Hyppää sisältöön

Tunteet kuumina SM-kisoissa! Suksensa menettänyt hiihtäjä vaati maajoukkuemiehelle rangaistusta – katso erikoinen tilanne

Eelis Valikaiselta lähti suksi irti kesken SM-sprintin alkuerän. Valikaisen mukaan Lauri Vuorinen aiheutti tilanteen.

Katso todella harvinainen tilanne! Eelis Valikaiselta lähti suksi jalasta

Tampereen SM-hiihdoissa nähtiin poikkeuksellinen tilanne miesten toisessa alkuerässä, kun Eelis Valikaiselta lähti suksi irti.

– Tätä näkee kyllä todella harvoin, Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila äimisteli.

Inarin Yritystä edustava Valikainen oli tulta ja tappuraa tilanteen jälkeen.

– (Lauri) Vuorinen tuli aivan liian pieneen rakoon, lähelle päälle. Sitten jostain syystä side auki. Harmi homma. Olisi ollut kulkua, Valikainen kommentoi.

Ensi viikolle alle 23-vuotiaiden MM-kisoihin varahiihtäjäksi aiemmin nimetty Valikainen vaati maajoukkuemies Vuoriselle rangaistusta tilanteesta.

– Hän ei voi tulla noin lähelle, Valikainen totesi.

Näin Eelis Valikainen kommentoi tilannetta

Tällä kaudella maailmancupissa useampaan kertaan sprintin erävaiheessakin nähty Vuorinen vei erän nimiinsä. Vuorinen veti SM-hiihdot loppuun normaalisti. Tiukassa finaalissa Vuorinen jäi ilman mitalia. Ristomatti Hakola vei mestaruuden, Joni Mäki oli toinen ja Lauri Lepistö kolmas.

Suosittelemme sinulle