Tammikuu on uudenvuodenlupausten aikaa. Moni lupaa lukea enemmän.
Kuinka paljon – tai vähän – suomalaiset oikeastaan lukevat? Viisi vuotta sitten 77 prosenttia 10 vuotta täyttäneistä suomalaisista oli lukenut vähintään yhden kirjan puolen vuoden aikana. Vain 13 prosenttia oli lukenut puolessa vuodessa vähintään kymmenen kirjaa. Vielä kymmenen vuotta sitten joka neljäs suomalainen oli parikymmentä kirjaa vuodessa ahmiva aktiivilukija.
Omassa sarjassaan on Leo Stranius, joka kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa lukevansa tai kuuntelevansa hengästyttävällä kirja per päivä tahdilla.
Minä ilahduin, kun huomasin lukeneeni viime vuonna keskimäärin kirjan viikossa. Ystäväni ihmetteli, mistä löydän lukuaikaa. Hän, kuten 60 prosenttia aikuisista, kokee lukevansa liian vähän.
Tutkailin, milloin nökötän nenä kirjassa. Aamulla heti herättyäni, lukeminen on parasta varsinkin viikonloppuisin. Ruuhkajunassa matkalla töihin. Työpäivän jälkeen nollatessani kännykän näpräämisen sijaan. Iltaisin telkkarin sijaan, tai viimeistään ennen nukahtamista. Kesälomalla mökkirannan riippukeinussa irtokarkkeja napsiessa. Tämä on rakkain lukupaikkani. Lomamoodissa jopa Straniuksen lukuvauhti on mahdollista.
Jos joku kirja ei heti lähde, vaihdan seuraavaan.
Tärkein salaisuus on kuitenkin se, että lukeminen kuuluu arjen rutiineihin.
Toinen salaisuus on riittävän korkea kirjapino yöpöydällä. Jos joku kirja ei heti lähde, vaihdan seuraavaan. Arki on muutenkin riittävän tahmaista, ei kannata jäädä jumiin kirjaan, joka ei juuri sillä hetkellä puhuttele tai imaise mukanaan.
Mistä sitten löytää innostavia kirjoja? Minun tärkeimmät välineeni ovat Hesari ja pääkaupunkiseudun kirjastojen Taskukirjasto-appi. Luen kirja-arvosteluja ja viikon varatuimmat -listoja ja liityn varausjonoon.
Jonotan jatkuvasti kymmeniä kirjoja. Näin saapumisilmoituksiakin tulee säännöllisesti. Suosituimpia kirjoja joutuu joskus odottaa kauan. Nobel-palkitun Annie Ernaux’n Vuodet-kirjan varausjonossa olen sijalla 1639/2069. Mutta kirjastojen Bestseller-hyllyt ovat mahtavia ohituskaistoja!
Myös kirjatapahtumista, kuten HelsinkiLit-festivaaleilta ja Helsingin Kirjamessuilta, olen löytänyt uusia kiinnostavia kirjailijoita. Lukupiirikin voisi kiinnostaa.
Kirjagramiin en ole vielä löytänyt, mutta Twitterissä seuraan kirjallisuuden harrastajia ja alan ammattilaisia. Yksi suosikeistani on lukuaktivisti ja kirjastoammattilainen Henriika Tulivirta.
Kirjavinkkejä löytyy monista lehdistä. Optio-lehden Kirjahylly-palstaan minulla on viharakkaus-suhde. Siinä haastateltava henkilö esittelee viisi hänelle merkityksellistä kirjaa. Vihastumiseni taustalla on tapani kiinnittää huomiota esiin nostettujen kirjailijoiden edustavuuteen.
On häkellyttävän yleistä, että valkoisen keski-ikäisen suomalaismiehen esittelemät viisi kirjaa ovat kaikki valkoisten keski-ikäisten länsimaisten miesten kirjoittamia. Jopa silloin, kun haastateltava hehkuttaa juuri näiden kirjojen avartaneen hänen ajatteluaan boksin ulkopuolelta!
Havaintoni on linjassa tutkimustiedon kanssa: miehet lukevat enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja. Miten paljon avarampaa ajattelua saisimmekaan, jos lukisimme itse kukin erilaisten kirjailijoiden kirjoja.
Toisaalta sekin on vaivaannuttavaa, kun kirjoja käytetään oman kilven kiillottamisen ja brändityön välineenä. Katsokaa, luen vain valveutuneita kirjoja!
Toki omasta lukuharrastuksestaan kirjoittamisen voi ajatella olevan juuri sillä tavalla pikkuporvarillista, kuten Anna Kontula mainiossa Pikkuporvarit-kirjassaan aikamme henkeä kuvaa.
Lukeminen onkin tutkitusti luokkakysymys: korkeammin koulutetut lukevat enemmän ja paremmin kuin matalammin koulutetut. Lapsilla lukutaitoero alimman ja ylimmän sosioekonomisen luokan välillä on jopa kaksi kouluvuotta.
Haluan pitää lukemisesta ääntä, koska olen huomannut, että lukuinto tarttuu kirjoista puhumalla. Kirjapuhe tuntuu herättävän horrokseen vaipuneita lukutoukkia. Vapaa-aikatutkimuksen mukaan aktiivisimpia lukijoita ovat 10–14-vuotiaat. Ruuhkavuosien keskellä moni kadottaa lukurutiinin.
Pikkulapsivuosina minusta tuntui, ettei minulla ollut lainkaan omaa aikaa. Viisi tai kymmenen luettua kirjaa vuodessa kertoi kuitenkin toista tarinaa. Koin lohtua siitä, että omia hetkiä oli ollut – vaikka vain aukeama kerrallaan.
Psykoterapeutti ja valmentaja Satu Pihlaja neuvoi Helsingin Sanomien haastattelussa, miten tehdä parempia uudenvuodenlupauksia. Lupaus lukea enemmän on liian epämääräinen.
Lupaa mieluummin lukea viisi kirjaa.
Shadia Rask
Kirjoittaja on THL:n tutkimuspäällikkö, joka jäi vuodeksi 2023 opintovapaalle voidakseen lukea ja kirjoittaa enemmän.
Kolumnista voi keskustella 26.1. klo 23.00 saakka.