Hyppää sisältöön

Uuteen uskoon

Uushenkisyyden harjoittajat löytävät yksi toisensa jälkeen Jeesuksen ja kertovat uskoontulostaan monituhatpäisille someyleisöilleen.

Vielä pari vuotta sitten Maria Aronson, 32, teki rituaaleja kuukautisverellään ja manifestoi toiveitaan toteen unelmakartoilla. Hän oli osa miljoonien naisten kansainvälistä jumalataryhteisöä ja piti kursseja heille, jotka halusivat oppia ”värähtelemään korkeammilla taajuuksilla”.

Instagramissa hän kertoi kuun kierrosta, Äiti maasta, astrologiasta, kohtutietoisuudesta ja muusta new ageen liittyvästä seuraajilleen nimimerkillä Juurimama.

Sitten syksyllä 2021 hän näki uushenkisistä piireistä tutun naisen Instagram-päivityksen. Tämä kertoi tulleensa kristilliseen uskoon ja ymmärtäneensä, kuinka hänen aiemmin harjoittamillaan rituaaleilla on yhteys ”pimeyden voimiin”.

Pian Maria Aronson alkoi epäillä, että olisi eksynyt harhapoluille omaa totuutta etsiessään.

Niin teki tuolloin moni uushenkisyyden piiristä merkitystä etsinyt somevaikuttaja.

Aronsonit lukevat ruokarukouksen ennen kuin käyvät pannukakkujen ja teen kimppuun. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Jeesus tuli someen

Useat uushenkisissä piireissä vaikuttaneet hahmot ovat viime aikoina löytäneet Jeesuksen. He ovat jakaneet uskoontulokertomuksiaan monituhatpäisille seuraajajoukoilleen somessa.

Yksi on esimerkiksi näyttelijä Saija Lentonen, joka toimi aiemmin myös tantraohjaajana. Toinen on somevaikuttaja Nea Lundström-Finnilä, joka on tullut tunnetuksi muun muassa kampanjoinnista nykyfeminismiä ja koronarajoituksia vastaan.

Aihe on viime aikoina puhuttanut lukuisissa podcasteissa sekä Youtube-videoissa. Sen ympärille perustettiin myös TV-ohjelma kristilliselle TV7-kanavalle.

Myös kirkon tutkimus- ja koulutusyksikön tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg on huomannut kristinuskon saavan jalansijaa uushenkisissä piireissä. Hän tutkii työssään uushenkisyyttä, uuspakanuutta ja liikehdintää katsomuskentässä.

Sohlbergin mukaan etsimistä ja löytämistä tapahtuu aina, mutta tässä ilmiössä uutta on sen somenäkyvyys.

– Kun aiemmin uushenkisen perinteen parista kristinuskon löytäneistä on voinut lukea lähinnä kristillisestä mediasta, nyt kääntymyskertomukset ovat osa moninaista Instagram- ja Youtube-todellisuutta, Sohlberg sanoo.

Kodissa on paljon ikoneja. Perheen tytär Laila suukotti oman suojeluspyhänsä kuvaa ruokailun päätteeksi. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Itsensä kehittäminen vaihtui perheen palvelemiseen

Maria Aronson kuvailee entistä elämäänsä ”henkiseksi oravanpyöräksi”, johon kuului jatkuvasti uusia kursseja, kirjoja, rituaaleja ja opettajia.

Uskoontulon myötä hän kertoo ajattelevansa vähemmän itseään ja enemmän sitä, miten voi palvella perhettään ja Jumalaa. Aronson uskoo järjestykseen, jossa Jumala on miehen pää, mies naisen ja nainen lasten.

Tätä hän ei epäröi myöskään kertoa Instagram-seuraajilleen.

– Minulla ei ole enää tarvetta manifestoida omia unelmiani. Arvostan sitä, että saan olla vaimo ja äiti sekä tehdä kotitöitä. Nautin ja olen kiitollinen elämästä, joka minulle on suotu, hän sanoo.

Maria Aronson on kotiäiti ja tuntee olonsa vapaaksi, kun ei tarvitse lasten- ja kodinhoidon lisäksi suorittaa työelämässä.

Monet muutkin uushenkisyyden piiristä uskoon tulleet ovat omaksuneet erittäin perinteisiä perhearvoja.

Patriarkaalisten sukupuoliroolien romantisointi on näkynyt myös somessa viime aikoina. Niin sanottu tradwife-ilmiö (siirryt toiseen palveluun), jossa naiset omaksuvat 50-luvun arvot ja kotirouvan roolin, on trendannut Tiktokissa pandemian jälkeen.

Tänään perheen isällä Mihail Aronsonilla on arkivapaapäivä, joten kaikki pääsevät yhdessä ulkoilemaan. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Kirjat saivat palaa

Maria Aronson on tehnyt selvän pesäeron uushenkisyyteen. Loppuvuodesta julkaistulla Instagram-videollaan hän polttaa Ikea-kassillisen kirjoja, jotka kertovat kohtu-tietoisuudesta, luonnonuskoista ja kuun palvonnasta.

– Heitin kaikki uushenkiset rituaalit ja seremoniat elämästäni. Poltin kirjat, koska en halunnut laittaa muunneltua totuutta eteenpäin.

Uushenkisyyden piirissä jokaisella on oma totuutensa ja kaikki totuudet ovat yhtä hyviä. Kristinuskossa on Jumalan kokonaisvaltainen totuus, hän luonnehtii.

Ehdoton suhtautuminen aiempiin uskomuksiin on näkynyt tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlbergin mukaan useiden uushenkisistä piireistä uskoon tulleiden asenteissa.

Somessa jotkut ovat esimerkiksi kritisoineet kirkkoa joogan, mindfulnessin tai tarot-luennan omaksumisesta osaksi opetusta.

Monien asenteet ovat tiukkoja myös yhteiskunnallisissa arvokysymyksissä. Maria Aronson on esimerkiksi ottanut Instagram-tilillään kantaa aborttia ja transoikeuksia vastaan.

Mihail, Laila, David ja Maria Aronson ihailevat harvinaisia auringonsäteitä pihamaallaan. Kuva: Sakari Piippo / Yle

Uushenkisyydellä, ortodoksisuudella ja herätysliikkeillä on paljon yhteistä

Hiljaittain uskoon tulleista useat löysivät uuden hengellisen kodin uuskarismaattisuudesta, herätysliikkeistä ja ortodoksikristillisyydestä.

Kirkon tutkimus- ja koulutusyksikön Jussi Sohlbergin mukaan näillä kristinuskon suuntauksilla on paljon yhteistä new agen kanssa.

– Uushenkisyydessä ja uuskarismaattisuudessa on samanlaisia piirteitä: sisäisen hengellisen kokemuksen korostaminen, yliluonnollisen maailman vakavasti ottaminen sekä puhe hengellisestä kasvusta, ihmeistä, merkeistä, profetioista tai armolahjoista.

– Ja ortodoksisuudella on pitkä kristillisen mystiikan perinne sekä liturgia, ikonit ja symboliikka.

Maria Aronsonille ortodoksisuus tuli luontevasti, sillä hänen aviomiehensä Mihail Aronson on saanut ortodoksisen kotikasvatuksen.

Vaikka Aronsonit suhtautuvat nyt new ageen kriittisesti, he pitävät edelleen yhteyttä näistä piireistä löytyneisiin ystäviin.

Aronsonit tosin kertovat, että vaikka uushenkisissä piireissä otetaan erilaiset uskomukset muuten avoimin mielin vastaan, suhtautuminen kristinuskoon tuppaa olemaan nuivaa.

Korjaus 24.1. klo 10.55: David Aronsonin nimi.

Voit keskustella aiheesta 25.1. klo 23 asti.