Hyppää sisältöön

Kaikki jäävit saatetaan potkia pois Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hallituksesta

Pohjois-Karjalan hyvinvointialuejohtaja esittää, että aluehallitus putsataan vaalikelvottomista jäsenistä. Taustalla on valtiovarainministeriön ohjeistus, joka koskee myös muita hyvinvointialueita.

Vaalikelpoisuussäännösten mahdollinen muuttaminen jää seuraavalle eduskunnalle. Hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivonen katsoo, että siihen asti on varmistettava aluehallituksen päätösten laillisuus. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Marja-Liisa Kämppi

Jäävit jäsenet aiotaan laittaa pois Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hallituksesta.

Hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivonen katsoo, että hyvinvointialueen palveluksessa olevat aluehallituksen jäsenet ja heidän varajäsenensä ovat menettäneet vaalikelpoisuutensa. Kyse on hyvinvointialuelain säädöksestä.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen organisaatiossa ei ole lautakuntien alaisuudessa henkilöstöä. Näin ollen kaikki alueen palveluksessa olevat ovat aluehallituksen alaisia ja näin vaalikelvottomia aluehallitukseen.

Leivonen esittää, että ensi torstaina kokoontuva aluehallitus toteaa osan jäsenistä olevan vaalikelvottomia. Sen jälkeen aluevaltuuston tulee valita esteellisten jäsenten tilalle uudet.

Jos aluehallitus ja -valtuusto hyväksyvät esityksen, hyvinvointialueen palveluksessa olevien aluehallituksen jäsenten luottamustoimet päättyvät välittömästi valtuuston päätöksen jälkeen.

Pohjois-Karjalan aluevaltuusto kokoontuu maaliskuussa.

Korjaus 20.1.23 klo 20.20: Muutettu otsikkoon sanan ”potkitaan” tilalle ”saatetaan potkia”. Ingressiä tarkennettu, että hyvinvointialuejohtaja esittää aluehallituksen putsaamista.

Suosittelemme sinulle