Hyppää sisältöön

Laaja seksuaalirikosvyyhti paransi poliisin prosesseja – tietopyynnöt ulkomaille ja yhteistyö suomalaisten kollegoiden kanssa sujuu paremmin

Keski-Suomen käräjäoikeus saa jälleen tammikuun lopussa puntaroitavakseen lapsiin ja nuoriin netissä kohdistuneita seksuaalirikoksia. Viime vuonna käsittelyssä oli yli sataan lapseen kohdistunut tapaus.

Henkilö makaa sohvalla ja katsoo puhelinta. Puhelimen näytöllä näkyy sosiaalisen media applikaatioita.
Netissä tapahtuvien hyväksikäyttötapausten määrä on ollut jo pitkään kasvussa. Poliisi arvelee älypuhelinten lisääntymisen olevan yksi syy asiaa. Kuva: Belén Weckström / Yle
Greta Virranniemi

Poliisin prosessit lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tutkinnassa paranivat viime vuotisen poikkeuksellisen laajan tapauksen myötä ainakin Jyväskylässä. Näin arvioi rikoskomisario Saara Asmundela Sisä-Suomen poliisista.

Jyväskyläläinen mies sai kymmenen vuotta vankeutta yli sataan lapseen kohdistuneista teoista, joista raskaimmat olivat törkeitä lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä.

– Opimme tutkinnasta paljon ja olemme aiempaa paremmin valmistautuneita mahdolliseen seuraavaan isoon kokonaisuuteen, Asmundela sanoo.

Tapauksen tuomista opeista on ollut hänen mukaansa hyötyä myös tuoreessa lapsiin ja nuoriin kohdistuneiden seksuaalirikosten sarjan tutkinnassa. Siinä jyväskyläläistä miestä tullaan syyttämään 22 alaikäiseen kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Laaja kokonaisuus vaati yhteistyötä

Tapauksia yhdistää paitsi seksuaalirikosten kohdistuminen alaikäisiin myös se, että ne tapahtuivat netin välityksellä.

Laajoissa verkkolähtöisissä tapauksissa asianomistajia on usein eri puolilta maata, joten poliisin pitää pyytää apua muiden paikkakuntien kollegoilta.

Edellinen laaja seksuaalirikostapaus opetti Asmundelan mukaan virkavallalle muun muassa ison tutkinnan koordinointia.

– Kokonaisuuden laajuus asettaa omat haasteensa volyymin ja tietomassan hallinnalle.

Tapaus opetti poliisille myös kansainvälisten tietopyyntöjen tekoa. Niiden avulla virkavalta selvittelee esimerkiksi verkkorikosten tekijöiden ja asianomistajien henkilöllisyyksiä.

– Vastaukset kansainvälisiin tiedonsaantipyyntöihin ja tarvittaessa oikeusapupyyntöihin voivat kestää kuukausia tai pahimmillaan vuosia. Tiedämme aiempaa paremmin, mitä tietoja voimme saada palveluntarjoajilta, missä aikataulussa ja miten niitä pyydetään, Asmundela kertoo.

Poliisi tietää hänen mukaansa nyt myös entistä paremmin, kuinka pitää yhteyttä asianomistajalapsiin ja heidän vanhempiinsa sekä millaista tietoa heille tulee välittää.

Rikosilmoitusten määrä kasvaa

Poliisin tietoon tulevien seksuaalirikosten määrä on kasvanut tasaisesti vuosia. Todellisesta seksuaalirikosten lukumäärästä virkavallalla ei ole tietoa, mutta viitteitä siitä antavat kouluterveyskyselyt.

Tuoreimman kyselyn mukaan lasten ja nuorten kohtaama seksuaaliväkivalta on kääntynyt korona-aikana nousuun pitkän laskukauden jälkeen.

Netissä tapahtuvien tapausten määrä on ollut kyselyiden mukaan kasvussa jo pitkään. Syy löytynee älypuhelinten yleistymisestä, Asmundela arvelee.

Suosittelemme