Kannonkoskella sijaitseva Piispalan nuoriso- ja matkailukeskus lomauttaa koko henkilökuntansa, noin 50 työntekijää. Marraskuussa alkaneet muutosneuvottelut saatiin päätökseen eilen keskiviikkona.
– Tällä haavaa yritämme selvitä ilman irtisanomisia, sanoo keskuksen johtaja Ville Peltoniemi.
Keskimäärin kahden viikon lomautukset pannaan toimeen porrastetusti. Lomautusvaroitus annettiin kahden vuoden ajaksi, eli lisää lomautuksia voi tulla.
– Ensimmäiset lomautukset pannaan toimeen hiihtolomaviikkojen jälkeen maaliskuun alussa ja ne jatkuvat siihen saakka, että kesäsesonki alkaa. Toivomme tietysti, että loppukevälle tulee vielä myyntiä, jolloin lomautusten määrä voi pienentyä nyt aiotusta.
Taustalla on Piispalan heikko taloustilanne, eli se että asiakkaita ei ole riittävästi. Viikonloppuisin ja sesonkiaikoina varaustilanne on kohtalainen ja vilkkaimpina aikoina jopa hyvä, mutta niiden ulkopuolella on hiljaista.
– Ennakointia vaikeuttaa se, että samoin kuin monella muulla toimialalla, asiakkaat jättävät varaukset viime tinkaan. Viime syksynä tuli leirikouluvarauksia muutama viikko ennen leirin alkua, kun aiemmin ne tehtiin usein edellisenä vuonna, Peltoniemi sanoo.
Piispalassa on majoitustoimintaa ja siellä järjestetään muun muassa leirikouluja, rippileirejä, erilaisia järjestöjen tapahtumia ja retkeilyaktiviteetteja.
Lisää aiheesta: