Hyppää sisältöön

Tyttöleijonat oli todella lähellä jättimäistä yllätystä – raskas pettymys painoi pronssiottelussa

Suomi oli neljäs jääkiekon alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa. Ensimmäisen kerran pronssiotteluun joutunut Yhdysvallat vei himmeimmät mitalit 5–0-voitolla Tyttöleijonista.

Tyttöleijonat kuvassa.
Kuva: Jääkiekkoliitto / Silja Schemeikka
Paavo Forsberg
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen alle 18-vuotiaat tytöt taipuivat Yhdysvalloille MM-kisojen pronssipelissä maalein 0–5. Joukkueen päävalmentaja Mira Kuisma oli ottelun jälkeen pettynyt.

– Aika tyhjä olo. Mitalia lähdettiin hakemaan. Tulos oli tänään tuo. Kaikkemme kyllä annettiin jäällä eilisen karvaan tappion jälkeen.

Tyttöleijonat taipui myöhään lauantaina välierässä Kanadalle, vaikka oli kolmannen erän alussa kiinni jopa historiallisessa finaalipaikassa. Raskas tappio painoi Kuisman joukkuetta pronssiottelussa.

– Turha sitä on kieltää, etteikö olisi itse kenellekin ollut vaikeaa kerätä itseään eilisen ottelun jälkeen. Oli niin lyhyt palautumisaika. Kaikki toimenpiteet yritettiin tehdä. Se mitä tänään oli jäljellä, varmasti jätettiin jäälle.

Tyttöleijonat ei ole koskaan yltänyt MM-finaaliin. Pronssimitaleita Suomella on kolme.

Yhdysvallat oli ensimmäistä kertaa pronssiottelussa. Se oli pelannut jokaisessa edellisten kisojen finaalissa, mutta lauantaina Ruotsi pudotti sen kirkkaimpien mitalien ulkopuolelle.

Muutaman tunnin pidemmän palautumisajan saaneen Yhdysvaltojen maaleista vastasivat Joy Dunne ensimmäisessä, Samantha Taber ja Kendra Distad toisessa sekä Alexandra Lalonde ja Anabella Fanale kolmannessa erässä.

Erikoistilanteet ratkaisevat

Suomen joukkue uudistui rajusti edellisistä MM-kisoista. Mukana oli 13 uutta pelaajaa. Suomi hävisi kaikki kolme alkulohkopeliään maalierolla 2–22, mutta pääsi A-lohkon maana jatkopeleihin. Joukkueen ainoaksi voitoksi jäi 3–2-puolivälierävoitto Tshekistä.

Kuisma myöntää, että alkusarja oli tuloksellisesti vaikea.

– Nuorten tyttöjen kanssa kun ollaan, ajatus tahtoo mennä enemmän siihen tulokseen. Meidän pitää kuitenkin pitää huoli isosta kuvasta, koska pelissä oli hyviäkin juttuja ja saimme viimeisiin peleihin loksahtelemaan palaset kohdilleen. Myös psyykkinen puoli saatiin optimoitua. Turnaus oli nousujohteinen.

Sanni Vanhanen kuvassa.
Sanni Vanhanen oli Tyttöleijonien turnauksen tehokkain. Hän kokosi kuudessa ottelussa pisteet 3+2=5. Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto, Silja Schemeikka

Tyttöleijonille tarjottiin välierässä Kanadaa vastaan ratkaisun avaimia ylivoimalla ottelun loppuhetkillä. Ylivoima ei onnistunut myöskään pronssipelissä. Suomi teki kuudessa pelissä kolme maalia 24:stä ylivoimakerrasta.

Joukkueen ylivoimaprosentti 12,50 on selkästi muita huippujoukkueita heikompi. Tshekillä, Yhdysvalloilla, Ruotsilla ja Kanadalla yv-prosentit liikkuvat 20 ja 30 prosentin kulmilla. Myös alivoima oli Suomella muita heikompaa.

– Kansainvälisen pelin vaatimuksiin kuuluu, että erikoistilannepelaaminen on kohdillaan. Eihän ylivoimaprosenttimme tässä turnauksessa siihen riittänyt. Olisi pitänyt pystyä tekemään enemmän maaleja ylivoimalla.

Tasoero kaventuu

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018 mitaleista pelaava Ruotsi yllätti omassa välierässään Yhdysvallat ja eteni toista kertaa historiassa loppuotteluun. Kuisman mukaan lahjakkaan ruotsalaisryhmän menestys ei ole yllätys.

Mira Kuisma kuvailee Ruotsin finaaliin edennyttä joukkuetta
Mira Kuisma kuvailee Ruotsin finaaliin edennyttä joukkuetta.

Suomen ja Ruotsin välinen finaaliottelu oli tänä vuonna lähellä. Kuisman mukaan pohjoismaat ovat saaneet amerikkalaisten etumatkaa kavennettua.

– Tämähän on parasta mahdollista nais- ja tyttökiekolle. Molemmat pohjoismaat ovat pystyneet haastamaan Pohjois-Amerikan joukkueet. Ei se kaukana meiltä ollut ja Ruotsi sen toteutti.

– Olemme saaneet heitä kiinni, tai jopa ohittaneet, pelitavallisista asioissa ja tekemiseen sitoutumisessa.Lajitaidossa pitää pystyä vielä kehittymään.

Suosittelemme