itseään kehittämään. Pitää myös olla itsekriittinen, että kaikki ei aina ole valmentajan syytä. Kun katson niitä, jotka minun aikana NHL:ään pääsivät, niin tällaisen poltteen oli moni löytänyt.
Jalonen toivoo, että Suomi-kiekon rakenteet olisivat kilpailun ja sitä kautta nuorten kehittymisen kannalta sopivassa terässä.
– Tietenkin meidän pitää suomalaisessa jääkiekossa miettiä, miten pysymme kyydissä mukana ja miten pystymme parhaalla tavalla nuoria pelaajia kehittämään. Tässä tullaan myös siihen, että nuorten sarjoihin löydettäisiin sellaiset järjestelmät, että niissä 50–60 pelissä, mitä he pelaavat, kilpailu olisi mahdollisimman kovaa, Jalonen toteaa lopuksi.
