Kajaanin Kivikankaalle suunnitellun tuulivoimahankkeen 180 metriä korkea tuulimittausmasto on kaatunut.
Mittausmaston kaatumisen syystä ei ole tässä vaiheessa tietoa. Maston kaatuminen havaittiin loppiaisena 6. tammikuuta alueelle tehdyn tarkastuskäynnin yhteydessä.
Mittausmasto sijaitsee valtatie 5 itäpuolella asumattomalla talousmetsäalueella. Lähimmät asuin- tai lomarakennuksetsijaitsevat 3,7 kilometrin päässä.
Tuulipuistoa suunnittelevan ABO Windin toimitusjohtaja Aapo Koivuniemi kertoo, että vastaavia tapauksia on tiedossa vain vain vähän.
- Olemme 25 vuoden ajan tehneet mittauksia ja näitä kaatumisia on ollut kourallinen. Vielä ei uskalleta tästä tapauksesta tai kaatumissyystä olettaa mitään. Voi olla suunnitteluvirhe, valmistusvirhe, asennusvirhe tai ilkivalta.
Onnettomuus havaittiin loppiaisena sen jälkeen, kun maston huoltaja havaitsi, ettei näe tuulimittausmaston lentoestevaloja.
- Hän meni paikalle ja totesi, ettei näe varoitusvaloja, koska ne ovat pitkin maata, Koivuniemi toteaa.
Koivuniemen mukaan tutkijat menevät perjantaina paikalle selvittämään asiaa. Ulkopuolinen taho selvittää mittausmaston kaatumisen syitä. ABO Wind tutkituttaa myös muut samalla menetelmällä rakennetut mittausmastonsa Suomessa.
Kivikankaalle tuulimittausmasto pystytettiin syksyllä 2021. Uutta mastoa ei enää pystytetä. Tuulivoimapuistoiksi kaavailluilta alueilta tarvitaan yleensä noin vuoden verran tuulimittausdataa. Se on Koivuniemen mukaan nyt Kivikankaalta saatu. Mastoa suunniteltiin purettavaksi tänä vuonna. Mittaukset olisivat jatkuneet enintään kesään saakka.
- Tuulimittausmasto on ollut normaalissa käytössä noin puolentoista vuoden ajan. Kaatumisen syy selvitetään ja sen myötä ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin, kertoo tuulipuistoa suunnittelevan ABO Windin kehitysjohtaja Amanda Cardwell tiedotteessa.
Alue on rajattu tutkimusten ja maston purkamisen ajaksi.
Juttua täydennetty 12. tammikuuta kello 20.07 ABO Windin toimitusjohtaja Aapo Koivuniemen kommenteilla.