Suomen Palloliitto laatii jalkapalloon uusia ohjeita ja suosituksia pallon puskemiseen ja puskemisen harjoitteluun.
Tavoitteena on julkaista uudet ohjeet seuroille kevään aikana.
Syynä on viime vuosina lisääntynyt keskustelu jalkapallon puskemisen haitoista.
Nyt valmistelussa olevat toimet voi kuvailla varotoimenpiteeksi, sanoo Palloliiton urheilulääketieteen asiantuntija Sanna Pirhonen.
– Varovaisempi suhtautuminen on järkevää tässä vaiheessa. Kun tietoa tulee lisää, näemme, pitääkö olla vielä varovaisempi vai toisinpäin.
Monessa maassa on jo tehty puskemisesta ohjeita nuorille ja aikuisille pelaajille. Puskemisen määriin on tehty rajoituksia, pallon painoa on kevennetty ja puskemiseen on määrätty selkeitä taukoja.
Englannissa pallon puskeminen on tällä kaudella kokonaan kielletty alakouluikäisiltä.
Palloliitto pyrkii vaikuttamaan itse peliin
Keinoja ja vaihtoehtoja puskemisriskiin reagoimiseen on monia.
Yksi varsin marginaalinen keino voisi olla poistaa tekniikkakisoista päällä tehtävät osuudet.
Palloliiton ajatus on kuitenkin vaikuttaa enemmän itse peliin, jotta puskutilanteita syntyisi otteluissa vähemmän.
– Emme ole lähteneet puskemisen määrälliseen rajoittamiseen. On ihan hatusta heitettyä, montako kertaa viikossa tai vuodessa on terveellistä puskea. Ei kukaan sitä tiedä, Sanna Pirhonen toteaa.
Pienemmillä lapsilla esimerkiksi sivurajaheiton voisi korvata niin, että palloa saisikin lähteä sivurajalta kuljettamaan jaloilla.
– Kun pelaajat kasvavat ja pallo lähtee nousemaan enemmän ilmaan, voitaisiin varotoimissa siirtyä enemmän siihen, miten puskemista harjoitellaan, jotta se olisi mahdollisimman turvallista.
Pirhonen korostaa, että liiton valmentajakoulutuksissa pääpelin harjoittaminen ei ole millään tavalla ollut keskiössä.
– Ei meidän kulttuurissa ole ollut mitään puolen tunnin puskutreenejä, joissa joku liukuhihnalta keskittää ja topparit puskevat palloja voimalla pois. Siksikin valmentajakunta varmasti jo ymmärtää, että nyt puhutaan aika marginaalisista muutoksista, joita olemme tekemässä.
Toisaalta on myös erittäin tärkeää harjoituttaa puskemisen oikeaa tekniikkaa ja kehittää niskalihaksia, jotta puskeminen olisi mahdollisimman turvallista.
Taustalla epäilys aivovammojen ja puskemisen yhteydestä
Glasgow'n yliopistossa julkaistussa tutkimuksessa (2019) perehdyttiin puskemisen ja aivovammojen mahdolliseen yhteyteen.
Tutkimuksen mukaan entiset ammattilaisjalkapalloilijat sairastuvat 3,5-kertaa todennäköisemmin dementiaan ja muihin neurologisiin tauteihin kuin muu väestö.
Tutkimuksen mukaan maalivahdeilla oli kuitenkin muita pelaajia pienempi riski aivosairauksille. Tästäkin on päätelty, että juuri puskeminen voi olla osasyyllinen sairastumisiin, koska maalivahdit eivät puskemista juuri tee tai sitä harjoittele.
– On mahdotonta sanoa, mikä osuus on puskemisella ja mikä esimerkiksi päähän kohdistuvilla muilla kontakteilla ja iskuilla, Pirhonen selittää.
Lisäksi tutkimuksessa mukana olleet jalkapalloilijat ovat pelanneet pitkin 1900-lukua.
– Silloin ei ole välttämättä osattu huolehtia lepoon liittyvistä protokollista, vaan on jatkettu pelaamista isonkin pääiskun jälkeen ilman riittävää palautumista. Nykyään ollaan varmasti näissä asioissa viisaampia, Pirhonen toteaa.
Mutta tiedämmekö sen verran, että kannattaa mennä nyt varovaisuusperiaatteen mukaisesti, kunnes tietoa saadaan lisää, niin kyllä
Sanna Pirhonen
Myös pallot ovat nykyään kevyempiä eivätkä esimerkiksi kerää vettä kostealla kelillä.
– Tiedetäänkö niin paljon, että voisimme sanoa, ettei saa enää puskea ollenkaan – ei tiedetä. Mutta tiedämmekö sen verran, että kannattaa mennä nyt varovaisuusperiaatteen mukaisesti, kunnes tietoa saadaan lisää, niin kyllä, Pirhonen kuvailee.
Lievemmin pelaajat saattavat jo aktiiviuransa aikana kärsiä muistiongelmista ja kroonisesta migreenistä.
Seuroissa odotetaan Palloliiton suosituksia
Suomessa keskustelu aiheen ympärillä on jäänyt paljolti kentän laidalle ja kahvipöytiin.
Seurasta tai yksittäisestä joukkueesta, joka olisi jo muuttanut radikaalisti puskemisen harjoittelua, ei ole tietoa. Seurat odottelevat toimenpiteiden osalta Palloliiton ohjeita.
Esimerkiksi VPS:stä, KPV:stä ja SJK:sta kerrotaan, että puskemisen vaaroista on keskusteltu, mutta konkreettisia toimia tai linjauksia ei ole tehty.
Pietarsaarelaisen FF Jaron junioreiden toiminnanjohtaja Jessica Korva on samoilla linjoilla: Palloliiton ohjeistuksia odotetaan ja niiden mukaan muutetaan tarvittaessa käytäntöjä.
– Teemme jatkuvasti hyvää yhteistyötä Palloliiton kanssa. Noudatamme heidän koulutuksiaan ja suosituksiaan.
Seuroissa pohditaan, että puskeminen ja sen harjoittelu ovat vähentyneet huomattavasti jalkapallossa. Palloa pyritään pelamaan pienestä lähtien korostetusti maassa ja päällä pelaaminen esimerkiksi junioireiden peleissä on nykyään hyvin vähäistä.
Jessica Korvan mukaan puskeminen tulee mukaan yleensä noin 10-vuotiaana ja se tapahtuu luonnostaan.
– Tuolloin kentän ja maalien koko kasvaa. Myös pelaajien potkutekniikka kehittyy, jolloin esimerkiksi kulmapotkut ja vaparit tulevat sellaiselle korkeudelle, että niitä pystyy puskemaan.
FF Jaron P12-joukkueen valmentaja Timo Lehto pitää junioreiden puskemiseen liittyvää keskustelua tärkeänä, mutta muistuttaa samalla, että asiaan kiinnitetään huomiota ilman erillisiä Palloliiton ohjeitakin.
Muutenkaan yksitoikkoisissa puskuharjoituksissa ei olisi hänen mukaansa järkeä.
– Puskeminen on luontaisena osana harjoitusta, jossa harjoitellaan muutakin pallon haltuunottoa esimerkiksi rinnalla, reidellä tai jalalla. Silloin kun pallo tulee päätä kohti ja sitä on järkevää käyttää, sitten pusketaan.
KPV Juniorit ry:n puheenjohtaja Henri Myntti oli pelaajaurallaan tunnettu pääpelaaja. Myös on Myntti on tietoinen tutkimuksesta, mutta ei kovin huolissaan.
Myntin mukaan pääpeli kuuluu jalkapalloon yhtenä pelin osa-alueena, aivan kuten esimerkiksi liukutaklaus tai sivurajaheittokin.
– Jalkapalloa ei pelata päällä, vaan jaloilla. Pahimmat päävammathan tulevat, kun päät osuvat yhteen jonkun muun kanssa kuin pallon.
Myntti ei tahdo, että keskustelu asian ympärillä menee väärille urille. Urheilu ja sen eri ilmiöt on muutoinkin jatkuvasti suurennuslasin alla.
– Jalkapallossahan jatkuvasti myös juostaan, pitäisikö myös sitä alkaa vältellä, ettei sattuisi polvivammoja tai lihasrevähdyksiä, Myntti heittää.
Jalkapalloa ei pelata päällä, vaan jaloilla
Henri Myntti
Urheilulääketieteen asiantuntija Pirhonen on jokseenkin samoilla linjoilla.
– Ei tässä ole mitään syytä alkaa varoittelemaan ihmisiä, että jalkapallo on vaarallista. Toki asiasta kannattaa keskustella ja tuoda tiedoksi, että riskejä voi olla olemassa, Pirhonen sanoo.
Pirhonen huomauttaa, että samaisessa tutkimuksessa todettiin myös, että jalkapalloa pelanneilla kuolinsyynä oli vähemmän sydänperäisiä sairauksia kuin muulla väestöllä. Positiivinen viesti ei kuitenkaan nouse tutkimuksista samaan tapaan esille.
– Toivon todella, ettei kukaan jätä jalkapallon harrastamista sen takia väliin, että pelkää puskemisesta tulevaa loukkaantumista. Yhteiskunnallisella tasolla liikkumattomuus ja väestön heikentyvä kunto ovat suurempia terveydellisiä haasteita.
Myntin mielestä paras tapa väistää loukkaantuminen on laadukas valmistautuminen.
– Pitää oppia, miten suoritus tehdään oikein, niin pallon puskemisessa kuin vaikka liukutaklaamisessa tai verryttelyssä lihasvammoihin.
Aihe on kaikesta huolimatta vakava
Palloliiton Sanna Pirhonen toteaa, että aihe on kaikesta huolimatta vakava. Pelaamisesta ja harjoittelusta pyritään tekemään mahdollisimman turvallista.
– Mutta eihän elämässä mikään ole täysin riskitöntä, sekin on hyvä muistaa. Suurin osa päävammoista tapahtuu yhä arkisissa onnettomuuksissa, ei jalkapallossa, Pirhonen sanoo.
Jalkapallon kohdalla asian tekee poikkeukselliseksi juuri se, että pallon puskeminen kuuluu lajiin eikä sitä ole osattu ajatella vahingoittavaksi.
Suomessa ei ainakaan tälle kaudelle ole vielä tulossa dramaattisia muutoksia ohjeisiin.
Palloliiton lääkintävaliokunta on kuitenkin jo tehnyt puskemisohjeistuksesta karkean ehdotelman, jonka urheilu- ja kilpailupuoli käy läpi ja tuo myöhemmin ohjeet käytäntöön eri ikäluokille.
Aiheesta voi keskustella sunnuntaihin 5. helmikuuta kello 23 asti.
