Hyppää sisältöön

Katso taitoluistelun EM-kotikisojen ohjelma ja lähetystiedot

Taitoluistelun EM-mitaleista taistellaan Espoossa 25.–29.1. Yle näyttää taitoluistelun EM-kotikisat kanavillaan.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kuvassa.
Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis tavoittelevat kotikisoissa mitalia. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Keskiviikkona alkavat taitoluistelun EM-kotikisat näkyvät laajasti Ylen kanavilla.

EM-kisat käydään Espoossa 25.–29.1. Suomea edustavat jäätanssipari Juulia TurkkilaMatthias Versluis sekä Janna Jyrkinen naisissa ja Valtter Virtanen miehissä.

Yle näyttää kaikki kilpailut suorina selostettuina lähetyksinä Areenassa. Myös TV2:ssa nähdään pitkiä lähetyksiä jokaisesta kisapäivästä.

Espoon hallin studiossa juontajana toimii Riikka Smolander-Slotte. Kisojen asiantuntijana nähdään muiden muassa EM-kultamitalisti Laura Lepistö.

Sara Honkavaara ja Mika Saarelainen selostavat kisat suomeksi. Kaikki lähetykset ovat kaksikielisiä, kisat selostaa ruotsiksi Marianne Nyman yhdessä asiantuntija Pernilla Böhlingin kanssa.

Haastattelijana on Emma Hyyppä.

Kisoja seurataan laajasti myös Ylen digipalveluissa.

Yle Urheilun verkkosivuilla ja Yle-sovelluksessa on kisaseuranta, josta löydät kisauutiset, tulokset, hienoimmat suoritukset ja suorat lähetykset. Lauantaina 28.1. on luvassa chat, kun lähetyksen teemana on taitoluistelijoiden puvut.

Sosiaalisessa mediassa kisat näkyvät etenkin Yle Urheilun Instagramissa, jossa pääset kurkistamaan kulissien taakse ja kysymään asiantuntijoilta.

Näin taitoluistelun EM-kisat näkyvät Ylen kanavilla

Keskiviikko 25.1.

Areena

Klo 13.10 parien lyhytohjelma
Klo 16.40 avajaiset
Klo 17.35 miesten lyhytohjelma

TV2

Klo 13.30-15.30 parien lyhytohjelma
Klo 19.55-22.00 miesten lyhytohjelma

Torstai 26.1.

Areena

Klo 13.30 naisten lyhytohjelma
Klo 19.20 parien vapaaohjelma

TV2

Klo 15.00-18.00 naisten lyhytohjelma
Klo 19.00-22.00 parien vapaaohjelma

Perjantai 27.1.

Areena

Klo 13.10 jäätanssin rytmitanssi
Klo 17.55 miesten vapaaohjelma

TV2

Klo 13.45-17.00 jäätanssin rytmitanssi
Klo 19.20-22.10 miesten vapaaohjelma

Lauantai 28.1.

Areena

Klo 12.55 naisten vapaaohjelma
Klo 18.25 jäätanssin vapaatanssi

TV2

Klo 12.55-13.25 naisten vapaaohjelma
Klo 14.30-16.58 naisten vapaaohjelma
Klo 19.00-22.00 jäätanssin vapaatanssi

Sunnuntai 29.1.

Areena

Klo 15.25 Loppunäytös

TV2

Klo 17.15-19.15 Loppunäytös

Juttua muokattu 25.1. klo 9.27: Täsmennetty areenalähetysten alkamisaikoja.

Suosittelemme sinulle