Hyppää sisältöön

Turku syynää talousluvut – leikkauksia ja hintojen korotuksia luvassa 30 miljoonan edestä

Turun kaupungin mukaan taloustilanne näyttää tänä vuonna hyvältä, mutta sopetuspaine kasvaa lähivuosina. Sopeutustarve kohdistuu muun muassa kasvatukseen ja opetukseen.

Linja-auto ohittaa risteyksen. Kadulla kävelee ihmisiä.
Turku on käynnistämässä talouden sopeuttamisohjelman. Kuvituskuva. Kuva: Maria Lammassaari / Yle
Tarja Hiltunen

Turun kaupunki on käynnistämässä talouden sopeuttamisohjelman.

Tavoitteena on leikata menoja ja lisätä tuloja, eli nostaa palveluiden hintoja 30 miljoonan euron edestä.

Turun kaupungin mukaan tämä vuosi näyttää talouden tunnuslukujen perusteella vahvalta, sillä sote-uudistuksen kuntien verotuloja leikkaava vaikutus ei näy vielä täysimääräisesti kunnallis- ja yhteisöverotuloissa. Vaikutukset näkyvät viiveellä ja talouden sopeutuspaine kasvaa suunnitelmakauden loppua kohden.

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen kohdennetaan 15 miljoonan, muihin palvelukokonaisuuksiin 10 miljoonan ja konserniyhteisöihin viiden miljoonan euron toimenpiteet.

Sopeuttamisohjelmatyön tulokset huomioidaan vuoden 2024 ja vuosien 2024–2027 taloussuunnitelman valmistelussa. Ohjelma tuodaan päätöksentekoon loka-marraskuussa, kertoo Turun kaupunki.

Kaupunki on kilpailuttanut sopeuttamisohjelman asiantuntija- ja konsultointityön ja valinnut palveluntuottajaksi Finnish Consulting Group Oy:n (FCG).

Turku käynnisti talousohjelman myös vuonna 2019.

Turun kaupunginhallitus käsittelee ohjelmaa maanantaina.

Suosittelemme