Hyppää sisältöön

Kun rahaa on vähemmän, autoa huolletaan harvemmin

Katsastusasemalla on huomattu, että osa asiakkaista lykkää määräaikaishuoltoja säästääkseen autoilun kustannuksissa.

Katsastusmies Timo Rantanen kertoo, että moni autoilija siirtää määräaikaishuoltoja säästösyistä. Kuva: Harri Oksanen / Yle
Anne-Maria Niskanen

Kustannusten nousu kurittaa ammattiautoilijoiden lisäksi myös muita autoilijoita. Bensiinin ja dieselin hinta on monin paikoin yli kaksi euroa litralta, mutta polttoaineiden hintojen lisäksi ovat nousseet myös autojen ylläpitokustannukset.

Katsastusalan ammattilaiset tietävät, että moni autoilija siirtää esimerkiksi määräaikaisia öljyn tai suodattimen vaihtoja mahdollisimman pitkään säästösyistä.

Huolloista tinkiminen ja kulutusosien, kuten jarrujen, korjaamattomuus näkyvät Hämeenlinnassa toimivassa Kantolan Autokatsastuksessa, kertoo katsastusmies Timo Rantanen.

Monet asiakkaat tulevat katsastukseen ilman ajanvarausta drive-in-periaatteella ilman auton etukäteishuoltoa.

– Konttorilla löytyy sitten muun muassa jarru- ja nivelvikoja eli katsastuksesta haetaan vikalista ja sen kanssa mennään huoltoon, Rantanen kertoo.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkkosivuilla.

Suosittelemme sinulle