Kouvolan kaupunki varautuu ukrainalaisten kouluikäisten lasten opetustarpeen kasvamiseen uuden vastaanottokeskuksen myötä.
Tällä hetkellä Kouvolassa on ukrainalaisia perusopetuksen valmistavassa opetuksessa 75 oppilasta ja varhaiskasvatuksen ryhmissä 13 oppilasta.
Molemmissa ikäryhmissä aloittaa lähiviikkoina uusia oppilaita. Uusia ilmoittautuneita on tällä hetkellä perusopetuksessa 13 ja varhaiskasvatuksessa 9. Tilanne kuitenkin elää koko ajan.
– Uusia perheitä tulee, ja vanhoja lähtee pois. Olemme varautuneet kuitenkin koulunkäyntitarpeen kasvamiseen, kertoo Kouvolan kaupungin opetuspalvelupäällikkö Pirjo Piiroinen.
Kouvolan Kuusankoskella aloitti toimintansa uusi 400-paikkainen vastaanottokeskus joulukuussa.
– Kuusankosken vastaanottokeskus vaikuttaa ratkaisevasti. Keskus aloitti vasta joulukuun puolivälissä, ja sinne nyt koko ajan tippuu asiakkaita. Yritämme sijoittaa mahdollisimman lähelle uusia valmistavan opetuksen ryhmiä, kertoo Piiroinen.
Etäopetus kotimaasta myös mahdollista
Ukrainalaisten kouluikäisten määrän kasvaminen Kymenlaaksossa ei kuitenkaan siirry täysimääräisenä suoraan kaupungin oppilasmääriin.
– Monet ukrainalaiset, varsinkin yläluokilla olevat, valitsevat mielummin kotimaan etäopetukseen osallistumisen, vaikka asuvatkin tällä hetkellä Suomessa, sanoo Piiroinen.
Haasteena opetushenkilöstön houkuttelu
Kouvolan opetuspalvelupäällikkö Pirjo Piiroinen kertoo, että tilanne on monessa suhteessa parempi kuin viime syksynä, sillä yhteistyörakenteet opetustoimen ja vastaanottokeskusten välillä ovat vakiintuneet ja kehittyneet.
– Me tietenkin toivoisimme, että opetuksen tarpeesta saataisin mahdollisimman nopeasti tarkka tieto. Mutta pitää muistaa, että ukrainalaiset saapuvat sodan keskeltä, ja aivan aluksi heille tärkein asia on päästä turvaan ja saada katto pään päälle. Meidän palvelut tulevat keskusteluun vasta myöhemmin.
Piiroinen uskookin, että uusien oppilaiden opetuksen järjestämisestä selvitään hyvin Kouvolassa.
– Haasteena on ollut ennen kaikkea opetushenkilöstön löytäminen, mutta se ei ole pelkästään Kouvolan ongelma vaan valtakunnallinen trendi. Tähän asti opettajia on kuitenkin saatu palkattua.
Kotkassa haasteita tilojen löytämisessä
Kotkaan perustettiin viime vuonna ukrainalaispakolaisia varten perusopetukseen valmistavaa opetusta Hovinsaaren, Hakalan, Karhuvuoren ja Kotkansaaren kouluihin. Kotkan opetustoimen johtajan Jukka Tanskan mukaan tällä hetkellä alakoululaisten ryhmissä on yhteensä 52 oppilasta ja yläkoululaisten ryhmissä 45 oppilasta. Ryhmien oppilaista valtaosa on ukrainalaistaustaisia, mutta muualtakin tulleita on joukossa.
– Haasteita on ollut nopeasti muuttuvassa tilanteessa muun muassa soveltuvien tilojen löytämisessä ja lisähenkilöstön rekrytoinnissa, kertoo Tanska.
Kotkan vuoden 2023 talousarvioon on hyväksytty määräraha, jolla toteutetaan kuluvana vuonna valmistavan opetuksen oppilaiden koulukuljetukset samoin periaattein kuin perusopetuksenkin oppilaille.