Hyppää sisältöön

Sodan ja rauhan keskus Muisti oli Mikkelin suosituin museokohde

Viime vuonna Muistissa käyneiden koululaisryhmien määrä kasvoi.

Sodan ja rauhan keskus Muisti.
Tällä hetkellä sodan ja rauhan keskus Muisti on huoltotauolla. Arkistokuva. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
Vilma Ruokoski

Mikkelissä viime vuonna suosituin museokohde oli sodan ja rauhan keskus Muisti sekä Päämajamuseo 30 000 kävijällä.

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen kuvailee tiedotteessa kesän olleen odotettua hiljaisempi.

– Syksyllä etenkin ryhmämatkailijoita kävi runsaasti, hän sanoo tiedotteen mukaan.

Museon kävijöistä noin viidennes oli ryhmämatkailijoita, ja koululaisryhmien määrä nousi aiemmasta uusien vierailupakettien sekä oppimateriaalin myötä.

Muisti on tammikuun loppuun asti huoltotauolla.

Museoissa tyydyttävä määrä vierailuja

Mikkelin kaupunki kuvailee tiedotteessaan kaupungin kaikkien museoiden kävijämääriä tyydyttäviksi koronavuosien jälkeen.

Sodan ja rauhan keskus Muisti yhdessä Päämajamuseon kanssa oli Mikkelin selkeästi suosituin museokohde. Toiseksi suosituin oli Mikkelin taidemuseo reilulla 8 000 kävijällä ja kolmanneksi suosituin Suur-Savon museo lähes 6 000 vierailulla.

Kaupungin museoiden merkittävin vuosittainen tapahtuma on Museoiden yö, jota vietettiin tänä vuonna lokakuun lopussa. Tapahtuman museokohteissa käytiin yhden illan aikana lähes 13 000 kertaa.

Suosittelemme sinulle