Luokalle jättäminen on tasaisesti vähentynyt vuosituhannen vaihteesta lähtien, vaikka kaikkien oppilaiden taidot eivät riitä ylemmille luokka-asteille siirtymiseen.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi kertoi jo puolitoista vuotta sitten, että osa oppilaista pääsee esimerkiksi alkuopetuksesta liian heikoin taidoin kolmannelle luokalle.
Jokaisen taidoiltaan heikon oppilaan kohdalla onkin syytä pohtia tarkasti, onko oppilas valmis siirtymään seuraavalle vuosiluokalle vai voisiko luokan kertaaminen auttaa saavuttamaan vankemman pohjan perustaidoissa, Karvi toteaa myös viikko sitten julkaistussa raportissaan (siirryt toiseen palveluun).
Kun vielä vuonna 2000 luokalle jäi yhteensä 3 333 oppilasta, vuonna 2019 luokalle jäi enää 1 539 oppilasta.
Eniten luokalle jää oppilaita nimenomaan alkuopetuksessa ja seuraavaksi eniten yläkoulussa, erityisesti 9. luokalla.
– Myös peruskoulusta lähtee oppilaita, joilla on hyvin puutteelliset taidot. Jos oppilaat eivät peruskoulusta lähtiessään osaa kunnolla lukea, seuraavalla asteella tulee lisää vaikeuksia, Karvin arviointiasiantuntija Annette Ukkola sanoo.
Ukkolan mukaan olisi erityisen tärkeää panostaa koulun alkuvaiheisiin.
– Mieluummin jätetään luokalle ja tarjotaan tukitoimia alkuvaiheessa, kun oppilas ei ole vielä hirveästi jäljessä muista. Totta kai tukitoimia tarvitaan joka vaiheessa, mutta suunnan korjaaminen on sitä vaikeampaa, mitä pidemmälle oppilas on jo opinnoissaan edennyt.
Miksi luokalle jätetään yhä vähemmän?
Suomen Luokanopettajat ry:n puheenjohtaja Marko Jokinen sanoo, että kynnys luokalle jättämiseen on noussut yhteiskunnallisesti.
Enää opettaja tai koulu ei voi yksipuolisesti päättää luokalle jäämisestä, vaan siitä keskustellaan moniammatillisesti yhdessä vanhempien ja koulun oppilashuollon kanssa.
– Uskon, että tänä päivänä pohditaan isommin ja laajemmin sitä, mikä merkitys lapselle on, jos hän jää luokalle, mihin muihin asioihin se vaikuttaa, Jokinen sanoo.
Jokisen mukaan luokalle jäämiseen liittyy nolouden ja häpeän tunteita sekä esimerkiksi pelko siitä, että putoaa pois kaveripiiristä.
Luokalle jättäminen ensimmäisellä tai toisella luokalla ei ole Jokisen mielestä lapsen kannalta vielä niin paha tilanne kuin esimerkiksi kuudennella luokalla, jolloin monilla on edessään fyysinenkin siirtymä alakoulusta yläkouluun.
– Kuudesluokkalaiselle luokalle jääminen voi olla sosiaalinen katastrofi. On oltu kuusi vuotta samalla luokalla ja sitten joutuu jäämään alakouluun vielä vuodeksi, kun muut lähtevät eteenpäin.
Nykyiset tukimuodot eivät aina ole riittäviä
Luokalle jättämisen sijaan nykyisin on ajatus, että oppilas etenee oman ikäluokkansa mukana ja hänelle tarjotaan riittävästi tukea niihin asioihin, joissa hänellä on vielä harjoiteltavaa.
Jokinen haluaa uskoa, että riittävän vahvan tuen avulla luokalle jättämistä tarvittaisiin enää vain harvoissa tapauksissa.
Jokinen kuitenkin painottaa, että tuen pitää todella olla riittävän vahvaa. Se tarkoittaa käytännössä pienempiä ryhmiä ja useita aikuisia, jotta asioita voidaan oikeasti käydä tehokkaammin läpi ja oppilaalla on mahdollisuus kiriä.
– Valitettavasti viime vuosina on osoittautunut, että kaunis ajatus tuesta on jäänyt puutteelliseksi. Jos vähänkin tuntuu, että lapsi jää seuraavalla luokalla vielä enemmän jälkeen, silloin luokalle jääminen voi olla jopa se ainoa toimiva keino.
Esimerkiksi yhdeksännellä luokalla luokalle jäämistä voisi Jokisen mielestä käyttää nykyistä rohkeammin.
– Jos siinä kohtaa, kun pitäisi siirtyä jatko-opiskelupaikkaan, on tosi isoja tiedollisia aukkoja, se olisi kohta, jossa voisi tänä päivänä nykyistä enemmänkin miettiä pysähtymistä.
Nuorten oppimistulokset ovat heikentyneet vähintään vuosituhannen vaihteesta asti. Luokalle jättämisen lisäämisellä ei oppimistuloksia Jokisen mukaan kuitenkaan käännetä. Tärkeämpää olisi saada opetusryhmät sopivan kokoisiksi ja opettajille riittävästi aikaa jokaisen oppilaan kohtaamiseen.
Mitä pitäisi tehdä?
Karvin mukaan nykyiset opetussuunnitelman perusteet eivät tarjoa opettajille riittävästi tukea oppilaiden arviointiin alkuopetuksen päätteeksi.
Karvi peräänkuuluttaa aiempaa selkeämpiä tavoitteita tai vähimmäisosaamisen kriteereitä, joiden avulla opettaja voisi nykyistä paremmin arvioida sitä, onko oppilas saavuttanut taidoissaan sellaisen tason, joka riittää seuraavalle luokalle jatkamiseen.
– Vähimmäisosaamisen kriteerit antaisivat opettajille selvästi enemmän suuntaa siihen, mikä ei ole riittävää osaamista. Opetussuunnitelman mukaan oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos yhdessä tai useammassa oppiaineessa on hylätty suoritus tai jos luokalle jättämistä on pidettävä oppilaan yleisen koulumenestyksen vuoksi tarkoituksenmukaisena. Nyt opettaja joutuu itse arvioimaan, mikä on hylätty ja mikä on tarkoituksenmukaista, arviointiasiantuntija Annette Ukkola selventää.
Suomen Luokanopettajien puheenjohtaja Marko Jokinen on samaa mieltä. Vähimmäisosaamisen kriteereiden lisäksi Jokisen mielestä kouluihin tarvitaan lisää oppitunteja.
– Nykykouluun on tullut, ei ihan suoraan opetussuunnitelman kautta vaan muutenkin, koko ajan lisää asioita. Opetetaan digitaitoja ja tasa-arvoasioita, on seksuaalikasvatusta ja tunnetaitokasvatusta. Ne ovat tärkeitä asioita, mutta ne ovat paisuttaneet sitä, mitä koulun arjessa tapahtuu. Se on osittain pois ihan perusasioiden, kuten lukemisen, kirjoittamisen ja matemaattisten taitojen opettamisesta.
Jokisen mukaan 1–2 tuntia lisää viikossa riittäisi. Koko peruskoulun aikana se toisi enemmän kuin yhden lukukauden lisää aikaa oppimiseen.
– Ennen oli enemmän aikaa, edettiin rauhallisemmin, voitiin pysähtyä. Yksilölliset erot ovat isot, toinen oppii asiat hetkessä, toinen tarvitsee enemmän aikaa. Tällä voitaisiin saada myös oppimistulosten lasku kääntymään, Jokinen uskoo.