Hyppää sisältöön

Ville Husson tilastot romahtivat NHL:ssä, valmentaja epäilee ajaneensa maalivahdin uuvuksiin

Detroitin Ville Husso sai kaudelle loistavan alun, mutta viime viikkoina kova pelikuorma on syönyt pelaamisesta tutun terän. Tilannetta ei ole helpottanut heikosti edessä puolustanut joukkue.

Kuva: NHLI via Getty Images
Tommi Seppälä

Kesällä St. Louisista Detroitiin uuden kolmevuotisen sopimuksen myötä vaihtanut Ville Husso, 27, sai uudessa seurassa kaudelleen unelmastartin.

Ensimmäiseen seitsemään otteluun mahtui kaksi nollapeliä ja ainoastaan 13 päästettyä maalia. Helsinkiläinen oli kiistatta ensimmäisen kuukauden parhaita maalivahteja NHL:ssä.

Marraskuun lopulla kelkka alkoi kääntyä. Kakkosmaalivahti Alex Nedeljkovic ei pelannut hyvin, ja Husso joutui pelaamaan paljon. Pelaamisesta alkoi kadota terävyys.

Marraskuun lopulta laskien Husso on päästänyt taakseen vähintään kolme osumaa 13 kertaa 19 ottelussa. 11 kertaa torjuntaprosentti on jäänyt alle 90:n.

Jos puhtaasti tilastoja katsotaan, Husso on tullut alas huimaa vauhtia: esimerkiksi torjuntaprosenteissa Husso oli 13 ensimmäisen ottelun osalta koko liigan kahdeksanneksi paras. 15 viime ottelun osalta sijoitus on 60 maalivahdin listauksessa 55:s.

Mitä tapahtui?

– Tässä tapauksessa tilastoja ei kannata tuijottaa liikaa, Yle Urheilun asiantuntija, entinen NHL-maalivahti Karri Rämö sanoo.

Rämö muistuttaa, että jääkiekko on joukkuepeli.

– Kun katsoo, miten Detroit puolustaa ja miten he esimerkiksi alivoimapeliä pelaavat, aika koville Husso siellä joutuu.

Nostimme esiin kolme teemaa Husson sivuluisuun liittyen.

Ensimmäinen kerta – ”Lunta tulee tupaan”

Ville Husso on Detroitissa kovassa paikassa. Nuorekas seura on ottanut synkkien vuosien jälkeen askeleen eteenpäin, mutta samaan aikaan koko organisaation uusi tuleminen on pahasti kesken.
HIFK-kasvatti on joutunut heikon taustatuen vuoksi kantamaan jopa odotettua suurempaa vastuuta punasiipien maalilla. Nykytahdilla Husso pelaisi runkosarjassa peräti 58 ottelua. Lukema ei ole mahdoton, mutta kokemattomalle ja heikosti puolustavan joukkueen takana pelaavalle veskarille lukema on suuri.

Tammikuussa Husso on aloittanut jo kahdeksassa ottelussa.

Detroit-luotsi Derek Lalonde myönsi noin viikko sitten paikalliselle medialle olleensa itse ajamassa Hussoa uuvuksiin.

– Ville on mennyt läpi vaikean vaiheen ja luulen, että yksi syy siihen on liika pelikuorma. Sitten hän vielä sairastui aiemmin kaiken päälle. Ehkä me ajoimme hänet sairaaksi. Hän ei ole ollut ykkösvahtina aiemmin tai pelannut paljon, joten liikumme hänen kanssaan siltä osin uusilla vesillä, Lalonde totesi.

Rämön korvaan särähti sairastelu.

– Tietenkin herää mielenkiinto, miten asioita viedään eteenpäin, jos siellä on kipeänäkin pelattu.

Ville Hussoa on kuormitettu tällä kaudella paljon. Kuva: Getty Images

Tampaa ja Calgarya omalla NHL-urallaan edustanut Rämö uskoo tietävänsä, mitä edelleen verrattain kokematon maalivahti käy läpi.

– Siinä voi olla vaikeaa nähdä kokonaiskuvaa peliltä. Kun lunta tulee tupaan, siinä käy paljon juttuja läpi ja alkaa helposti miettiä, että olenko nyt hyvä maalivahti vai en, kun emme voita pelejä. Tosiasia on, ettei tuolla Detroitin pelin tasolla juuri nyt ole juurikaan mahdollisuuksia niitä paljoa voittaa.

– Toisaalta Villestä tulee jotenkin läpi tunne, ettei hän ole kauheasti tuloksista murehtinut tai sen vuoksi lähtenyt pelissään mitään muuttamaan, Rämö sanoo.

Helppoja maaleja piikissä vähän

On selvää, ettei Husso ole ollut viime viikkoina alkukauden tasolla, mutta samalla lienee reilua todeta, ettei tämän piikistä montaa lipsahdustakaan löydy.

Laajempi tarkastelu Husson joulukuun lopun ja tammikuun aikana päästämiin maaleihin maalaa synkän kuvan Detroitin viisikkopuolustamisesta.

Esimerkiksi Coloradoa ja Pittsburghia vastaan Husso otettiin pois kesken pelin, mutta kummassakaan tapauksessa maaleista ei voinut syyttää maalivahtia. Pittsburghia vastaan 3–0 oli taululla kolmen karkean oman alueen kiekonmenetyksen ja niitä seuranneen velton puolustamisen seurauksena.

Hussoa vastaan on ladottu viime viikkojen aikana kiekkoa kohti maalia siinä määrin usein parhaasta maalintekosektorista, ettei hyvien tilastojen ylläpitäminen olisi mahdollista juuri kenellekään.

Etenkin alivoimalla Detroitin neliöstä on liian usein tehty reikäjuustoa, minkä seurauksena kiekkoa on siirretty verkkoon tyhjältä takatolpalta. Maalivahdin mahdollisuudet jäävät niin ikään pieneksi, jos Patrik Laine saa virittää kaikessa rauhassa lähietäisyydeltä poikittaissyötön jälkeen lämärinsä ilman häirintää.

– Tuossa oli New Jersey -ottelussa maali, missä heti aloituksesta Doggie Hamilton saa kävellä hyvään sektoriin ja rauhassa katsoa, mihin kiekon laittaa. Aika paljon Detroitilla on myös alivoimalla ongelmia, että äijät vain nukahtaa siellä, Rämö toteaa.

Toki myös Hussolla on vastuunsa. Parhaan terävyyden puute on näkynyt siinä, että viimeiset isot voittavat suoritukset ovat jääneet tekemättä. Hussoa ei voi syyttää, mutta ruuvia täytyy pystyä kiristämään vuosien saatossa, mikäli tämä aikoo kasvaa yhdeksi lajin suurista.

– Ville pelasi syksyllä huipputasolla ja uskon, että hän olisi nyt ensimmäisenä itse toteamassa, että peli on hieman raiteiltaan. Osaltaan kyse on ajoituksesta, luultavasti peluutimme häntä jossakin vaiheessa hieman liikaa, Lalonde pyöritteli.

Kuorman tasoittaminen

Jatkossa ottelukuorman tasaaminen lienee yksi ratkaisu ongelmaan. Heikosti pelannut Nedeljkovic lähetettiin farmiin ja nyt Husson varamiehenä operoi 31-vuotias Magnus Hellberg. Hellberg on pelannut edeltäjäänsä paremmin ja tätä Rämö odottaa myös jatkossa.

– Jos saisin päättää, katsoisin ohjelman ja tekisin sen pohjalta hyvän suunnitelman. Ottaisin kuormaa hieman pois Villeltä, että hän pääsisi treenaamaan, pysyisi kunnossa ja saisi kesään hyvät lähtökohdat. Nyt hän menee 60 pelin tahdilla. Prosenteissa optimijako olisi 70-30 tai 60-40, jos seuralla on huipputason kakkosvahti.

Huolissaan Rämö ei ole sen enempää Hussosta kuin nuoresta joukkueestakaan.

– Tällainen vuosi on Villelle kuin rahaa pankkiin. Näistä oppii. Huolissaan on turha olla. Tuo joukkue ja Ville siinä ohessa saivat hyvä alun kaudelle ja nyt he ovat sen jälkeen oppineet paljon siitä, mitä NHL:ssä voittaminen vaatii ja miten tärkeitä yksittäisetkin tilanteet on.

NHL:n osakepörssi

Viikon 4 hienoimmat suomalaistorjunnat NHL:ssä. Video: nhl.com
Viikon 4 suomalaisten kenttäpelaajien kohokohdat NHL:ssä. Video: nhl.com

Suosittelemme sinulle