Hyppää sisältöön

Kemi laatii kulttuuristrategian vuosien tauon jälkeen – myös kuntalaisia ja kulttuuritoimijoita luvataan kuunnella

Syksyllä tehty aloite on nytkäyttämässä strategian tekemisen alkuun. Tavoitteena on saada tulevien vuosien toimintaa viitoittava työ valmiiksi tänä vuonna.

Hyvinvointilautakunnan mukaan kaupunkilaisten ja kulttuuritoimijoiden näkemyksiä kuunnellaan kulttuuristrategiaa laadittaessa. Kuva: Juuso Stoor / Yle
Pirkko Kukko-Liedes

Kemi laatii vuosien tauon jälkeen kulttuuristrategian. Vasemmistoliiton varavaltuutettu Matti Adolfsen ja 15 muuta valtuutettua tekivät lokakuussa aloitteen asiasta. Aloitteessa todettiin, että kaupungilla ei ole voimassa olevaa kulttuurin pitkän aikavälin suunnitelmaa.

– Edellinen pöytäkirjamerkintä on vuodelta 2011, nimellä kulttuurilautakunnan strategia. Tuore kaupunkistrategia sivuuttaa asian täysin. Kulttuuritoiminta on tällä hetkellä ohjausta vailla, aloitteessa kirjoitettiin.

Aloitteentekijät muistuttavat, että kulttuuristrategian tulee olla pitkäjänteinen.

– Sen tulee määritellä keskeiset kehittämiskohteet ja palveluiden toteuttamistavat. Strategian piiriin kuuluvat myös kulttuuritilojen peruskorjaukset ja uusien rakentaminen sekä kunnallisten kulttuuripalvelujen hallinnon virtaviivaistaminen ja ylikunnallisen toiminnan kehittäminen.

Aloitteentekijöiden mielestä myös kunnallisen kulttuurituotannon nettomenojen prosentuaalinen osuus budjetista pitäisi määrittää.

Käsiteltyään aloitetta hyvinvointilautakunta on päättänyt, että kulttuuristrategia laaditaan ja tuodaan päätöksentekoon tämän vuoden aikana.

Valmistelu alkaa hallintotyönä, mutta asiassa kuullaan kuntalaisia ja kulttuuritoimijoita. Lisäksi kulttuuriyrittäjien ja -yhdistysten yhteistyömahdollisuudet otetaan huomioon.

Kunnilta edellytetään suunnitelmallisuutta myös kulttuurityössä

Hyvinvointitoimialan suunnittelija Riikka Tolonen kertoo, että Kemin vapaa-aikapalveluiden tavoite on ollut yhtenäistää ja suunnitella toimintoja pidempiaikaisesti ja että kulttuuristrategia toimii tässä hyvänä työkaluna.

Suunnitelmallisuuteen ohjaa myös keväällä 2019 voimaan tullut laki, joka velvoittaa kuntia tekemään laajapohjaista yhteistyötä muun muassa kulttuurin saavutettavuuden ja taiteilijoiden työllistymisen edistämiseksi.

Kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle antamassaan lausunnossa hyvinvointilautakunta toteaa, että strategiassa huomioidaan Kemin harrastus-, liikunta- ja kulttuurikasvatussuunnitelma Harlikus. Harlikus on palvelutarjotin, joka takaa kaikille lapsille ja nuorille tasa-arvoisen mahdollisuuden kokea ja osallistua monipuolisesti paikallisiin kulttuurin ja liikunnan palveluihin.

Osa kulttuuristrategiaa on musiikkitoimen kehittämissuunnitelma. Kemi on pyytänyt yhteistyökunnat eli Keminmaan, Simon, Tervolan ja Tornion nimeämään edustajat Meri-Lapin musiikkitoimen kehittämissuunnitelmatyöhön.

Lue lisää Lapin uutisia. Kuuntele ja katsele sisältöjämme Yle Areenassa.

Suosittelemme sinulle