Hyppää sisältöön

Oulun seudun yhteispäivystyksen ruuhkat ja odotusajat jatkohoitoon ovat lyhentyneet

Odotusaika päivystyksestä osastohoitoon on lyhentynyt kuukauden takaisesta tilanteesta.

Oulun seudun yhteispäivystys ruuhkautui ennen joulua, koska potilaita ei saatu jatkohoitoon osastoille. Kuva: Janne Körkkö / Yle
Pekka Loukkola

Oulun seudun yhteispäivystyksen ruuhkat ovat helpottaneet ja potilaiden odotusaika osastohoitoon on lyhentynyt selvästi. Potilaita, jotka olisivat joutuneet odottamaan jatkohoitopaikkaa useamman vuorokauden, ei enää viime aikoina ole ollut.

Yliopistosairaalan johtaja Miia Turpeinen kertoo, että nyt osastopaikkaa joutuu pisimmillään odottamaan noin puoli vuorokautta.

– Nämäkin ovat yksittäisiä tapauksia, kertoo Turpeinen.

Vielä joulukuussa hoitoajat päivystyksessä ovat pitkiä, jopa kahdesta kolmeen vuorokautta. Silloin osastoilla oli hoitajapulaa ja yhteispäivystyksessä paljon hoitoa tarvitsevia. Nyt tilanne on muuttunut.

Voit keskustella aiheesta 24 tammikuuta kello 23 asti.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta

Suosittelemme sinulle