Luonnonvarakeskus Luken tekemän DNA-analyysin perusteella Lappeenrannan Ylämaalla liikkuvassa laumassa on susien lisäksi ainakin neljä koirasutta.
Tulos pohjautuu marras-joulukuussa 2022 kerättyihin uloste- ja karvanäytteisiin.
Näytteitä oli yhteensä viisi, ja niistä kaikista tutkijat saivat onnistuneen tuloksen.
– Luonnonvarakeskus analysoi Ylämaalta kerätyt näytteet riistahallinnon pyynnöstä pika-aikataulussa, jotta lauman tämänhetkisestä tilanteesta saataisiin selvyys, kertoo erikoistutkija Mia Valtonen Luken tiedotteessa.
Noin vuosi sitten, helmikuussa 2022 kerättyjen DNA-näytteiden perusteella Ylämaan laumassa tunnistettiin vain kaksi koirasutta sekä kaksi sutta.
– Silloin jäi vielä epäselväksi, mitä loput laumassa olevat yksilöt ovat, Valtonen kertoo Ylelle.
Samankaltainen tilanne on nyt. Kaikista laumassa liikkuvista eläimistä ei ole edelleenkään saatu näytteitä. Laumassa on 7–8 eläintä.
Lauma viettää valtaosan elämästään Venäjän puolella. Valtosen mukaan on sattuman kauppaa, minkä verran ulostenäytteitä löytyy Suomen puolelta.
Lisää analyyseja tulossa
Luonnonvarakeskus vertailee vielä helmikuussa 2022 ja marras-joulukuussa 2022 kerättyjä näytteitä keskenään.
– Kun olemme tehneet yksilöntunnistusanalyysin uusille näytteille, pääsemme vertaamaan, ovatko ne samoja yksilöitä kuin viime keväänä tavatut, Valtonen kertoo.
Yksilöntunnistuksen jälkeen vuorossa on sukulaisuusanalyysi.
– Onko kyseessä vanhempi ja jälkeläiset vai ovatko yksilöt kenties sisaruksia keskenään, Valtonen sanoo.
Kaatolupa pysähtyi hallinto-oikeuteen
Lappeenrannan Ylämaa sijaitsee aivan itärajan pinnassa noin 30 kilometriä Lappeenrannan keskustasta etelälounaaseen.
Venäjän rajan tuntumassa liikkuvan lauman kaatamiseen Suomen riistakeskus myönsi viime joulukuussa poikkeusluvan.
Riistakeskuksen mukaan poikkeuslupa perustui Luonnonvarakeskuksen suositukseen hävittää koko perhelauma kerralla niiden geenien leviämisen estämiseksi. Koirasusi on Suomessa määritetty haitalliseksi vieraslajiksi.
Lupa astui voimaan 26. joulukuuta 2022.
Jahti ei kuitenkaan alkanut, sillä Suomen luonnonsuojeluliitto valitti poikkeusluvasta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.
Luonnonsuojeluliiton mukaan on olemassa muitakin keinoja erotella koirasudet susista kuin ampua koko lauma.
Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Kimmo Saarinen hämmästeli kaatoluvan myöntämistä joulukuussa. Kuuntele tuolloin tehty audio alta.
Hallinto-oikeus ilmoitti, ettei eläimiä saa metsästää, ennen kuin valitus on ratkaistu hallinto-oikeudessa.
Voivat levittäytyä Suomen susikantaan
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Mia Valtosen mukaan riskinä on, että nuoret yksilöt levittäytyvät Suomen susikantaan.
– Siinä mielessä poistaminen olisi ehkä ainoa keino estää se.
Luonnonvarakeskus ei kaatopäätöksiä tee vaan asia on Riistakeskuksen käsissä.
Paikallinen metsästyksenjohtaja Pekka Kotonen sanoi Ylelle joulukuussa, ettei aio enää hakea uutta lupaa.
– Meillä on jo nyt palanut euroja taivaan tuuliin jahdin valmistelemisessa. Aurasimme esimerkiksi metsäteitä kilometreittäin. En aio hakea enää uutta lupaa, jos kielto puretaan, Kotonen totesi.
Koirasudet ovat koirien ja susien risteymiä. Niiden kasvatus ja myynti on ollut kiellettyä Suomessa kesästä 2019 lähtien. Maahantuonti on ollut kiellettyä vuodesta 2016.
Koirasusia ei saa myöskään ostaa tai päästää vapaaksi luontoon.
Juttua ja otsikkoa täsmennetty 19.1.2023 kello 16.01: kyseessä ei ole täsmällisesti ottaen susilauma vaan lauma, jossa on susia ja koirasusia.