Hyppää sisältöön

Sysmän rakkaus ja viha

Sysmässä viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien roolit ovat olleet sekaisin jo pitkään. Jatkuvan riitelyn taustalla on kunnanjohtajan avioituminen kokoomusjohtajan kanssa vuonna 2010.

Marjo Pirilä

Alle 4 000 asukkaan Sysmä on tullut tunnetuksi kultturellina kesälomapaikkana, mutta myös juonittelevasta kuntapolitiikastaan. Kun joku asia Sysmässä kiehahtaa, ei koskaan voi olla varma, mistä aineksista soppa on syntynyt. Nyt kuntaa kiehuttaa joulun alla irtisanoutuneen talouspäällikön julkinen avautuminen.

Valtuuston puheenjohtajaa julkisesti sättivä talouspäällikkö on herättänyt huomiota paikallislehdissä, mutta taustalla jäytää vihanpito kunnanjohtajan ja joidenkin keskustan valtuutettujen välillä.

Sysmän valtuuston puheenjohtajan ja kunnanjohtajan välit kiristyivät viime syksynä äärimmilleen. Julkisesti valtuuston puheenjohtaja ja kunnanjohtaja eivät käy riitaa keskenään, vaan kunnanjohtajan puolesta taistelee irtisanoutunut talouspäällikkö.

Kunnassa vallitsee täydellinen epäluottamus. Asiat vuotavat ulkopuoliselle, eikä mikään pysy salassa. Ilkeimmät kommentit ja vuodettuja tietoja löytyy Suomi 24 -keskustelupalstalta.

Valtuuston puheenjohtajan työsuojeluasiaa koskevasta keskustelusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä. Toinen keskusteluketju aiheesta on poistettu kokonaan. Kuvakaappaus Suomi24-sivulta 23.1.2023. Kuva: Janne Nykänen / Yle

Sähköpostit vuotivat ulkopuolisille

Viime syksynä talouspäällikkö Sari Koittola valmisteli tulevan vuoden talousarviota, mutta valtuutetut eivät olleet tyytyväisiä valmisteluun. He halusivat talousarviosta tarkempaa tietoa ennen lopullista päätöksentekoa, mutta talouspäällikkö ei pystynyt vastaamaan yksityiskohtaisiin kysymyksiin. Hän oli tullut vuosi sitten kuntatyöhön oltuaan aiemmin töissä seurakunnilla.

Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki piti valtuutettujen huolta turhana. Turhautunut valtuuston puheenjohtaja Veikko Kotolahti (kesk.) lähetti kunnanjohtajalle sähköpostiviestin ja vaati ottamaan vastuuta tilanteesta.

Yle on nähnyt sähköpostikirjeenvaihtoa, joka kertoo siitä kuinka tilanne lähti kiristymään talousarviovalmistelussa viime syksynä. Yle julkaisee kaksi viestiä, jotka kuvaavat valtuuston puheenjohtajan ja kunnanjohtajan välejä.

”Nyt Marketta höpö höpö. Älä yritä meille selittää mustaa valkoiseksi. Meitä ei nyt piiruakaan kiinnosta muu kuin surkea talousvalmistelu.”

”Jos maanantaina ei ole täsmällisiä seikkaperäisiä tietoja talousarviosta, taloudesta ja sen tilasta kuten aina ennen tähän aikaan tulen puoltamaan enemmistön näkemystä epäluottamuksen lausumisesta.”

Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki välitti viestin eteenpäin talouspäällikölle saatesanoin:

”Yleisesti olen kommentoinut, että sinulla voi olla vielä haltuun ottamista kunta-alalla. Ei olisi mikään ihme! Jaksamista, Sari! Minä olen niin tottunut vuosien aikana kaikkeen kurjaan kepun ryhmän taholta - sinun ei ole tarvinnut.”

Talouspäällikkö koki, että valtuuston puheenjohtaja uhkailee häntä sillä, että kunnanjohtaja joutuu vaikeuksiin, jos hän ei ennätä saada materiaalia valmiiksi tiukassa aikataulussa.

Talousarvio valmistui paineen alla, ja valtuusto pääsi päättämään siitä joulukuun lopulla.

Tämän jälkeen talouspäällikkö Sari Koittola irtisanoutui kunnan palveluksesta. Lähtiäisiksi hän arvosteli luottamushenkilöitä työnsä häirinnästä ja teki valtuuston puheenjohtajasta työsuojeluilmoituksen.

Sysmän valtuuston puheenjohtajan Veikko Kotolahden (kesk.) sähköpostiviestit lähtivät leviämään kunnassa. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Jättäessään Sysmän taakseen irtisanoutunut talouspäällikkö välitti kunnanjohtajalta saamansa viestin sekä lukuisia muitakin sähköpostiviestejä eteenpäin Sysmän sitoutumattomien Esko Bruunille. Bruun istui viime kaudella kunnanhallituksessa, mutta sitoutumattomilta ei mennyt viime vaaleissa enää ketään läpi. Koittola sanoo lähettäneensä viestit Bruunille, koska hän vastustaa Kotolahtea ”henkeen ja vereen”.

– Kunhan joku vain saa hänet [valtuuston puheenjohtajan] kumoon, sanoo irtisanoutunut talouspäällikkö Sari Koittola.

Esko Bruun täsmentää, ettei hän vastusta ketään henkilöä, vaan vääryyttä ja kieroutta kunnallispolitiikassa.

Keskustan valtuutetuista useita työsuojeluilmoituksia

Sysmän kunnassa on tiuhaan tahtiin selvitetty yksittäisten valtuutettujen sanomisia ja käytöstä. Viime valtuustokaudella kunnassa oli toiminnassa samaan aikaan kaksi tilapäistä valiokuntaa, jotka pohtivat yksittäisen valtuutetun luottamusta.

Nyt Sysmään on jälleen perustettu työryhmä selvittämään, syyllistyikö valtuuston puheenjohtaja Veikko Kotolahti epäasialliseen käytökseen irtisanoutunutta talouspäällikköä kohtaan. Kotolahti kertoo arvostelleensa talouspäällikköä, koska valtuutetut eivät olleet saaneet riittävästi tietoa talousarvion valmistelusta.

Viime valtuustokaudella Sysmän koulun rehtori teki työsuojeluilmoituksen hyvinvointivaliokunnan puheenjohtajasta Jaakko Palvailasta (kesk.), kun hän arvosteli rehtorin sanomisia Ylen MOT-ohjelmassa. Palvailasta tehtiin toinenkin työsuojeluilmoitus, jonka seurauksena hän menetti hyvinvointilautakunnan puheenjohtajuuden. Sitä edellisellä valtuustokaudella valtuuston puheenjohtaja Eevakaisa Lehtosalo-Lönnbergistä (kesk.) tehtiin kolme työsuojeluilmoitusta, joista yksi peruttiin. Myös Lehtosalo-Lönnberg joutui luopumaan merkittävistä luottamustehtävistä kunnassa.

Kaikki työsuojeluilmoitukset on tehty keskustan valtuutetuista. Selvitykset päätyvät aina luottamusäänestykseen, jonka tulos vastaa poliittisia voimasuhteita.

Riidan taustalla kunnanjohtajan ja kokoomuksen liitto

Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki kertoo, että ongelmat keskustan valtuutettujen kanssa alkoivat, kun hän avioitui kokoomusjohtajan Mika Järvisen kanssa vuonna 2010. Järvinen oli kunnanhallituksen puheenjohtaja eli kunnanjohtajan esimies.

Viime valtuustokaudella Järvinen oli kaksi vuotta kunnanhallituksen ja kaksi vuotta valtuuston puheenjohtajana. Vaaleissa 2021 kokoomus menetti neljä valtuustopaikkaa ja Järvinen menetti merkittävän asemansa. Nyt hän on kunnanhallituksen jäsen.

Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki kertoo, mistä välirikko keskustavaltuutettujen kanssa alkoi.

Keskustan valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Eija Virolainen-Nurminen on samaa mieltä kunnanjohtajan kanssa siitä, että ongelmat alkoivat, kun kunnanjohtaja ja kokoomusjohtaja menivät naimisiin.

– He tukevat avioparina vahvasti toisiaan. Se tarkoittaa sitä, että yhden puolueen näkemys tulee hyvin vahvasti esille ja sitä on pidetty oikeana.

Keskustan valtuustoryhmän luottamus puolueettomaan valmisteluun on ollut koetuksella useaan kertaan.

– Jos valmistelu on tehty alun perin tarkoitushakuisesti, niin ei voida olettaa, että luottamushenkilöt lähtevät selvittelemään, ovatko annetut tiedot oikeita. Näitä puutteita on tullut esille aika paljon – jatkuvasti, sanoo Virolainen-Nurminen.

Sysmän kunnanhallituksen kokouksia alettiin tallentaa viime valtuustokaudella, kun pöytäkirjat eivät vastanneet yhdessä sovittua.

”Päättäjät tekevät harrastuksena tätä”

Kunnanjohtaja Kitkiöjoen mukaan Sysmässä roolit ovat pahasti sekaisin. Hänen mielestään päättäjät puuttuvat viranhaltijavalmisteluun liian hanakasti.

– Me viranhaltijat olemme töissä kunnassa, ja meillä on vastuumme. Me otamme tehtävän vakavasti, mutta kuntapäättäjät tekevät harrastuksena tätä, hän pohtii.

Kitkiöjoen mielestä roolit ovat sekoittuneet vasta tällä valtuustokaudella, kun keskusta on suurin ryhmä ja vaaleissa uutta poliittista kulttuuria Sysmään luvannut Avoin Sysmä toiseksi suurin. Ongelmia ei Kitkiöjoen mukaan ollut viime valtuustokaudella, jolloin hänen miehensä oli johtopaikoilla.

– Ei meillä silloin ollut tällaisia roolijako-ongelmia, että meiltä jopa irtisanoudutaan, sanoo Kitkiöjoki.

Useita irtisanoutuneita viranhaltijoita

Todellisuudessa Sysmästä on irtisanoutunut viime vuosina useita viranhaltijoita. Teknisen johtajan virasta vuonna 2019 irtisanoutunut Taneli Rasmus ei ole aiemmin avannut irtisanoutumisensa syitä. Nyt hän kertoo, että politiikka sotkeutui virkavalmisteluun Sysmässä jo paljon aikaisemmin kuin kunnanjohtaja antaa ymmärtää.

– Sysmässä on vaikea toimia viranhaltijana neutraalisti ja hyvää hallintotapaa noudattaen, sillä joidenkin viranhaltijoiden työ sotkeutuu politiikkaan häiritsevällä tavalla. Lähdin kunnasta, koska koin eettistä ristiriitaa siitä, etten pystynyt tekemään hyvän hallinnon mukaista ja laadukasta valmistelua, sanoo Rasmus.

Rasmus kommentoi Sysmän tapahtumia joulukuussa myös Twitterissä.

Rasmuksen jälkeen teknisen johtajan virkaan tullut Marko Pynnönen irtisanoutui alkuvuonna 2020, koska koki vaikeaksi hoitaa työtään Sysmässä virkavastuun vaatimalla tavalla.

Talousjohtaja Eija Oksanen joutui erikoisen tapahtumaketjun kohteeksi, kun kokoomuksen Mika Järvinen jääväsi hänet uuden koulun valmistelusta kesällä 2020. Järvinen valitti hallinto-oikeuteen kunnan tekemästä koulupäätöksestä, ja yhtenä perusteena oli se, että asian valmisteluun osallistuneen talousjohtajan sukulainen olisi saattanut tulevaisuudessa hyötyä asiasta jonkun mahdollisen tapahtumaketjun seurauksena. Järvinen veti valituksensa pois, mutta Oksanen koki valituksen epäluottamuksena työtään kohtaan ja irtisanoutui kunnan palveluksesta seuraavana kesänä.

Viime kunnallisvaaleihin perustettu Avoin Sysmä sai kertaheitolla kuusi valtuutetua läpi. Ryhmä lupasi tuoda avointa ja osallistavaa kulttuuria päätöksentekoon. Ylhäällä vas. Timo Seppänen, Pekka Palm ja Hannu Juhola. Alhaalla vas. Nette Rimpioja, Lilli Karola ja Veikko Kyllönen. Kuva: Nette Rimpioja

Kuka viheltää pelin poikki?

Kaikkien tapahtuneiden jälkeen luottamus on vaikea rakentaa uudelleen. Viime kunnallisvaaleissa menestyi uusi ryhmä Avoin Sysmä, jonka tarkoituksena oli uudistaa Sysmän poliittista kulttuuria ja lopettaa ikiaikainen riitely. Ääniharavaksi nousi kokoomuksesta erotettu Lilli Karola. Karola kuitenkin varoo ajautumasta osapuoleksi. Jos Sysmässä on jonkun puolesta, on myös jotain vastaan.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Lilli Karola (Avoin Sysmä) on kunnanjohtajan läheisin työpari.

Korjattu 24.1.2023 klo 14:37 oikea vaalivuosi on 2021 eikä 2020, kuten jutussa aiemmin luki.

Lue lisää: