Hyppää sisältöön

Italiassa muhii valtava jalkapalloskandaali – kirjanpitoaan vääristelleen Juventuksen pistemenetys voi olla vasta alkua

Kirjanpitoaan vääristellyt Juventus sai jo 15 pisteen rangaistuksen. Italialaisen jalkapallon tunteva Mitri Pakkanen uskoo, että vyyhti ei jää tähän.

Keskellä seisova Paul Pogba on yksi Juventuksen kuluvan kauden pelaajahankinnoista. Hänen kanssaan paitaa pitävät urheilutoimenjohtaja Federico Cherubini ja entinen toimitusjohtaja Maurizio Arrivabene. Kuva: Daniele Badolato / Juventus FC / Getty Images
Riku Porvari

Italian jalkapallon miesten pääsarjassa pelaava Juventus sai perjantaina 15 miinuspisteen rangaistuksen kirjanpitoon liittyvien väärinkäytösten takia. Italian jalkapalloliiton antama rangaistus pudotti sarjataulukossa kolmantena olleen Juventuksen kymmenenneksi.

Lisäksi seuran entinen puheenjohtaja Andrea Agnelli sai kahden vuoden toimintakiellon Italiassa. Vastaavia rangaistuksia langetettiin myös muille entisen seurahallituksen jäsenille. Esimerkiksi seuralegenda, varapresidenttinä toiminut Pavel Nedved sai kahdeksan kuukauden toimintakiellon.

Rangaistukset saivat muun muassa entinen urheilutoimenjohtaja Fabio Paratici ja entinen toimitusjohtajaa Maurizio Arrivabene.

Paratici toimii tällä hetkellä englantilaisen Tottenham Hotspurin urheilutoimenjohtajana. Hän sai (siirryt toiseen palveluun) 2,5 vuoden toimintakiellon Italian jalkapalloliitolta. Arrivabene tunnetaan F1-talli Scuderia Ferrarin edeltävänä tallipomona. Hän sai kahden vuoden pannan.

Nykyinen urheilutoimenjohtaja Federico Cherubini sai vuoden ja neljän kuukauden toimintakiellon.

Juventuksen hallitus erosi marraskuussa, kun Torinon syyttäjät kertoivat tutkivansa seuran virheellistä kirjanpitoa. Torinon syyttäjänviraston lisäksi Italian syyttäjäviranomaisella ja Euroopan jalkapalloliitto Uefalla on käynnissä omat tutkintansa Juventuksesta.

Juventuksen seurajohtoa valokuvattiin lokakuussa. Vasemmalta Maurizio Arrivabene, Andrea Agnelli, Federico Cherubini ja Pavel Nedved. Kuva: Massimiliano Ferraro / NurPhoto / Getty Images

Juventus tiedotti (siirryt toiseen palveluun) perjantaina, ettei ole toiminut väärin, ja totesi kirjanpintonsa olevan alan normien mukaista. Seura kertoi tekevänsä valituksen rangaistuksista Italian urheilutakuulautakunnalle.

– Pistemenetyksistä Juventus varmasti tekee valituksen, mutta tuon rangaistuksen kumoamista tai muuttamista pidetään erittäin epätodennäköisenä, sanoo Mitri Pakkanen.

Italiassa jalkapallon parissa pitkään työskennellyt vapaa toimittaja Pakkanen kertoo, että Juventuksen tapauksessa kyse on useista pelaajakauppoihin ja muuhun taloudenpitoon liityvistä asioista.

– En halua olla liian pessimistinen, mutta sisäpiireistä julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan tämä on ylivoimaisesti suurin jalkapalloskandaali Italiassa sitten Calciopolin. Näiden tietojen valossa tilanne ei näytä hyvältä, Pakkanen toteaa.

Juventuksen entinen talousjohtaja Stefano Bertola sanoi heinäkuussa 2021 (siirryt toiseen palveluun) urheilutoimenjohtajalle Cherubinille, että tilanne on nyt yhtä paha kuin vuoden 2006 jalkapalloskandaalin eli Calciopolin aikana.

– Silloin kimppuumme käytiin kaikista suunnista – tällä kertaa aiheutimme kaiken itse, Bertola sanoi.

Juventus manipuloi markkinoita

Mediassa uskotaan, että Juventus on kaikin keinoin pyrkinyt kohentamaan taloudellista tilannettaan menestyäkseen Euroopassa.

Juventus on viime vuosina ollut ylivoimaisesti menestynein jalkapallojoukkue Italiassa. Vuosina 2012–2021 joukkue voitti yhdeksän peräkkäistä Italian mestaruutta ja viisi Italian cupia. Yhdysvaltalaismedia the Athleticin mukaan (siirryt toiseen palveluun) Juventus oli malliseura vuoteen 2018 asti.

Mutta seurajalkapallon suurin saavutus, Mestarien liigan voitto, on jäänyt unelmaksi. Finaalitappiot vuosina 2015 ja 2017 sekä Cristiano Ronaldon kallis siirtokorvaus ja pelaajasopimus vuonna 2018 työnsivät Juventuksen kielekkeen reunalle.

Rotkoon pudottiin, kun koronapandemia hankaloitti taloustilannetta entisestään. Marraskuussa 2021 Juventus sai toisen mojovan pääomakorotuksen kolmen vuoden sisällä. Pääomakorotusten yhteisarvo oli 700 miljoonaa euroa.

Koska pörssiyhtiön pääomapohjaa vahvistettiin, Juventus velvoitettiin Italian talousviranomaisen CONSOB:n (Comissione Nazionale per le Società e la Borsa) tarkastukseen, joka koski pelaajaoikeuksista saatuja tuloja.

Pakkanen kertoo, että näiden lisäksi tapaukseen liittyy monimutkaisia byrokraattisia ja juridisia seikkoja. Italian syyttäjäviranomainen tutki Juventusta ja kymmentä muuta seuraa viime vuonna epäilyttävistä pelaajasiirroista, mutta syytteet hylättiin (siirryt toiseen palveluun) huhtikuussa.

– Julkisuudessa ei ainakaan vielä ole yksityiskohtaisesti kaikkia mahdollisia kuvioita, joita taustalla saattaa olla.

On lähes varmaa, että Torinon syyttäjänvirasto aloitti tutkinnan, koska se uskoi Juventuksen kaunistelleen kirjanpitoaan, vääristelleen tilinpäätöksiään ja manipuloineensa markkinoita.

Giorgio Chiellini ja Cristiano Ronaldo kuvattiin helmikuussa 2019 ennen Mestarien liigan ottelua Atletico Madridia vastaan. Kuva: Daniele Badolato / Juventus FC / Getty Images

Chiellini myönsi palkkakikkailun

Torinon syyttäjänviraston Prisma-tutkinta alkoi toukokuussa 2021. Virasto sai apua muun muassa Italian finanssipoliisilta, joka ratsasi Juventuksen harjoituskeskukset ja toimistot.

BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) tutkintapöytäkirjassa on 14 000 sivua tekstiä. Tutkinnan mukaan Juventuksella oli virheellinen tase kirjanpidossaan vuosien 2018–21 tilikausilla. Vääristeltyä voittoa tehtiin pelaajasiirroista ja -lainoista sekä väitetyistä säästöistä, joiden kerrottiin tulleen pelaajien palkkaleikkauksista.

Pelaajasiirroista keinotekoista voittoa tehtiin teoriassa laillisin keinoin, ja useat jalkapalloseurat toimivat samalla tavalla. Kaava on suurin piirtein seuraavanlainen.

Jalkapalloseura ostaa vuonna 2022 pelaajan 50 miljoonalla eurolla ja osittaa kulut tulevien vuosien budjetteihin. Mutta kun sama pelaaja myydään vuonna 2026, siirrosta maksettu korvaus kirjataan kokonaisuudessaan saman vuoden budjettiin. Näin syntyy voittoa: vuonna 2022 maksettu korvaus on ositettu neljälle vuodelle, mutta vuonna 2026 kassaan kilahtaa 50 miljoonaa euroa.

Tutkinapöytäkirjaan kirjattiin 22 edellä kuvatun kaltaista kirjanpitovääristelyä. Torinon syyttäjänvirasto ja CONSOB totesivat, että Juventus teki vuosina 2018–19 ja 2020–21 vääristeltyä voittoa 156 miljoonaa euroa. Vuosina 2021–22 voittoa tehtiin 60 miljoonaa euroa.

Juventuksen Dusan Vlahovic ja Angel Di Maria. Kuva elokuulta 2022. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Keksittyä säästöä tuli pelaajien palkkaleikkauksista. Juventus tiedotti (siirryt toiseen palveluun) maaliskuussa 2020 valmentajien ja pelaajien suostuneen palkkaleikkauksiin neljän kuukauden ajalta. Säästöjä kerrottin tulevan jopa 90 miljoonaa euroa.

Todellisuudessa vain yhden kuukauden palkasta leikattiin. Loppujen kolmen kuun palkka maksettiin bonuksina heille, jotka jäivät seuraan, ja kannustimina lähteville. Kirjanpitoon merkittiin säästöjä 90 miljoonaa euroa, vaikka tosiasiassa summa oli vain 22 miljoonaa euroa.

Myös Juventuksen entinen kapteeni Giorgio Chiellini myönsi (siirryt toiseen palveluun) menettelyn, kun häntä haastateltiin tutkinnan aikana. Hän kuitenkin sanoi, ettei tiedä, mitä kirjanpitoon merkittiin.

Kaiken tämän lisäksi Juventus on luvannut maksavansa 19,6 miljoonaa euroa seurasta jo lähteneelle Ronaldolle. Tämä selviää italialaislehti Corriere della Seran julkaisemasta (siirryt toiseen palveluun) ”Cristiano Ronaldo -paperista”. Syyttäjänviraston mukaan tätä velkaa ei ole merkitty Juventuksen kirjanpitoon.

Juventus osana useita tutkintoja

Torinon syyttäjänviraston Prisma-tutkinnan löydöt saivat myös Italian syyttäjäviranomaisen toimimaan. Joulukuun lopulla nostettiin uusi syyte.

Seurojen ja niiden edustajien väitetään toimivan ”palvelus palvelusta vastaan” -periaatteella ja organisoidusti järjestelevän pelaajakauppoja vääristellyn voiton saamiseksi.

Lisäksi Euroopan jalkapalloliitto Uefa tutkii (siirryt toiseen palveluun), onko Juventus rikkonut Uefan lisensöinnin ja taloudellisen reilun pelin sääntöjä. Juventuksen sanktiot eivät välttämättä jää vain pistemenetyksiin.

Mitri Pakkasen mukaan Juventuksen tilanne ei nyt näytä hyvältä, jos mietitään vain tätä ja ensi kautta.

– Jos ensi kauden europaikka jää miinuspiteiden myötä saavuttamatta, se vaikuttaa seuran tulevien kausien talouteen sekä vetovoimaan ja kiinnostavuuteen mahdollisten uusien pelaajien mielessä.

Juventuksen ohella samankaltaisista kirjanpitorikkomuksista epäillään kahdeksaa muuta italialaisseuraa (siirryt toiseen palveluun). Nämä seurat ovat La Gazzetta dello Sportin mukaan Sampdoria, Empoli, Genoa, Pisa, Pescara, Parma, Pro Vercelli ja Novara.

– Ne ovat tähän mennessä ikään kuin päässeet pälkähästä. Olen lähes varma, että vyyhti ei jää tähän, Pakkanen sanoo.

Suosittelemme sinulle