Hyppää sisältöön

Alkon myynti putosi Kainuussa viime vuonna – laskua oli myös alkoholittomissa juomissa

Litramääräinen myynti laski kaikissa tuoteryhmissä. Kainuussa myös alkoholittomien juomien myynti laski, kun koko maassa niiden myynti oli lähellä edellisen vuoden tasoa.

Alkon kassahenkilö pitää kädessään viinipulloa.
Kainuussa Alkon myynti laski viime vuonna hieman yli 9 prosenttia edellisvuodesta. Kuva: Sakari Piippo / Yle
Tiia Korhonen

Alkon myyntilitrat laskivat Kainuussa viime vuonna 9,2 prosenttia edellisvuodesta. Juomia myytiin kaikkiaan hieman yli miljoona litraa.

Litramääräinen myynti laski kaikissa tuoteryhmissä. Kainuussa myös alkoholittomien juomien myynti laski, kun koko maassa niiden myynti oli lähellä edellisen vuoden tasoa.

Koko maassa Alkon myynti laski kymmenisen prosenttia edellisvuodesta. Laskua selittää osaksi ravintoloiden myynnin kasvu ja ulkomaantuonnin lisääntyminen koronarajoitusten poistuttua.

Myyntimäärät laskivat korona-aikaa edeltävälle tasolle.

Aiheesta voi keskustella 25. tammikuuta kello 23 asti.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Suosittelemme