Maamme suurimpiin hedelmä- ja vihannestukkureihin kuuluvassa Satotukussa on seurattu mielenkiinnolla keskustelua suomalaisten kasvihuonekurkkujen vähittäismyyntihinnoista Puolassa.
Helsingin Sanomien julkaisemien kuvien mukaan hinnat ovat olleet vain murto-osa ruokakauppojen viimeaikaisista myyntihinnoista Suomessa.
Satotukun toimitusjohtaja Tomi Hakkarainen pitää todennäköisenä, että kyse on ollut yksittäisistä eristä, eikä mistään vakituisesta viennistä.
– Kun kuluttajien ostovoima on pudonnut rajusti, niin nekään pienentyneet erät jota kotimaista kurkkua viljellään, ei tahdo kovin hyvin liikkua tuolta kaupasta. Tietenkin viljelijän on tehtävä jotakin, kasvua ei voi pysäyttää, jonnekin ne pitää hävittää. Aika ajoin Suomesta viedään eräluonteisesti tomaattia ja kurkkua, lähinnä Baltiaan, mutta joskus ne päätyvät myös Puolaan asti, sanoo Hakkarainen.
Viikossa kasvihuoneesta ruokapöytään
Kuten monet muutkin elintarvikkeet, kurkku pitää saada tuottajalta asiakkaan lautaselle varsin nopeasti.
– Käytännössä se pitää olla viikon sisällä [asiakkaan lautasella]. Kierto pitää olla nopea varsinkin kurkussa, ehkä tomaatti antaa vähän enemmän aikaa. Tulee makuvirheitä, jos sitä yritetään säilyttää väkisin kylmässä tai muuten.
Kelmuttamalla kurkuille saadaan Hakkaraisen mukaan lisää myyntiaikaa muutamia päiviä.
– Haihtumishävikki vähenee ja kurkut eivät sillä tavalla nahistu, kuin ne ilman filmiä nahistuisivat.
Keskustelua on ollut myös muun muassa kurkkujen laatuluokittelusta, ja siitä miksi halvempaa kakkoslaatuista kurkkua on tarjolla vain harvoin.
Tuottajat aloitusten kanssa varovaisia
Hakkaraisen mukaan kuluttajien ostovoiman heikkeneminen on muuallakin heijastunut korostetusti hedelmien ja vihannesten markkinoihin.
– Se on yleiseurooppalainen tilanne, hän toteaa.
Hakkarainen arvioi, että vihannesten hinnoissa on edelleen nousupaineita, joskin toisen suuntaisiakin merkkejä on näköpiirissä.
– Tietenkin sähkön hinnan suotuisa kehitys tällä hetkellä, voi olla että se laskee hintoja. Mutta voi olla, että se ottaa aikaa. Kasvuston istutuksesta valmiiseen tuotteeseen menee aikaa. Varsinkin kasvihuoneviljelijät ovat tällä todella hetkellä varovaisia aloituksen suhteen, hän sanoo.
Aiheesta voi keskustella 19.1. kello 23 saakka.