Hyppää sisältöön

Janakkalan sala-auraajasta tuli ilmiö: kunnanjohtaja teki Räpfaijan kanssa videon ja naapurikunnan lihajalostamo harkitsee nimikkomakkaraa

Viime viikolla turenkilainen Antti Vau sai moitteita kunnan työntekijältä, koska oli mennyt oma-aloitteisesti auraamaan kävelyreittejä kunnan maille. Janakkala pyysi moitteita julkisesti anteeksi.

Kuvakaappaus Räpfaijan musiikkivideolta, jolla Janakkalan kunnanjohtaja Reijo Siltala jurottaa. Kuva: Kuvakaappaus Youtube-videosta
Riitta Tapiomäki,
Teemu Kammonen

Janakkalan sala-auraaja on noussut pienoiseksi ilmiöksi. Hyvää tarkoittanut aurakuski sai alkuun moitteet kunnan työntekijältä, mutta myöhemmin hänen kunniansa palautettiin anteeksipyynnön kera.

Janakkala myös tarkensi kunnan nettisivuilla ohjeitaan lumien omatoimisesta auraamisesta.

Suuri yleisö oli alusta asti sala-auraaja Antti Vaun tukena. Nyt miehen toiminta, ja termi ”sala-auraaja”, on valjastettu myös kaupalliseen käyttöön.

Janakkalan kunnanjohtaja Reijo Siltala ja paikallinen rap-artisti Räpfaija, eli some-vaikuttaja Ville Vuorinen, julkaisivat aiheesta musiikkivideon (siirryt toiseen palveluun) perjantaina.

– Reijo kommentoi aihetta aktiivisesti Facebookissa vähän pilke silmäkulmassa. Ajattelin, että tämä on freesiä kuntamarkkinointia, tässä on biisiaihe valmiina. Ei muuta kuin tuulta purjeisiin, Vuorinen valottaa kappaleen taustoja.

Janakkalan Räpfaija eli Ville Vuorinen löysi yleisönsä Tiktokista. Kuva: Dani Branthin / Yle

Videolla kunnanjohtaja Siltala esiintyy hyvin tuimana, ja siihen on syynsä, sanoo Räpfaija.

– Alkuperäinen auraaja oli kommentoinut, että jos vielä aurailen, niin mörökölli minut vieköön. Reijo kävi hakemassa kaupasta peruukin, ja on videolla se mörökölli.

– Sala-auraaja vei minulta tittelin Turengin tunnetuimpana tyyppinä, joten yritän ottaa sitä takaisin tällä videolla, Räpfaija nauraa.

”Minä otin sen ihan tosissani”

Kunnanjohtaja Siltala on todella ollut aktiivinen Turengin lumenluojan tapauksessa. Hän muun muassa pyysi julkisesti anteeksi auraaja Antti Vaun epämiellyttävää kohtaamista kunnan työntekijän kanssa.

Nyt julkaistu video asettuu osaksi Janakkalan kuntamarkkinointia, vaikka onkin kahden paikallisaktiivin vapaa-ajallaan tekemä työ. Kunnanjohtajana Siltalan humoristisetkin kannanotot ovat hänen asemassaa osa viranhoitoa.

Reijo Siltala kertoo tarttuneensa nopeasti ideaan rap-kappaleesta.

– Pohdimme jo aiemmin Ville Vuorisen kanssa, että olisi mukava tehdä jotain yhdessä. Räpfaija heitti minulle vitsillä sosiaalisen median kanavissa, että tehdään tästä biisi. Minä otin sen ihan tosissani, kunnanjohtaja Siltala sanoo.

– Lähdin rakentamaan räppibiittiä ja Räpfaija teki tahollaan lyriikkapuolta. Teimme sen valmiiksi hänen studiollaan.

Aivan pystymetsästä biitti ja biisi ei syntynyt, sillä Siltalalla on vahva musiikkitausta.

– Minulla on klassisesta laulusta perustutkinto ja olen soittanut vähän kaikkia soittimia aikanaan. Olen ollut sellainen puoliammattimuusikko eri soittimilla, mutta vähän nämä kunnanjohtajakiireet haittaavat soittamista, Siltala vitsailee.

Sala-auraajamakkara?

Eikä tässä vielä kaikki. Räpin lisäksi tammelalainen Makuliha harkitsee tuovansa tuotantoon sinihomejuustolla maustetun makkaran, Sala-auraajan. Päätös uudesta tuotteesta tehdään lähiaikoina.

– Idea lähti siitä, että meidän asiakas oli suunnitellut paketille uuden ulkoasun. Bongasimme sen ja saimme luvan laittaa tästä jutun sosiaaliseen mediaan, Makulihan yrittäjä Riikka Ali-Lekkala-Toivo kertoo.

Sala-auraaja-nimen käytössä on vielä selvitettävää. Aura-tuotemerkki on Valion omistama, joten uusi makkara ei päädy markkinoille ilman lupaa.

Makuliha julkaisi huumorimielessä kuvan mahdollisesta uudesta tuotteesta viikonloppuna Facebookissa (siirryt toiseen palveluun).

Ali-Lekkala-Toivo sanoo, että yritykset ovat osa yhteisöä ja siksi osallistuminen puhuttaviin aiheisiin on perusteltua. Vaikka kyse onkin toistaiseksi huumorista.

– Aihe on tärkeä, kun joku tekee pyyteettömästi hyvää työtä. Tiedämme, kuinka tärkeää tällainen yhteisöllisyys on. Toivomme, että sellainen olisi sallittua ja sitä tehdään.

Jos sala-auraajan kanssa päädytään tuotantoon, uusi makkara olisi markkinoilla pääsiäisen aikoihin huhtikuun alussa.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 21.1.2023 klo 23:een saakka.

Juttua päivitetty 21.1.2023 klo 8.45: Korjattu Antti Vaun nimi oikeaksi. Kerroimme aiemmin virheellisesti, että miehen nimi on Janne Vau.

Suosittelemme sinulle