Kiuruvedellä yläkoulun ja Nivan alakoulun laajat sisäilma- ja kosteustekniset kuntotutkimukset ovat valmistuneet. Sisäilmatutkimukset aloitettiin, kun sisäilman laadun puutteista tuli useita ilmoituksia.
Kiuruveden kaupunginjohtajan Juha-Pekka Rusasen mukaan selvitys kertoo muun muassa, että molemmat rakennukset ovat laajan korjauksen tarpeessa ja osa tarpeista on kiireellisiä. Hänen mukaansa kouluja ei ole kuitenkaan määrätty suljettavaksi.
Vielä on Rusasen mukaan aikaista sanoa, aiotaanko kouluja peruskorjata vai rakentaa uutta.
Kaupunki aikoo tehdä vielä jatkotutkimuksia ennen kuin toimenpiteistä päätetään. Seuraavaksi työterveyshuolto ryhtyy selvittämään henkilöstön oireilua.
– Lisäselvitysten jälkeen tarvittavat toimenpiteet toteutetaan viivytyksettä niin että taataan kaikille turvalliset ja terveelliset tilat niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä, Rusanen lupaa.
Kiuruveden taajamassa sijaitsevat yläkoulu ja Nivan alakoulu on rakennettu 1950-luvulla, ja niitä on laajennettu, muokattu ja korjattu useaan otteeseen kuluneiden vuosikymmenten aikana.
Sisäilma- ja kosteusteknisten kuntotutkimusten tulokset esitellään koulujen oppilaiden vanhemmille keskiviikkona 15. helmikuuta. Kutsu lähetetään oppilaiden vanhemmille Wilma-järjestelmän kautta.
Lisäksi kaupunginvaltuutetuille järjestetään valtuustoseminaari samasta aiheesta 15. helmikuuta. Asiantuntijana molemmissa tilaisuuksissa on paikalla tutkimuksista vastannut rakennusterveysasiantuntija Asko Karvonen.